Rahdit kulkevat ja huolinta hoituu – myös etäyhteyksin

Viime vuosi on tuonut monia haasteita kansainvälisiin kuljetuksiin. Varovan maailmanlaajuisessa logistiikkaverkostossa rahdit ovat kuitenkin kulkeneet pääsääntöisesti ongelmitta.
Teksti Kirsi Kojonkoski Kuva Varova
Varova on vuodesta 1948 toiminut suomalainen logistiikka-alan perheyritys, jonka arvoja ovat luotettavuus, vastuullisuus ja joustavuus. Kattavan kuljetusverkoston rakentaminen on pitkäjänteistä työtä ja Varovassa kansainvälisiä edustajaverkostoja on luotu aktiivisesti 1980-luvulta asti. Koronaviruspandemian aikana kuljetuksiin on kohdistunut haasteita, ja logistiikkaketjujen ketteryys on ollut koetuksella, mutta Varovassa tilanteesta on kuitenkin selvitty hyvin.
– Olemme seuranneet maailmantilannetta koko ajan ennakoiden, liikennejohtaja Jari Järvelä kertoo.
Logistiikka-ala on joutunut luovimaan tilanteessa, jossa on voinut tulla yllättäviä mutkia matkaan. Tämä on vaatinut ponnisteluja toimijoilta: on jouduttu puolin ja toisin joustamaan tilanteen mukaan ja esimerkiksi aikatauluttamaan toimituksia uudestaan. Varovan henkilökohtainen palvelu on ollut tässä merkittävässä roolissa.
– Meillä on rahdin lähtö- tai määrämaassa aina yhteyshenkilö, joka on perillä kansallisesta tilanteesta ja kuljetuksiin vaikuttavista muutoksista, jolloin saamme heti tietää esimerkiksi rajoitukset ja lastaukseen liittyvät haasteet. Kun tiedot tulevat meille nopeasti, voimme ryhtyä toimenpiteisiin ja tarvittaessa olla yhteydessä asiakkaisiin, Järvelä jatkaa.
Etätöihin yhdessä yössä
Varovassa lisääntyneeseen työmäärään on vastattu rekrytoimalla lisää työntekijöitä. Lähes kaikki noin 90 varovalaista tekevät tällä hetkellä etätyötä. Siirtyminen kotitoimistoihin vuosi sitten kävi rivakasti, sillä työntekijöillä oli ollut mahdollisuus etätyöskentelyyn jo aiemmin. Kaikki pöytätietokoneet oli vaihdettu kannettaviin ja myös ohjelmistojen toimivuus kotioloissa oli testattu.
Yritys on saanut useana vuonna Great Place to Work -tutkimuksessa huippupisteet väittämästä “täällä välitämme toisistamme”. Yhteishenki on pysynyt erinomaisena ja jopa lisääntynyt etätyön aikana.
– Tukea on tarjolla riittävästi sekä tiimeissä että IT-puolella. Osa ei ehkä olisi uskaltanut kokeilla etätyötä, jos vahvaa suositusta siihen ei olisi tullut ja nyt siitä on opittu pitämään. Yhteisiä tapahtumia ja tapaamisia on ikävä, mutta mahtaako enää tulla tilannetta, jossa kaikki työskentelisivät toimistolla, pohtii huolinnan operatiivisena asiantuntijana Varovalla työskentelevä Milla Kuvaja.
Verkostot maailmalle
- Varovan maailmanlaajuisen logistiikkaverkoston avulla tavarat liikkuvat eri kuljetusmuodoilla kaikille mantereille.
- Yritys auttaa asiakkaitaan löytämään kustannustehokkaimmat ratkaisut lähetysten koot ja toivotut toimitusajat huomioiden.
Henkilökohtaista palvelua
Varovan vahvuusalueita ovat Euroopan maantiekuljetukset, Kaukoidän konttikuljetukset meri- ja rautateitse, lentorahti sekä tullaus- ja huolintapalvelut. Tuotantoketjujen ja rahtikuljetusten mullistuksista huolimatta tavarat on saatu sovitusti kuljetettua, vaikka aikataulut eivät aina ole pitäneet. Kun selvitystyötä on tehty normaalia enemmän, on tärkeään osaan noussut varsinkin ennakointi.
– Varovan arkea on kertoa asiakkaille kokonaistilanteesta ja pohtia heidän kanssaan parhaita vaihtoehtoja. Meillä on ammattitaitoinen henkilöstö, jolta saa aina henkilökohtaista palvelua. Pulmia ratkotaan tarvittaessa yhteistyössä esimerkiksi myynnin ja operatiivisen tiimin kanssa, jotta pääsemme parhaaseen lopputulokseen, Kuvaja kertoo.
– Meillä on hyvät ja vakiintuneet suhteet esimerkiksi Kaukoidän rahteja operoiviin toimijoihin. Jos mietitään vaikka Kiinaa ja maahantuojan kesäsesonkia, niin koko toimitusketjun huomioiden saattaa nyt olla jo liian myöhäistä käyttää laivarahtia. Asiakkaan kanssa voidaan tehdä kuljetusaikalaskelmat ja valita nopeampana vaihtoehtona junakuljetus. Koska laivarahti on rautatietä edullisempi ja lentorahti taas nopeaa mutta kalleinta, voidaan tilaus myös jakaa eri kuljetusmuodoille, Järvelä kuvaa ja korostaa myös, että vaihtoehdoista etsitään yhdessä jokaiselle asiakkaalle toimivin ratkaisu.