Parempaa elämänlaatua ja -hallintaa 

Diabetes on nopeimmin yleistyviä sairauksia, eikä sen hoidosta saa vapaapäiviä. Sensoriteknologia on mullistanut viimeisten vuosien aikana diabeteksen hoidon tuomalla turvaa, parantamalla hoitotuloksia ja lisäämällä elämänlaatua.

^{TEKSTI | MOONA LAAKSO   KUVA | SHUTTERSTOCK}

Monipistoshoidolla diabetestaan hoitavan tavallinen päivä näyttää kutakuinkin tältä: Ihan ensimmäiseksi aamulla herätessään hän tarkistaa, että verensokeritaso on hyvä. Sama toistuu useita kertoja päivässä, aina ennen jokaista ateriaa. Vielä illalla juuri ennen nukkumaan menoa hän tarkistaa, että verensokeritaso on turvallinen ja sopiva. Yöllä nimittäin verensokeri saattaa laskea salakavalasti hiljalleen hiipien ilman että henkilö havahtuu siihen, jolloin se saattaa aiheuttaa vakavia vaaratilanteita.

– Kun miettii, että ennen jokaista ateriaa pitäisi pistää sormenpäähän pieni reikä, käyttää verensokeriliuskaa ja mitata verensokeri ja huomioida tulos, onhan se oma vaivansa. Silloin, kun joutuu tekemään lukemattoman monia hoitopäätöksiä päivässä, on myös kohtuullista, että niiden teko on mahdollisimman helppoa. Käyttämällä sensoria mittaaminen helpottuu, kun sensori mittaa soluvälinesteen glukoosipitoisuutta aterioiden välillä, kertoo Suomen Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä.

Diabeteksen hoito mullistuu sensoriteknologialla

Diabetes on nopeimmin yleistyviä sairauksia. Suomessa on arviolta jo yli puoli miljoonaa diabetesta sairastavaa henkilöä ja heistä 130 000 käyttää insuliinihoitoa.

Pitkän uran diabetestyön parissa tehnyt erikoislääkäri Kaj Lahti on viimeisen kymmenen vuoden aikana todistanut diabeteksen hoidossa suuria muutoksia.

– Sensoriteknologia on mullistanut diabeteksen hoidon aivan totaalisesti, Lahti toteaa.

– Diabeteksen hoidosta ei saa vapaapäiviä, ja hoitoväsymys on yleistä. Sensori tuo turvallisuuden tunnetta sekä todellista turvaa. Se myös tuo monelle uskallusta pistää insuliinia riittävästi. Kun omaa glukoositasoa pystyy seuraamaan helpommin, se lisää elämänhallinnan tunnetta, Pimiä sanoo.

Sensorit kuuluvat kaikille insuliinihoitoisille

Jatkuvaa glukoosiseurantaa suositellaan Käypä hoito –suositusten mukaan monipistoshoitoiselle diabetesta sairastavalle, eli henkilölle, joka pistää insuliinia useita kertoja päivässä tai käyttää insuliinipumppua.

Lahti on ollut mukana Botnia-tutkimuksessa, joka on tuottanut uutta tietoa tyypin 2 diabeteksesta. Aiemmin diabetesta sairastavat on jaoteltu heihin, jotka tarvitsevat insuliinia, eli tyypin 1 diabetesta sairastaviin ja heihin, joiden sairaus hoituu tableteilla, eli tyypin 2 diabetesta sairastaviin. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että kakkostyypin diabetesta sairastavien joukossa 20–25 prosentille kehittyy insuliinihoitoa vaativa tauti, ja suuri osa heistä tarvitsee monipistoshoitoa.

– Näidenkin diabetesta sairastavien tarve saada asianmukainen ja oikea hoito edellyttää sitä, että heillä on sekä oikein osuva insuliinihoito että mittausvälineistö.

Se ei kuitenkaan käytännössä toteudu. Sensoriteknologia aiheuttaa kunnille eli nykyisille hyvinvointialueille terveydenhoidon kustannuksia, ja sen vuoksi sitä on tähän asti tarjottu pääasiassa tyypin 1 diabetesta sairastaville.

– On ajateltu, ettei tyypin 2 diabetesta sairastava tarvitse sensoria, koska häntä ei katsota monipistoshoitoiseksi. On kuitenkin havahduttu siihen, että myös tyypin 2 diabetesta sairastavien joukossa on paljon heitä, jotka tarvitsevat insuliinia ja näin ollen hyötyisivät sensoriteknologiasta. Sensoreita myönnetään hyvin aluekohtaisesti, mistä on syntynyt selkeä eriarvoisuus, kun tyypin 2 diabetesta sairastavia on niputettu yhteen, Lahti selittää.

Pimiän mielestä on valitettavaa, että täysin samassa tilanteessa oleva mutta eri kunnassa asuva henkilö saa eri hoitotarvikkeet.

