Piensavustamon herkut ovat nyt kaikkien ulottuvilla

Herrgårdin lihasavustamossa lihat savustetaan käsityönä vanhan perinteen mukaan. Savustamon herkullisia tuotteita on tarjolla eri puolilla Suomea.
Teksti Johanna Haveri Kuva Herrgård
Lihasavustamon pihapiirissa kasvanut tyttö tiesi jo pienenä, että hänestä tulee isona savustaja. Perheyrityksessä varttuneena Emilia Vikman oppi jo varhain käsittelemään korkealaatuista kotimaista lihaa ja savustamaan sitä perinteisellä tavalla.
Emilia ja hänen puolisonsa Dennis Storfors ovat olleet Herrgårdin perheyrityksen johdossa vuodesta 2011 lähtien. Viisi vuotta sitten he investoivat uuteen savustamoon Maalahdessa rantatien varressa. Uudessa kiinteistössä on kaksi perinteistä savustusuunia, joissa liha palvataan perinteisellä menetelmällä.
– Savustus on aikaa vievä prosessi, mutta saunapalvatun tuotteen maku on todella herkullinen, Vikman kiteyttää.
Sen tietävät myös uskolliset asiakkaat, joiden määrä kasvaa koko ajan. Aiemmin Herrgårdin tuotteita toimitettiin lähinnä pohjalaisiin S-ryhmän kauppoihin ja ravintoloihin, mutta nykyään nämä perinteiset herkut ovat myös kaikkien K-ryhmän kauppojen ja niiden asiakkaiden ulottuvilla koko Suomessa.
– Jos lähikauppasi hyllystä ei löydy niitä, kannattaa esittää toivomus kauppiaalle.
Kauppaan toimitettavista Herrgårdin tuotteista ehdoton suosikki on perinteinen savukinkku, mutta myös sian kasleri ja kylki sekä nauta ja kalkkuna maistuvat savustettuina. Joulusesongin kuningas on viime vuosina ollut kokonaisena savustettu kalkkuna.
Emilian isä Börje Herrgård on innokas metsästäjä. Hän halusi savustaa itse metsästämäänsä riistaa ja päätti rakentaa lihasavustamon kotipihaansa jo 1980-luvun alussa. Melko pian muutkin alueen metsästäjät ryhtyivät tuomaan lihoja savustettavaksi, ja siitä lähti liikkeelle Herrgårdin yritystoiminta.
– Olen tottunut pienestä pitäen syömään riistaa, ja pidän sen mausta. Itse en juurikaan metsästä, mutta ennen huolehdin vuosikausia metsästysseuralla lihojen käsittelystä, Vikman kertoo.
Vikman on oppinut isältään, että lihan laatu ja oikeaoppinen käsittely ovat tärkeitä. Niitä oppeja hän noudattaa myös yritystoiminnassaan.
EHDOTON SUOSIKKI on perinteinen savukinkku.
Kaksi savustuslinjaa
Rakkaus riistaan on syy siihen, että Herrgårdin savustamossa on kaksi eri palvausuunia. Ensimmäinen uuni on tarkoitettu Atrian kautta tulevalle, leimatulle lihalle, joka mene savustettuna kauppojen ja ravintoloiden kautta kuluttajille.
Toiseen uuniin metsästäjät, maatalousyrittäjät tai innostuneet ruoanlaittajat voivat tuoda savustettavaksi omia lihojaan, esimerkiksi riistaa, possua tai lammasta. Uutena palveluna yksityisasiakkaiden lihoista voidaan nyt tehdä myös säilykkeitä.
Nuorena yritystoimintaa jatkanut Emilia Vikman on tyytyväinen uravalintaansa. Yhdessä puolisonsa kanssa hän kehittää koko ajan yrityksen toimintaa.
– Savustamo on meille elintapa ja elinkeino, Vikman päättää.