Paljon vastusta pienestä paketista

Kempeleläinen Welapro Oy on aloittanut 200 ensimmäisen yrityksen kehittämän Weela-kotikuntosalilaitteen toimitukset sen asiakkaille 20 eri maahan.
TEKSTI | JUHA-PEKKA HONKANEN KUVA | WELAPRO
Ensimmäisten toimitettujen laitteiden myötä kotikuntosalin matka ideasta valmiiksi tuotteeksi ja kansainvälisten asiakkaiden voimaharjoittelulaitteeksi on ohittanut merkittävän käännekohdan. Yrittäjät, Miikka Kurunlahti sekä Tuomas Lehto odottavat innolla seuraavaa etappia: ensimmäisten kuluttaja-asiakkaiden saavutuksia ja kokemuksia.
Takana on lähes kymmenen vuoden työ. Tarina alkaa, kun Kurunlahden isä, erikoislääkäri Mauno Kurunlahti kaipasi uudenlaista, ihmisten kodeissa vähän tilaa vievää kuntolaitetta. Markkinoilta löytyvät tuotteet olivat isoja, eivätkä ne tarjonneet motivaatiota pitkäkestoiseen itsenäiseen harjoitteluun. Tuotekehitystä tehtiin vuosien ajan Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijaprojekteissa. Nykyiset yrittäjät kulkivat kehityksen rinnalla omien insinööriopintojensa ajan.
Vuonna 2015 tuotekehitys oli valmis yritystoiminnan kehittämiseksi. Weelan ensimmäinen versio lanseerattiin vuonna 2017 Las Vegasin CES-messuilla. Nuoret yrittäjät veivät isän toiveen ja opiskelijoiden voimannäytteen kuntoilujättien rinnalle.
– Ihmisten kohtaaminen ja uskallus viedä tuotetta kriittisenkin arvion alaiseksi on aina tuonut signaalin siitä, että olemme oikeassa suunnassa. Ja niin paljon kuin kuntoilulaitteita onkin, olemme onnistuneet kehittämään uniikin ja kansainvälisesti kiinnostavan laitteen, Kurunlahti kertoo.
Toinen versio, kuluttajille suunnattu malli tuli myyntiin joukkorahoituspalvelu Indiegogossa vuoden 2019 alussa. Laite sopii sekä ikäihmisten kuntoutukseen että aktiiviurheilijoiden treeneihin. Se vie vain murto-osan kuntopyörien ja soutulaitteiden vaatimasta tilasta, kuntosalien taljalaitteista ja painonnostopenkeistä puhumattakaan.
Monipuolinen ja tehokas kuntoilumuoto mahtuu pieneen tilaan, sillä vastus tehdään Weelaan kehitetyllä sähkömoottorilla. Sen maksimivastus on 50 kiloa.
– Vapailla painoilla ja kahvakuulalla voi avittaa treenattavia lihaksia vartaloa heilauttamalla, mutta Weelalla harjoittelu on tehokkaampaa ja se rasittaa juuri tarkoitettua lihasryhmää.
Sovellus tukee harjoittelua
Vastusta voidaan säätää kilon välein joko hallintapaneelista tai älypuhelimen WeelaTrainer-applikaatiolla. Käytännössä kuntoilu sujuu juuri älypuhelimen ohjaamana. WeelaTrainer pitää sisällään yli 100 erilaista harjoitteluohjelmaa. Treenin teho ja vastus säätyvät sopiviksi käyttäjän tietojen perusteella, ja liikkeiden mallit näytetään selkeinä animaatioina. WeelaTrainer ei kuitenkaan vain opasta, vaan se ohjaa jokaisen treenikerran läpi personal trainerin tavoin. Se pitää myös päiväkirjaa harjoittelusta ja kasvattaa vastusta progressiivisesti.
Osa liikkeistä vastaa kuntosalin taljalaitteiden harjoitteita. Osa on tuttuja kahvakuulatreeneistä tai kuminauhavastuksen käytöstä. Kurunlahti vertaa, että kuminauhan vastus kiristyy vasta ääriasennossa. Weelan vastus on tasainen alusta loppuun, eikä painojen tippuminen ole vaarana.
– Weela ei kilpaile kuntosalijäsenyyden kanssa, sillä se on tehty kannustavaksi ja tehokkaaksi kuntoilumuodoksi heille, jotka eivät pääse tai eivät ehdi salille ensinkään.