Hyppää sisältöön

Pysyviä tuloksia pikavoittojen sijaan

Pysyviä tuloksia pikavoittojen sijaan

9.09.2021

Vahava Coachingin perustaja Vertti Harjuniemi kannustaa verkkovalmennuksen avulla asiakkaitaan pikadieettien sijasta pysyviin elämäntapamuutoksiin.

Liikunta- ja ravintovalmennuksia on käden ulottuvilla enemmän kuin koskaan. Pikavoittoa seuraa usein pettymys, jos elämäntapaa ei pysty ylläpitämään.

Teksti Mari Korhonen  Kuva Juha Arvid Helminen

Parhaimmillaan verkkovalmennusten viidakosta voi löytää itselleen kustannustehokkaasti pysyviin tuloksiin johtavan valmennusohjelman, pahimmillaan rahat valuvat hukkaan jatkuvassa jojoilussa. Nopeaa painonpudotusta uhkaa seurata vielä nopeampi painonnousu, jos elintavat lipsuvat vanhaan malliin heti valmennuksen päätyttyä. 

Alan konkari, rasvanpolttoon ja kuntosaliharjoitteluun erikoistuneen Vahava Coachingin perustaja Vertti Harjuniemi kertoo vuosikymmenten kokemuksella, että onnistuakseen on löydettävä omaan elämänrytmiin pysyvästi sopiva ravinto- ja liikuntaohjelma. Sellaisen löytää, kun valmentaja on rautainen ammattilainen.

– Verkkovalmennusten haittapuolena on, että kuka tahansa voi tarjota omia palveluitaan valmentajana. Pahimmillaan väärät menetelmät voivat tehdä ihan oikeaa haittaa, kuten pysäyttää aineenvaihdunnan, jolloin laihduttamisesta voikin tulla pikadieetin sijaan vuosien projekti ja painoa voi joutua jopa nostamaan, Harjuniemi kertoo.

Verkkovalmennuksen valinnassa kannattaakin kiinnittää huomiota sen sisältöön.

– Kuluttajan kannattaa tutustua valmennuksen ideaan. Jos lupaus on mahdollisimman kova tulos mahdollisimman lyhyessä ajassa ja sen jälkeen hei hei, saattaa metodit olla vaikeasti ylläpidettävissä valmennuksen päätyttyä. Vahavan valmennuksissa on tästä syystä jatkuvuus, jolloin valmentaja vastaa asiakkaalle myös tulosten säilymisestä.

 Monesti verkkovalmennuksissa valmennettavat jäävät oman onnensa nojaan jo heti sen jälkeen, kun materiaalipankki on auennut. Vahava on tehnyt asiat toisin. Valmentaja on asiakkailleen läsnä verkkovalmennuksen foorumissa 24/7. 

– Vahavan verkkovalmennus on niin kattava, että edes henkilökohtaisissa valmennuksissa ei ylletä siihen, mitä asiakas saa verkkovalmennuksissa murto-osan hinnalla.

HYVÄ VALMENNUS on sellainen, mitä pystyy noudattamaan.

Pysyvästi kuntoon?

Painonhallinta tyssää tyypillisesti siihen, että arkeen tehdään liian radikaaleja muutoksia. Vähän aikaa jaksetaan pinnistellä, mutta lopulta selkäranka katkeaa. 

– Ongelma on siinä, että yritetään muuttaa kerralla liian monta asiaa elämässä. Ihminen ei kykene siihen. On löydettävä sellainen ohjelma, joka sopii omaan lähtötilanteeseen ja on inhimillisesti toteutettavissa omassa arjessa. Matkan varrella hyvä ravinto- ja liikuntaohjelma elää asiakkaan mukana. Kun asiakkaalla on jatkuva yhteys valmentajaan, epäkohtiin puututaan ja suunnitelmaa voidaan muuttaa lennossa. 

Vahavan konseptin kulmakivi on vuosikymmenten kokemuksen ammattitaidolla laaditut ohjelmat ja materiaalit, joiden monipuolisesta valikoimasta on räätälöitävissä jokaiseen elämäntyyliin toimiva ratkaisu.

– Valikoimassamme on tuhansia reseptejä, joten aina ei tarvitse syödä rahkaa, kanaa ja riisiä. Asiakkaamme voi pysyä dieetissään ja silti syödä samaa ruokaa perheen kanssa.

– Valmennusta valitessa kannattaa kysyä itseltään, kuinka hyvin elämäntapa on ylläpidettävissä valmennuksen päätyttyä. Toimiva valmennus on sellainen, jota ihminen pystyy noudattamaan. 

Syksyllä alkaviin valmennuksiin voi liittyä 20.9. saakka Vahavan verkkosivuilla osoitteessa vahava.fi.

Haku