Hyppää sisältöön

Pätevyys kantaa osaajaa pitkälle

Pätevyys kantaa osaajaa pitkälle

29.12.2021

LVI-ala tarjoaa mielenkiintoisia tehtäviä ja ala kehittyy jatkuvasti, sanoo Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n toiminnanjohtaja Samuli Könkö. 

LVI-alan ammattilaisia tarvitaan entistä enemmän niin rakentamisessa kuin vanhan kiinteistökannan uusimisessa. Alan pätevyyksien hankkiminen kannattaa, koska se avaa lisää mahdollisuuksia uralle. 

TEKSTI | LIISA JOENSUU  KUVA | JUHO LÄNSIHARJU

Samalla kun rakennuksilta ja niiden teknisiltä järjestelmiltä vaaditaan yhä suurempaa energiatehokkuutta ja korjausrakentaminen kasvaa, yhä useampaa LVI-alan ammattilaista kutsuvat eläkepäivät. Ala kaipaa uusia tulokkaita ja pätevyyksillä osaamistaan kasvattavia ammattilaisia. Pätevöityminen kannattaa ja kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Se monipuolistaa tehtäväkenttää ja lisää työllistymismahdollisuuksia. 

– Koko LVI-alalla on ammattilaisten tarvetta. Akuutein osaajien tarve on suunnittelussa ja työnjohdossa. Vastaavat työnjohtajat ovat kysyttyjä. Toisin kuin moni luulee, he eivät jaa töitä muille vaan vastaavat toteutuksesta eli siitä, että asennukset on tehty asetusten ja suunnitelmien mukaisesti. Työ on hyvin vastuullista. Työmailla tarvitaan päteviä ja vastuunsa tuntevia tekijöitä, joiden tulee ymmärtää tekniset suunnitelmat oikein, kertoo Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n toiminnanjohtaja Samuli Könkö

LVI-uralle hakeudutaan pääasiassa kolmea tietä. Jos nuorta kiinnostavat urakointitehtävät, hänen tulee hakea ammatilliseen oppilaitokseen. Talotekniikan perustutkinnossa opiskelija suuntautuu putkiasennukseen, eristykseen, ilmanvaihtoasennukseen tai kylmäasennukseen. LVI-ala tarjoaa tehtäviä myös myynnin parissa sekä tehtäviä, joissa tarvitaan teknistä henkilöstöä. Ammattikorkeakoulut tuottavat insinöörejä työnjohtoon ja suunnitteluun. Yliopistotasolta valmistuu diplomi-insinöörejä suunnitteluun, tutkimukseen ja kehitykseen. 

Parhailla on pätevyys 

Perusopintojen jälkeen työtehtävissä moni kokee osaamisen tarpeen kasvavan. Täydennyskoulutuksen, työkokemuksen ja tenttimenettelyn kautta hankitut pätevyydet antavat silloin lisää tietoa ja taitoa. Ammattipätevyyttä voi kasvattaa Suomen LVI-liiton koulutuksissa, jotka liittyvät esimerkiksi ilmanvaihtokanavien tarkastukseen ja puhdistukseen sekä ilmastointijärjestelmien mittaukseen ja säätöön. 

– LVI-liitto antaa valmentavaa koulutusta, josta on hyötyä pätevyystentteihin valmistautumisessa. Koulutus laajentaa näkökulmaa koko alaan ja auttaa ammattilaisia ymmärtämään paremmin toinen toistaan työmailla. Läpäistyn tentin sekä muiden pätevyysvaatimusten täyttymisen jälkeen pätevyyden toteaa henkilöpätevyyspalvelu FISE Oy. Henkilöpätevyyksillä on helppo erottua työnhakijoiden joukosta. Pätevyyden saanut kuuluu ikään kuin ”best of the best” -joukkoon, ja tietysti työnantajat poimivat mielellään parhaista parhaat. 

Kuntotutkimukset ja energiatodistukset 

Kiinteistöissä tehdään kasvavasti kuntotutkimuksia ja energiankulutuksen kartoituksia. Esimerkiksi ilmanvaihtolaitteistot saattavat olla sinänsä kunnossa, mutteivät hyötysuhteiltaan tätä päivää. 

– Energiatodistuksen merkitys on kasvanut jo siksi, että todistuksen laatiminen kuuluu rakennuksen myynti- ja vuokraustilanteeseen. Energian kulutuksen mittauksia teetetään kaiken aikaa myös säästö- ja ilmastosyistä. LVI-liiton koulutuksissa suosiotaan ovatkin kasvattaneet ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien kuntotutkijan ja energiatodistuksen laatijan koulutukset. 

Haku