Hyppää sisältöön

Pelleteillä lämpöenergiaa puhtaasti luonnosta

Pelleteillä lämpöenergiaa puhtaasti luonnosta

18.04.2023

Biosadan toimitusjohtaja Markus Kohonen laittamassa pellettitakkaa tulille. Pelletit ovat uusiutuvaa bioenergiaa tehokkaassa muodossa.

Suomessa puupellettien tuotanto on kehittynyt tasaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja niiden käyttö energian lähteenä on kasvanut niin kuluttajien keskuudessa kuin teollisuudessakin.

TEKSTI JENNI VALTARI | kuva ILONA SAVOLA

Euroopan Unionin asettamien tavoitteiden avulla hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään, ja bioenergialla onkin tärkeä rooli, kun EU matkaa kohti ilmastoneutraaliutta. 

Bioenergian käyttö on kasvanut voimakkaasti, ja Suomi on yksi maailman johtavista maista bioenergian tuotannossa. Viimeisen vuosikymmenen aikana puupellettien tuotanto ja käyttö energian lähteenä ovat kasvaneet merkittävästi. 

Tehokas lämmitysmuoto

Suomen metsien suuri pinta-ala takaa merkittävän raaka-ainepotentiaalin puupellettiteollisuuden kehittämiseksi. Puupelletit ovat mekaanisen metsäteollisuuden sivutuotteista, kuten esimerkiksi sahanpurusta, hiontapölystä ja kutterinlastusta rengas- tai tasomatriisikoneella puristettuja sylinterin muotoisia polttoainepuristeita.

Ominaisuuksiltaan puupelletti on korkealaatuinen puupolttoaine. Mekaaninen kestävyys ja alhainen tuhkapitoisuus tekevät siitä helpon ja tehokkaan lämmitysmuodon. Koska sen kosteusprosentti on alle kymmenen, se ei myöskään  jäädy eikä homehdu.

– Tiivistettynä pelletin tasainen laatu ja ominaisuudet mahdollistavat automatisoidun ja turvallisen polttamisen – jokainenhan meistä haluaisi käyttää mahdollisimman helppohoitoista ja edullista lämmitysmuotoa, sanoo Biosata Oy:n toimitusjohtaja Markus Kohonen

Myös ympäristön ystävä

Pelletti on luonto- ja ilmastoystävällinen, sillä se ei itsessään lisää ilman hiilidioksidipäästöjä. Puuhun verrattuna pelleteillä pienpartikkeleiden päästöt vähenevät yli 90 prosenttia. Pelletti on uusiutuvaa bioenergiaa tehokkaassa muodossa.

– Pelletin lämpöarvo on puuhun verrattuna puolitoistakertainen. Tonni pellettejä vastaa lämpöarvoltaan noin 1,5 tonnia puuta tai noin 500 litraa öljyä. Hinnaltaan se taas on noin puolet halvempi lämmitysmuoto kuin esimerkiksi öljylämmitys, kertoo Kohonen. 

Puupelletistä lämmitysmuotona on muodostunut yksi potentiaalisimmista korvaajista fossiilisille polttoaineille. Yhä kiristyvät säädökset pakottavan fossiilisten polttoaineiden, kuten öljyn tai kivihiilen käytön vaihtamista. Pellettiä voidaan käyttää myös lämmön- ja sähköntuotantolaitoksissa.

– Pelletit soveltuvat erinomaisesti käytettäväksi alue- ja kaukolämpölaitoksissa, talo- ja kiinteistöyhtiöissä sekä pien- ja vapaa-ajan talojen lämmityksessä. Pelletin tehokkuus lämmitysmuotona riittää koviin pakkasiin ja isompiinkin käyttökohteisiin. Meiltä ostetaan tällä hetkellä paljon pellettitakkoja sellaisiin talouksiin, joissa nykyinen lämmitysmuoto ei riitä tuottamaan tarpeeksi lämpöä ja sähkölämmitystä pyritään välttämään tai vähentämään, Kohonen valaisee.

Puupelletti on kilpailukykyinen vaihtoehto korvaamaan esimerkiksi hiilivoimalaitoksia. Jatkuva kehitys puhtaampaan energiaan vaatii uusien polttoaineiden merkityksen kasvua, jonka vuoksi puupelletillä on hyvä mahdollisuus osuuden kasvattamiseen energiantuotannossa.

Haku