Rahti matkustaa ripeästi Hangosta

Tavaravirtojen kuljettaminen Hangon sataman kautta maailmalle muuttuu entistä houkuttavammaksi, sillä alueella toimivalla Victor Ekillä on tarjota uusia logistisia ratkaisuja niin viejille kuin tuojille.
TEKSTI | LIISA JOENSUU KUVA | LINDA BAARMAN
Yli 130 vuotta vanhan Oy Victor Ek Ab:n perusta on aina ollut merenkulun palveluissa ja yritysten kuljetusratkaisujen logistiikassa, vaikka moni maakrapu yhdistää nimen maanteillä kulkeviin muuttoautoihin. Kolme vuotta sitten muutto-osasto yhtiöitettiin Helsingissä toimivaksi Victor Ek Muutot Oy:ksi. Hangossa toiminta keskittyy perinteiseen shipping and logistics -toimintaan, eli kansainväliseen huolintaan, tullauksiin ja vientiselvityksiin sekä asiakasyritysten tavaran käsittelyyn ja varastointiin.
- Hangon satama on nopein reitti Manner-Eurooppaan. Toisin kuin maamme itäisemmissä satamissa, meri on täällä yleensä sula, mikä nopeuttaa niin saapuvien kuin lähtevien alusten liikennöintiä. Olemme avuksi erityisesti yrityksille, joilla on suurta ja painavaa tavaravirtaa muun muassa Baltiaan, Puolaan, Saksaan ja Englantiin tai näistä Suomeen, kertoo toimitusjohtaja Kim Danielsson ja muistuttaa Victor Ekin terminaalin tullivarastointipalveluineen sijaitsevan aivan sataman vieressä, vain muutama sata metriä lähimmästä laiturista.
Loppuvuodesta yritys voi tarjota asiakkailleen aivan uudenlaista palvelua. Myös korkean ja raskaan lastin, kuten kaivinkoneiden, metsäkoneiden ja kaivosteollisuuden laitteiden, vienti ja tuonti Hangon kautta tulee mahdolliseksi.
Hanko on nopeinreitti Manner-Eurooppaan.
- Edustamamme varustamo, joka on tuonut Suomeen autoja, vaihtaa alustyyppiä. Aikaisemmin laivat ovat lähteneet täältä tyhjillään, mutta jatkossa ne voivat ottaa mukaansa esimerkiksi korkeita työkoneita. Voimme huolehtia sujuvasta logistiikkaketjusta haluttuun määräpäähän mihin päin maailmaa tahansa.
Suurempia tuontimääriä
Suomeen tuleva rahti kulkee yleensä laivoissa rekkojen perävaunuissa eli trailereissa. Danielsson suunnittelee siirtymistä kuljetusmuotoihin, jotka kasvattavat tavaramääriä.
- Tuontirahti voidaan kumipyöräkuljetuksen sijaan lastata tavarajunaan, ajaa junalla satamaan ja lastata laivassa flat-alustalle eli kasetille. Tällaisille kaseteille mahtuu huomattavasti enemmän tavaraa linjametriä kohden kuin traileriin. Kun traileriin mahtuu tavaraa maksimissaan 24 tonnia, kasetti vetää helposti 60 tonnia. Traileri ottaa tilaa 14 linjametriä, kasetti vain 12 linjametriä. Tämä tuo tehokkuutta ja säästöjä, Danielsson avaa.
Kolmen sataman Hanko
Victor Ek sijaitsee Hangon Länsisatamassa. Kokonaisuudessaan satamia on kolme, ja yrityksen palvelut toimivat niissä kaikissa. Ulkosatamaan saapuvat autokuljetukset. Koverharin satama puolestaan vapautui kesällä yleiseen satamakäyttöön keskityttyään pitkään Nord Stream 2 -kaasuputkien kuljetuksiin ja varastointiin. Koverharista on tulossa moderni yritysalue, joka lisäksi kytkeytyy Suomen rataverkkoon oman, lähivuosina sähköistettävän pistoraiteensa ansiosta.