Rakennusalan herrasmiehet tekevät huolellista laatutyötä

Suomalaisen rakentamisen maine on saanut kolhuja. Voisiko rakentamisen laatu kasvaa ja maine parantua, jos työn tilaajat suhtautuisivat rakennusalan ammattilaisiin nykyistä arvostavammalla asenteella?
TEKSTI | AINO TIIRIKKALA KUVA | PATRIK PESONEN
Ennen oli miehet rautaa ja rakentaakin osattiin kuulemma paremmin, Tapio Rautavaaran kappaletta mukaillen. Epätarkat hokemat saavat korjausrakentamisen ammattilaisen Kari Raskin kysymään, milloin se ennen oli. 30 vuotta alalla työskennellyt Rask tietää, että rakentamisen vaatimustaso on kasvanut vuosikymmenien saatossa.
– 1900-luvun alun talojen lattia saattaa viettää, mutta nykyrakentamisen laatuvaatimukset ovat toiset. Korvausilmakaan ei saa enää tulla seinän läpi, huomauttaa korjausrakentamisen palveluita taloyhtiöille tarjoavan Postran toimitusjohtaja Eerik Palola.
Rakentamisen laatuun vaikuttaa moni asia rakentamisprosessissa. Olennaista on, että laadun tuottamiselle on luotu edellytykset.
Portinvartijoita ovat tilaajat. He valitsevat suunnittelijat ja työn tekijät, mutta laatu pohjaa viime kädessä riittävälle ammattiosaamiselle ja tahdolle tehdä työ hyvin. Siksi Palola valitsee asentajansa huolella.
– Työntekijämme ovat taidoiltaan ja asenteeltaan todellisia alan ammattilaisia. Haluamme yrityksessämme arvostaa heitä korkealle.
Korjaus vaatii kokemusta
Postralla on tuhansia onnistuneesti toteutettuja projekteja ja tyytyväisiä asiakkaita. Palola on pohtinut paljon laadun ja työntekijöiden arvostuksen välistä yhteyttä.
Postralla asentajia kutsutaan korjausrakentamisen herrasmiehiksi. He ovat luotettavia ja asiakaspalvelutaitoisia ammattilaisia, jotka asiakas päästää mielellään kotiinsa.
Palola uskoo, että osaajiaan arvostava yritys saa vastineeksi parhaan työpanoksen. Sama pätee asiakkaan suhtautuessa kunnioittavasti työntekijään.
Arvostuksen puutteesta saattaa sen sijaan joskus kieliä se, ettei ammattilaisen työstä haluta maksaa asianmukaista hintaa. Kun sitten palkataan halvempi, vähemmän ammattitaitoinen tekijä, virheiden mahdollisuus kasvaa.
– Jotkut ajattelevat helposti, että rakentamis- tai remontointityön voi tehdä kuka vain. Samalla saatetaan sitten päivitellä sitä, että rakentajat ovat ammattitaidottomia eikä nykyisin osata rakentaa.
Korjausrakentaminen eroaa uudisrakentamisesta sekä vaatii vuosien opettelun ja kokemuksen. Vanhaa korjatessa pitää tietää, kuinka menneiden vuosisatojen ja -kymmenten talot on rakennettu: miten niiden ilmanvaihto, lämmitys ja kosteudenhallinta toimivat ja millaisia rakenneratkaisuja on tehty.
Työntekijämme ovat taidoiltaan ja asenteeltaan todellisia alan ammattilaisia.
Postran toimitusjohtaja Eerik Palola.
Itsenäistä työtä
Uudella työmaalla aloittaessaan Rask dokumentoi kohteen kameralla. Dokumentointia tehdään koko projektin ajan.
Asuntosaneerauksissa lattiat ja irtaimisto suojataan. Työmaa osastoidaan ja alipaineistetaan, jotta pölyt saadaan koneellisesti pois.
Postran asentajien autot on varusteltu säästämään asiakkaan aikaa. Asentaja aikatauluttaa projektin niin, että se viedään maaliin mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi märkätilaremontti pitää sisällään eri työvaiheita, jotka vaativat hyvää suunnittelua ja pidempää työkokemusta.
Rask hoitaa materiaalihankinnat niin, ettei kaupassa tarvitse käydä päivittäin, mutta työmaalla mahtuu silti työskentelemään.
Osaavat kollegat auttavat nopeasti eteenpäin, jos vastaan tulee erityisen haastavia pulmia. Yksinyrittäjyys on kuitenkin alalla yleistä. Työyhteisön puuttuessa asiakkaan ja työntekijän välinen, arvostava vuorovaikutus korostuu.
Palola uskoo, että asiakaskin voi vaikuttaa rakentamisen laatuun.
– Kun tilaaja arvostaa työntekijää, se sataa kaikkien laariin: saat hyvän tekijän paikalle, mikä säästää kustannuksia ja harmituksia. Ammattilaisen tekemä työ etenee suunnitellusti ja aika käytetään kohteessa tehokkaasti.
Ammattilaisilla on ammattiylpeytensä. He eivät halua jättää virheitä taakseen.
– Lopputyön pitää olla siisti. On hieno hetki, kun asiakas kiittää hyvin tehdystä työstä. Ja hän tietää, että jos jotain kuitenkin olisi jäänyt huomioimatta, se tullaan korjaamaan, toteaa Rask, ammattilainen.