Paremmat puitteet kasvavalle lajille

Santasport Lapin Urheiluopistolla on alkanut hanke, joka tähtää e-urheilun koulutuksen sekä harrastustoiminnan kehittämiseen.
TEKSTI | MARIA PALDANIUS KUVA | ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Elektroninen urheilu on kasvattanut suosiotaan ympäri maailman. Mutta kun puhutaan e-urheilusta, on yksi puute kuitenkin ilmeinen: e-urheilijan opintopolku ja kasvattiseuratoiminta ovat Suomessa vielä alkutekijöissään. Tähän havahduttiin Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä (REDU) ja sen alla toimivassa Santasport Lapin Urheiluopistossa, jotka käynnistivät E-urheilusta lappilainen tiekartta -hankkeen tammikuussa 2021.
Kevääseen 2023 saakka jatkuvaa hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Yhtenä tavoitteena on kehittää e-urheilun koulutuksellista perusrakennetta sekä rakentaa alan tarpeita vastaava e-urheilun koulutuskokonaisuus. E-urheilusta pyritään siis luomaan oma oppiaine, joka voidaan integroida joustavasti osaksi muita ammatillisia perusopintoja. Toisena tavoitteena on jalkauttaa Santasportille e-urheilun akatemiatoimintaa. Tavoitteiden saavuttaminen kuitenkin edellyttää urheiluseurojen ja oppilaitosten välistä yhteistyötä.
– Nykyinen koulutustarjonta ei kaikilta osin vastaa hakijoiden tarpeita. Tarjoamalla koulutusta e-urheiluun voimme lisätä toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulutuksen vetovoimaa Lapissa. Hankkeen ensimmäiset pilotoinnit alkoivat tammikuussa 2022, kertoo projektiasiantuntija Niko Pimiä.
Tavoitteet luovat kehitystä
Ensimmäinen mielikuva Lapista ei välttämättä ole e-urheilu. Sana e-urheilu ei ehkä myöskään tuo ensimmäisenä mieleen urheilua tai sosiaalista toimintaa. Näitä mielikuvia hanke pyrkii oikaisemaan. Hankkeen nimissä aloitettiin esimerkiksi Suomen pohjoisin pelitapahtuma Midnight Sun Games, joka järjestetään taas kesällä 2022.
– E-urheilu voi antaa paljon. Kun pelaamisesta tulee tavoitteellista, suhtautuminen pelaamiseen muuttuu. Vuorovaikutustaidot kehittyvät, paineensietokyky kasvaa, sosiaalinen verkosto laajenee ja kansainvälisillä alustoilla pelatessa myös kielitaito karttuu, projektiasiantuntija Miikka Lehto listaa.
Pyrimme siihen, että fyysinen urheilu ja e-urheilu limittyisivät yhteen. Avainasemassa ovat urheiluseurat, jotka voivat luoda pohjaa e-urheilun harrastustoiminnalle valjastamalla sen osaksi seuratoimintaa. Hanke pyrkii myös siihen, että e-urheilu olisi lähempänä perinteistä joukkuetoimintaa.
– E-urheilussa tarvitaan fyysisesti hyvää kuntoa. Pelit kehittävät kunnon lisäksi myös monia psyykkisiä taitoja. E-urheiluorganisaatiot voisivat siirtyä perinteisen urheiluseuratoiminnan malliin ottamalla mukaan toistakymmentä pelaajaa. Tämä avartaisi harjoitusmahdollisuuksia, Pimiä haastaa.
MUUTAKIN KUIN E-URHEILUA
- Santasport Lapin Urheiluopisto on koulutuksen ja vapaa-ajan keskus Rovaniemellä.
- Toisen asteen ammatillisten perustutkintojen osalta on mahdollisuus opiskella liikuntaneuvojaksi, tanssijaksi sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi.
- Koulutukset ovat mukana kevään yhteishaussa sekä jatkuvassa haussa ympäri vuoden.