Hyppää sisältöön

Pirkanmaan keskelle nousee ketterä yritysalue

Pirkanmaan keskelle nousee ketterä yritysalue

1.11.2023

Akaa Point -yritysalueelle tulee muun muassa puualan yrityksiä. Valoisa Woodin Jorma Soinin mukaan tuleva sahalaitos edustaa alansa huippua.

Puunjalostusteollisuus on innostunut uudesta Akaa Point -yritysalueesta, joka rakentuu keskelle Pirkanmaata. Pistoraide houkuttelee teollisuusyrityksiä, joille sujuva logistiikka on elinehto.

TEKSTI OUTI RANTALA | kuva GIEDRIUS MALINAUSKAS


Akaa on Pirkanmaan ketterin kunta. Meillä on hyvä henki ja yritysmyönteinen ilmapiiri. Asukkaille on hyvät peruspalvelut. Meneillään on myös lähijunapilotti: Toijalassa on asema ja Viialassa seisake, joilla lähijuna pysähtyy, toteaa Akaan kaupungin elinkeinopäällikkö Jari Jokinen

Jokinen katselee kaupungin kehitysnäkymiä luottavaisena. Rautatien lisäksi hyvät maantieyhteydet tukevat kaupungin kehitystä. 

17 000 asukkaan Akaa sijaitsee 40 kilometrin päässä Tampereelta, jossa useat akaalaiset käyvät töissä. 

– Uskon, että parin viime vuoden lievä muuttotappio kääntyy jälleen voiton puolelle, kun kerrostalorakentaminen on taas käynnistynyt. 

Joustavaa kaavoitusta 

Kaupunki ylläpitää oman tonttitarjontansa lisäksi tontti- ja toimitilapörssiä, jossa myös yksityiset maanomistajat voivat tarjota tonttejaan. Akaa Point -yritysalue on kaupungin historian mittavin elinkeinopoliittinen hanke, johon on budjetoitu infran rakentamiseen tälle ja ensi vuodelle yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Uudelle yritysalueelle on tulossa muun muassa Pohjois-Euroopan suurin lehtipuusaha. 

– Valoisa Woodin lisäksi alueelle on tulossa muitakin puualan toimijoita. Kaava-asioissa kaupunki on joustava. Akaa Point kiinnostaa isoja teollisuusyrityksiä myös sen takia, että pääradalta saadaan alueelle pistoraide, Jokinen tietää. 

Akaalla on myös vahvaa metallialan osaamista ja alue on tunnettu muoviteollisuuden keskittymä. 

– Sijainti ja kustannustehokkuus vaikuttavat ilman muuta. Moottoritietä pääsee Helsinkiin ja valtatie 9:ää Turkuun. Rautatietä pitkin pääsee satamiin ja itärajalle saakka. 

Isoimmat yritykset työllistävät yli sata henkeä. Lisäksi paikkakunnalla toimii useita 20–50 työntekijän yrityksiä ja lukuisia pienyrityksiä. 

– Paikkakunnan yritykset hyödyntävät tehokkaasti toistensa osaamista. Suuremmat yritykset työllistävät pienempiä toimijoita esimerkiksi alihankinnoilla. 

Vuosiksi rakentamista 

Uuden 180 hehtaarin yritysalueen rakentaminen alkaa tänä vuonna. Seuraavien vuosien aikana alueen infrastruktuuri valmistuu ja nyt nopeimmat varaajat pääsevät valitsemaan parhaat tontit. Tällä hetkellä neuvotteluja käydään useiden hehtaarien alueista. 

– Koska ollaan maaseudulla, pienet ja keskisuuret yritykset saavat suuremmat 20 prosentin investointituet. Ensimmäisille tonteille aletaan rakentaa jo tämän vuoden aikana. Tontit räätälöidään asiakkaalle ja kaupungin toiminta on muutenkin asiakaslähtöistä, Jokinen lupaa. 

Rakentaminen tulee viemään vuosia, mutta lähitulevaisuuden ensimmäisiä hankkeita on ratahanke. 

– Ratahanke etenee vauhdilla, sillä se on Liikenneviraston kärkilistoilla. Vuonna 2020 saadaan Akaa Pointin alueelle raide ja raakapuuterminaali. Kaiken kaikkiaan on arvioitu, että alueen rakentaminen jatkuu seuraavat 25 vuotta. 

Haku