Hyppää sisältöön

Perheyritys kestävällä pohjalla

Perheyritys kestävällä pohjalla

21.02.2022

Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen kertoo ylpeänä, että sukupolvelta toiselle vaihtuva omistus tuo perheyrittäjyyteen jatkuvuutta. 

HalpaHallin toimitusjohtaja Janne Ylinen haluaa taata seuraavalle omistajasukupolvelle vähintään yhtä hyvät lähtökohdat, kuin mistä hän pääsi itse lähtemään liikkeelle isänsä liiketoiminnan jatkajana.

TEKSTI | JORMA UUSITALO KUVAT | ESA MELAMETSÄ

Janne Ylinen muistaa elävästi kauppamatkan Kaukoitään, jonka hän teki pikkupoikana yhdessä isänsä, kauppaneuvos Esko Ylisen kanssa. Se matka avasi silmiä, ja ennen kaikkea herätti mielenkiinnon kaupantekoa ja yrittäjyyttä kohtaan.

– Kestävä perheyrittäjyys syntyy jatkuvuudesta. Sukupolvelta toiselle vaihtuva omistajuus edellyttää, että jälkipolvella on aito halu ja innostus jatkaa perheyrityksen tarinaa. Yrittäjyyden haasteet ovat yleisesti hyvin tiedossa, mutta on tärkeä kertoa myös niistä positiivisista mahdollisuuksista, joita omistaminen ja yrittäjyys tarjoavat, Janne Ylinen painottaa. Hän työskenteli sisarustensa kanssa perheyrityksessä jo kouluikäisenä. 

– Mielestäni on virhe sulkea yritys perhe-elämän ulkopuolelle. Avoimuus toimii tässäkin asiassa. Ottaessani vetovastuun perheyrityksestä tiesin, mitä on odotettavissa. 


Oppia kantapään kautta

Esko Ylinen oli miettinyt etukäteen, kuinka hän kouluttaisi poikansa työnsä jatkajaksi. Alun perin Janne Ylisen oli tarkoitus jatkaa lukion jälkeen yliopistossa, mutta eräänä päivänä isä marssi poikansa luokse kädessään kynä ja ruutupaperia. Paperille oli kirjoitettu sanat atk, osto ja markkinointi, eli tehtävät, joita Janne tulisi HalpaHallissa seuraavina vuosina hoitamaan.

– Se oli todella käytännönläheistä tekemällä oppimista, minkä lisäksi olen täydentänyt osaamistani opiskelemalla. Joskus jouduin maksamaan todella isojakin oppirahoja, mutta samalla se kasvatti sekä yrittäjyyteen että omistajuuteen.

Perheyrittämisen kasvollisuus tekee omistamisen Ylisen mukaan hyvin henkilökohtaiseksi.

Syksyllä julkaistu HalpaHallin 50-vuotishistoria avaa värikkäällä tavalla perheyrittäjyyden haasteita ja mahdollisuuksia HalpaHalli-ketjussa.

– Kuluttajat ovat entistä tietoisempia esimerkiksi vastuullisuudesta. Omistajana huolehdin siitä, että vastuullisuus on mukana kaikessa tekemisessä. Tietenkin otan henkilökohtaiselle vastuulleni senkin, jos emme ole onnistuneet jossain. Yrittämiseen kuuluvat riskit, ja joskus ne realisoituvat. 


Kirja juhlavuoden kunniaksi

Kuluva vuosi on ollut HalpaHallin juhlavuosi kauppaneuvos  Esko Ylisen perustettua ensimmäisen HalpaHallin Kokkolaan 1969. Nyt yhtiöllä on 35 kivijalkamyymälää sekä verkkokauppa. Lokakuussa ilmestyi Otavan kustantama, Hippo Taatilan kirjoittama yhtiön 50-vuotishistoria; Talo, jonka Esko rakensi.

Janne Yliselle kirjan julkaiseminen oli tapa tuoda esille perheyhtiön arvoja sekä toimintaperiaatteita.

– Tiesin, että työläästä urakasta huolimatta en voisi antaa itselleni anteeksi, ellei kirjaa olisi nyt tehty. Vetovastuuseen astuvat aikanaan uudet sukupolvet, joille on äärimmäisen tärkeää jakaa tietoa yrityksen lähtökohdista, yrityskulttuurista, kehitysvaiheista ja kaikesta siitä, mitä HalpaHalli edustaa.

Perheyrityksen vahvuuksia on joustava ja nopea päätöksenteko. Se selittää osaltaan HalpaHallin menestystarinaa. Samaan aikaan kun moni perinteinen alan toimija on hävinnyt kartalta, HalpaHalli on onnistunut kasvamaan 1500 henkilö työllistäväksi kauppaketjuksi.

– Olemme pystyneet uudistumaan ja vastaamaan asiakastarpeisiin. Asiakkaat ovat meidän palkanmaksajia, joiden hyväksi me tätä työtä teemme. Nyt olemme tulleet uudelleen mukaan verkkokauppaan, ja olen tosi iloinen, että verkkokaupan ansiosta asiakkaat kaikkialla Suomessa pääsevät ostamaan HalpaHallin hyvän arjen tuotteita.

Taustalla kolmas sukupolvi on tulossa mukaan perheyrityksen toimintaan. Janne Ylinen uskoo, että perhekeskeisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä arvoja myös seuraaville sukupolville.

– Perheyrittämisessä tekeminen on yhteispeliä. Yritys on kuin perhe, ja perhe on yritys.

Haku