– On ikävää, että tällä hetkellä ihmiset Suomessa ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä päin maata he asuvat.

Vaikka hyvinvointialueille siirtyminen tuo siihen oman lisähaasteensa, Pimiä näkee sen toisaalta myös mahdollisuutena.

– Yhtenäistäminen mahdollistaa epäkohtien ratkaisun. Olisi tärkeää, että kaikkialla noudatettaisiin Käypä hoidon mukaista linjausta ja kaikilla monipistoshoitoisilla ja insuliinipumppuhoitoisilla diabetesta sairastavilla diagnoosista riippumatta olisi hoitomuodon ja hoidon vaativuuden perusteella mahdollisuus saada heidän tarvitsemansa seurantavälineet.

Pimiä jatkaa, että on myös tutkimusnäyttöä siitä, että jopa esidiabetesvaiheessa sensorin käytöstä olisi mahdollisesti hyötyä, koska se saattaa auttaa tekemään tarvittuja elämäntapamuutoksia.

– Sensoriteknologilla on paljon käyttöä, mutta tällä hetkellä akilleenkantapää on se, että edes sovittu Käypä hoidon mukainen hoito ei toteudu, hän sanoo.

Sensoriteknologiassa on lukuisia hyötyjä

Pimiä ja Lahti ovat yhtä mieltä sensoriteknologian hyödyistä. Sensorin avulla henkilö näkee vaivatta sen hetkisen soluvälinesteen glukoositason ja sen muutokset usean tunnin ajalta. 

– Sensoria käyttämällä saa paljon runsaamman tiedon, minkä pohjalta päätöksenteko helpottuu esimerkiksi sen suhteen, onko hyvä hetki pistää korjausinsuliinia tai lähteä vaikka lenkille, Pimiä sanoo.

Lahti korostaa, että kun käytetään insuliinia, sensoriteknologia on myös turvallisuuskysymys. Sensorien hälytykset ilmoittavat matalasta ja korkeasta glukoositasosta soluvälinesteessä. Sensorin avulla voidaan ehkäistä vakavat hypoglykemiat, eli alhaisen glukoosin tilat, jo ennen kuin ne aiheuttavat tajuttomuutta tai muita vakavia tilanteita. Hälytykset esimerkiksi lisäävät liikenneturvallisuutta, kun henkilö ei ajaudu huomaamattaan matalaan glukoositilaan. Se tuo myös turvaa esimerkiksi yöllä.

– Yksi erittäin yleinen ongelma myös kakkostyypin diabetesta sairastavien kohdalla on se, että jos hän käyttää insuliinia ja hoitoa ei seuraa, tapahtuu yllättäviä tilanteita, jolloin henkilö voi saada esimerkiksi vakavan hypoglykemian. Sensorien avulla erilaiset vaaratilanteet ja ambulanssihälytykset vähentyvät, Lahti kertoo.

Usein diabetesta sairastavat kokevat omien hoitopäätösten tekemisen hankalaksi. Pimiän kokemuksen mukaan hyvin usein sensorin käyttöönoton jälkeen henkilö osaa itse paljon varmemmin ottein muuttaa insuliiniannoksiansa.

– Sensori lisää henkilön omatoimijuuden tunnetta eli sitä, että hän voi vaikuttaa sairauteensa. Sen lisäksi sensori voi vähentää tarvetta käyttää terveydenhoidon palveluita, Pimiä toteaa.

Sensorijärjestelmien pilvipalveluiden ansiosta osa lääkärikäynneistä on mahdollista hoitaa etänä. Ammattilainen voi yhteisellä sopimuksella tarkastella vaivattomasti potilaan jatkuvaa soluvälinesteen glukoosikäyrää ja siten myös etänä antaa neuvoja, miten hoitoa voidaan tehostaa.

Sen lisäksi, että sensoriteknologia lisää turvallisuutta ja parantaa hoitotuloksia merkittävästi lukemia aktiivisesti hyödyntämällä, Lahti toteaa sen olevan elämänlaatua koskeva kysymys.

– Sensoriteknologia on elämänlaadullisestikin mullistavaa. Sen sijaan, että joka kerta joutuu pistämään itseään sormeen, riittää, että vaihtaa sensorin joka toinen viikko.

Vaasan kaupungissa, jossa Lahti toimii, sensorilaitteet otettiin ensimmäisten joukossa käyttöön.  Pääsääntöisesti Lahden diabetespotilaat ovat olleet niiden käytöstä aivan haltioissaan.

– Eräs iäkäs herra, joka sairasti tyypin 1 diabetesta, näytti sormenpäitään, jotka olivat vuosien pistämisen seurauksena aivan puiset ja kovettuneet. Hän sanoi, että on viisikymmentä vuotta sairastanut diabetesta, ja sensori on hoitoa ajatellen paras keksintö ikinä, Pimiä iloitsee.