Hyppää sisältöön

Rahoitusprosessi sujuvaksi asiantuntijan avustuksella

Rahoitusprosessi sujuvaksi asiantuntijan avustuksella

20.04.2021

Growflow:n Laura Niiranen ja toimitusjohtaja Rami Saarniaho tukevat työssään yrityksiä rahoitusprosessin eri vaiheissa.

Sopivan rahoituksen etsiminen on yrityksille usein monimutkainen prosessi. Rahoitusasiantuntija toimii rahoituksen haussa aktiivisena kumppanina.

Teksti Pekka Säilä  Kuva Sanni Hirvonen

Muutoksen tarve on tullut poikkeusaikoina monille yrityksille selväksi. Kehittymisen ja kasvun toteuttamiseksi tarvitaan usein myös rahoitusta, jota onkin saatavilla lukuisiin eri tarkoituksiin, työllistämisestä kansainvälistymiseen asti. Erilaisia rahoituksia voi hakea useilta tahoilta, kuten valtiolta, pankeilta ja yksityisiltä sijoittajilta. Oman yrityksen tarpeisiin sopivinta ratkaisua on usein kuitenkin vaikea hahmottaa. 

– Rahoituskenttä on monipuolinen ja rahoitushakuihin valmistautuminen ilman aikaisempaa kokemusta voi osoittautua ylivoimaiseksi. Moni hyvä kehittämishanke kaatuu, kun tietämys sopivista rahoitusinstrumenteista puuttuu. Lisäksi hakemusten ehtojen tulkinta vaatii vahvaa osaamista ja kokemusta. Se on ikään kuin kolmiulotteista shakkia, jota kokemattoman on vaikea hahmottaa, sanoo Growflow Oy:n toimitusjohtaja Rami Saarniaho.

Yhtiö koostuu liiketoiminnan kehittämisen, asiakasymmärryksen ja kasvurahoituksen asiantuntijoista, jotka auttavat löytämään oikeanlaisen rahoituksen kasvua tukemaan.

Räätälöidyt kehitysprojektit

Kehitettävän tai uuden liiketoiminnan menestys perustuu usein oman kasvupolun nopeaan määrittämiseen ja tarkkaan kohdennettujen rahoitusinstrumenttien käyttöön. Rahaa ja aikaa kuluu hukkaan, jos hakemuksia ei osata tehdä jo alkuvaiheessa oikein, eikä ymmärretä hakuehtoja. Tästä syystä harva yritys hakee enää rahoitusta täysin omatoimisesti ilman asiantuntija-apua. Growflown ammattilaiset auttavat etsimään eri kehittämishankkeisiin sopivia rahoitusmuotoja sekä avustavat hakemusten laadinnassa ja läpiviennin toteutuksessa. 

– Asiantuntijamme osaavat muotoilla yritysten toiveista ja tavoitteista konkreettisia kehitysprojekteja, joille on mahdollista saada myös liiketoiminnan kehittämistä tukevaa rahoitusta. Tavoitteena on, että rahoitusprosessi sujuu helposti ja selkeästi hakuvaiheesta loppuraportointiin asti, jolloin asiakkaallamme säästyy aikaa oman liiketoiminnan kehittämiseen, Saarniaho toteaa.

Pienempiä yrityksiä Growflow auttaa konkreettisesti rahoitusten suunnittelussa ja oikeiden instrumenttien löytämisessä alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella. Noin neljännes asiakkaista on isompia pörssiyrityksiä, joiden kohdalla rahoitusasiantuntijat toimivat usein avustavina käsipareina ja liikkuvat rahoituskentällä ennakoivasti kartoittaen uusia väyliä liiketoiminnan edistämiseen. 

– Isompien yritysten kohdalla on usein hyvä miettiä, voidaanko lainan tarve pilkkoa esimerkiksi osahankkeisiin, joille voidaan hakea erillisiä rahoitusratkaisuja.

Growflow-Kasvuvirta Oy:n asiantuntijoilla on monipuolinen tausta startup-yrityksistä yliopistomaailman tuntemukseen. Yhtiön laaja kokemuskenttä ja kattavat verkostot rahoitusmaailmaan takaavat sen, että eri rahoitusratkaisuiden kartoitus, haku sekä tehtävien ja kustannusten suunnittelu toteutuvat nopeasti, laadukkaasti ja riittävällä laajuudella.

growflow.fi

Haku