Persoonallisia kehysratkaisuja toiveiden mukaan

Yrittäjä Virpi Helttusen intohimona on kehittää niin yksilöllisiä kuin persoonallisia kehystysratkaisuja, jotka tuottavat katsojalleen vau-elämyksen.
TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN KUVA | JOONA RAEVUORI
Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan Kaken Kehyksen satojen kehysten valikoima on vakuuttava. Tarjolla on sekä Suomessa valmistettuja että yrittäjä Virpi Helttusen Euroopasta maahantuomia kehysvaihtoehtoja. Niistä Helttunen ideoi ja liikkeen kokenut kehystäjä toteuttaa asiakkaiden yksilöllisiin toiveisiin soveltuvia ratkaisuja. Luovimmatkin toteutukset Helttunen lupaa asiakkaille viikossa.
– Intohimonani on kehittää persoonallisia kehystysratkaisuja, jotka huomioivat sekä asiakkaiden toiveet että kehystettävien teosten ja esineiden luonteen ja tarinan. Monesti asiakkaat ihastelevat, että eivät olisi osanneet itse valita ehdottamaani kehystä.
Helttunen kertoo yksinkertaisten, muodoiltaan pelkistettyjen ja teräväreunaisten kehysten suosion kasvaneen viime vuosien aikana. Materiaaleina asiakkaita kiinnostaa nyt aito puu, erityisesti pähkinä, tammi ja vaahtera. Värisävyistä valkoinen, musta sekä hopea ovat kysytyimmät vaihtoehdot.
Vain taivas on kehystämisessä rajana.
Yrittäjä Virpi Helttunen
– Kehysmateriaalien ja taideteosta ympäröivien aukkopahvien laatu on parantunut. Aukkopahveja on saatavissa eri värisävyissä, sekä pellava- että samettipintaisina. Niiden leveys ja aukon muodot voi valita vapaasti. Yhä useampi asiakkaamme ottaa teoksensa suojaksi UV-suojatun ja huomaamattoman Art Class -taidelasin.
Perinteisten kehysten ohella suosioon ovat nousseet moderneissa taideteoksissa käytetyt, niin sanotut tilakehykset. Teos tuodaan kehyksen etupuolelle niin, että tilaa jää teoksen ja kehyksen väliin.
Kehystys myös esineille
Taideteosten, valokuvien ja diplomien ohella Helttusta pyydetään usein kehystämään myös esineitä.
– Vain taivas on kehystämisessä rajana.Olemme kehystäneet muun muassa 40-luvun luistimet, pelipaitoja sekä muistoesineitä. Lähdemme siitä, että kaikkien asiak-
kaiden toiveiden täyttäminen onnistuu. Teemme kehystykset ammattitaidolla ja laadukkailla materiaaleilla.
Helttunen on huomannut, että suomalaiset eivät halua enää laittaa reikiä seinäpintoihin. Helttusella on tähänkin ongelmaan sopiva ratkaisu: tauluripustuskisko.
– Kisko kiinnitetään seinään tai kattoon koko seinän leveydelle. Kehykset voidaan ripustaa kiskoon kiinnitettyihin metallivaijereihin tai läpinäkyviin perlon-lankoihin. Lankoja voidaan liikutella helposti kiskoa pitkin, ja taulut voidaan kiinnittää lankoihin halutulle korkeudelle.
Mielenkiintoinen uutuus valikoimassa on myös Kaken Kehyksen itse kehittämä, langaton LED-tauluvalaisin.
– Tauluvalaisimen LED-lampun huipputasoinen värintoistoindeksi tuo kaikki teoksen sävyt kauniisti esiin, eikä valaisimen johto pilaa taidenautintoa. Virtalähde johtoineen nimittäin piiloutuu tauluvalaisimen taakse, kuvailee Helttunen.