Hyppää sisältöön

Pikalaturi täyttää sähköauton akun työpäivän aikana

Pikalaturi täyttää sähköauton akun työpäivän aikana

25.02.2022

Trafomic Oy:n myyntijohtaja Ari Tikakoski kertoo, että WALLe-latauslaite kiinnitetään esimerkiksi autotallin seinään. Samaan laitteeseen voi kytkeä myös lämmittimen.

Raisiolainen sähkökomponenttien valmistaja Trafomic Oy on tehnyt sähköautoilusta hieman houkuttelevampaa. Yritys on kehittänyt latauslaitteen, jolla auton saa ladattua nopeammin ja turvallisemmin.

TEKSTI | ELINA TEERIJOKI KUVA | SUVI ELO

Ryhdyimme miettimään, miten meidän osaamistamme voisi hyödyntää nopeasti kasvavassa sähköautoilutrendissä, kertoo myyntijohtaja Ari Tikakoski Trafomic Oy:sta.

Muun muassa muuntajia ja yliaaltosuotimia sähköverkkoon valmistava yritys löysi oman lisäarvonsa latauksesta. Trafomic Oy:n kehittämä, WALLe-niminen sähköauton latauslaite nopeuttaa lataamista jopa kolminkertaiseksi verrattuna tavallisesta pistokkeesta lataamiseen. Tämä tarkoittaa, että sähköauton akun saa täyteen lyhyessäkin yössä tai jopa työpäivän aikana.

Niksi on, että WALLe hyödyntää kolmivaihepistorasiaa, jonka sähkövirran se muuntaa yksivaiheiseksi 25 ampeerin vahvuiseksi sähköksi. Tällä virralla WALLe latasi Nissan Leaf –täyssähköauton akun täyteen vain kuudessa tunnissa. Tavallisen pistorasian 8-ampeerisella virralla samanlaisen akun lataaminen kesti yli 15 tuntia. 

WALLe-laite on Suomen talvenkin olosuhteet huomioiden täysin säänkestävä, eli sen voi aivan huoletta kiinnittää ulkoseinään. Latauslaitteeseen saa samaan aikaan kiinni myös auton lämmittimen. WALLe:n tarvitsema kolmivaihepistorasia löytyy kotitalouksissa joko sähköpääkeskuksesta tai autotallista.

– Nopeamman latauksen lisäksi WALLe-latauslaite on turvallisempi vaihtoehto. Jos tavallisesta pistorasiasta lataa pitkään 16 ampeerin virtaa, se aiheuttaa paloturvallisuusriskin. Vahvemmalle sähkövirralle suunniteltu 3-vaihepistorasia on paljon turvallisempi.


Tuotteita jo yli 30 000

Eero Mäkisen vuonna 1983 perustama Trafomic Oy on pitkän linjan pk-yritys, joka on tähän saakka toiminut ainoastaan business to business –maailmassa. Vuosittainen liikevaihto on suuruudeltaan noin kuusi miljoonaa euroa. Yritys työllistää 50 henkilöä kotipaikkakunnallaan Raisiossa sekä 25 henkilöä Viron Haapsalussa.

Yritys on vuosien varrella valmistanut yli 30 000 erilaista tuotetta, joista lähes kaikki ovat uniikkeja tilaustöitä eri yritysten tarpeisiin. Trafomicilla on oma tuotekehitysosasto ja myös useita patentteja.

– Olemme jo pitkään parantaneet teollisuuden sähkön laatua ja energiatehokkuutta, Tikakoski kertoo.

Asiakkaat ovat enimmäkseen suomalaisia yrityksiä. Tuotantoa on Raision lisäksi Virossa.

– Valttimme on nopeus ja joustavuus tilauksissa. Useimmiten pystymme toimittamaan tilatun osan hyvinkin nopeasti, jopa päivässä, Tikakoski jatkaa.

Trafomicin nopeuden takana on yrityksen oma suunnittelutaito ja tuotanto, joka on yhdistetty maailmanlaajuiseen alihankkija- ja toimittajaverkostoon.


WALLen kehitys oli nopeaa

Uuden tuotteensa myötä Trafomic laajentaa toimintaansa B2B-maailmasta kuluttajamarkkinoille. 

Uutta WALLe-latauslaitetta voi tällä hetkellä tilata Trafomicin omasta wallelaturit.fi–verkkokaupasta, mutta uutuustuotteen jälleenmyynnin ympärillä käydään parhaillaan neuvotteluja. Laturista kiinnostuneelle kuluttajalle WALLe-latauslaite maksaa verkkokaupassa 1350 euroa.

WALLe-latauslaitteen prototyypin kehittely oli parin kuukauden nopea rutistus. Tuotteen ensimmäinen versio valmistui keväällä, ja loppu oli aihion hiomista paremmaksi. Vastaavanlaisia tuotteita on ollut markkinoilla muitakin, mutta Trafomicin kehitystyössä WALLesta on tehty jopa 40-kiloisia edeltäjiään kevyempi.

Nopeamman latauksen lisäksi WALLe-laite on turvallisempi vaihtoehto.

Mikään keijukainen WALLekaan ei kuitenkaan ole, vaan painoa laitteella on 19 kg.

– Tuosta painosta 15 kiloa on muuntajan rauta- ja kuparielementtejä, joita ei tämän kevyemmiksi saa millään, Tikakoski selventää.

WALLe on Trafomicin ensimmäinen kuluttajille suunnattu tuote, mutta ei suinkaan viimeinen. Kyseessä on pikemminkin uuden tuoteperheen avaus.

– Näemme, että kotitalouksissa voi olla tarvetta muillekin lataamista nopeuttaville laitteille. 

Haku