Hyppää sisältöön

Perheenjäsenen parasta ajatteleva eläinkauppa

Perheenjäsenen parasta ajatteleva eläinkauppa

30.09.2021

Faunattaren tavoite on olla aina vain parempi suomalainen eläinkauppa, jossa kotiaan odottavat onnelliset ja hyvinvoivat lemmikit.

Faunatar on asiantunteva eläinkauppa, joka tarjoaa jatkossa laajan tuotevalikoiman lisäksi myös hoitopalveluita. 

Teksti ja kuva Faunatar

Suomessa syntyneen Faunattaren tarina alkoi matelijaharrastuksesta yli 40 vuotta taaksepäin. Tuolloin toiminta alalla oli vielä melko lailla lapsenkengissä – markkinoilla oli selkeä tarve organisoidulle, eettiselle toiminnalle sekä kasvatukselle ja maahantuonnille. Vähitellen mukaan tulivat myös muut pienlemmikit, akvaariot ja tarvikkeet sekä ruoat ja tarvikkeet kissoille ja koirille. 

Myymälöitä on vuosien varrella perustettu useita lisää, ja tällä hetkellä niitä on yhteensä 18. Suurin osa myymälöistä sijaitsee pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kasvukeskuksissa. Myymälöiden lisäksi Faunattarella on myös nopeasti kasvava verkkokauppa, josta löytyy laaja tuotevalikoima jokaisen lemmikinomistajan tarpeisiin.

Uudistuksia tulossa

Tällä hetkellä yrityksessä eletään uudistusten aikaa ja koko myymäläkonsepti on saamassa uuden, raikkaan ilmeen. Kauppakeskus REDIn myymälä muuttaa K1-kerroksesta yhtä kerrosta ylemmäs katutasoon hieman suurempiin tiloihin, ja jatkossa sinne pääsee kulkemaan niin suoraan Kalasatamankadulta kuin kauppakeskuksen puolelta. 

Myymälään rakentuu tuttuun tapaan rauhallinen eläinhuone jyrsijöille ja uutena kaneille oma, tilava huone, jossa on tilaa pomppia. Faunatar REDIssä pääsee ihastelemaan myös mielenkiintoisia matelijoita, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia sekä tutustumaan upeaan vedenalaiseen maailmaan akvaarioita ja niiden asukkaita katsellen. Eläimiä on mukava käydä ihastelemassa vaikka kauppareissun yhteydessä.

Kaikki eläimet ovat tervetulleita myymälöihin, ja REDIn myymälään onkin muodostunut jo kattava asiakaskunta eläinasiakkaita. Päivittäin myymälässä vierailee paljon koiria sekä satunnaisesti muita eläinvieraita, kuten kaneja. Jatkossa etenkin koirien kanssa myymälään saapuminen on vieläkin helpompaa, kun sisään voi astella suoraan kadulta, vaikka lenkin yhteydessä. Liiketilaan rakentuu myös HoitoTupa, erillinen huone, jossa voidaan hoitaa eläinystävien turkit, hampaat, kynnet ja muut hoitotoimenpiteet. Mikä olisikaan kätevämpää, kuin jättää kurakeleissä likaantunut takkuturkki pesuun shoppailun ajaksi ja kotiin lähtiessä hakea mukaan puhdas karvakaveri. HoitoTuvassa lemmikin viihtyvyys on aina etusijalla ja hoito tehdään lemmikin ehdoilla, ammattitaitoisella eläinrakkaudella. 

Myös Faunattaren tuotevalikoimaan on tulossa paljon uudistuksia. Kesän aikana myyntiin onkin jo tullut uusi Faunatar-ruokasarja kissoille ja koirille, Black Box -kissanhiekka sekä upea petisarja koirille ja kissoille. Seuraavaksi valikoima laajenee koirien raakapakasteruoilla, ja luvassa on paljon uutta myös pienemmille lemmikeille.

Uudistuneen Faunatar REDIn avajaisia vietetään marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Haku