Pakopelejä ja hyväntuulisia tanssitunteja Porvoossa

Mia ja Saku Koponen ovat syntyperäisiä porvoolaisia yrittäjiä, jotka tarjoavat asiakkailleen sekä tanssitunteja että pakopelielämyksiä.
Teksti Vilma Timonen Kuva Ismo Henttonen
Tanssiva Porvoo on perheyritys, jossa kaikki tehdään suurella sydämellä. Tanssiva Porvoon arvopohjana onkin, että kaikki ovat tasavertaisia ja jokainen pärjää omien taitojensa mukaan.
– Arvopohja on valttikorttimme. Me olemme oikeasti hyväntuulinen ja lämminhenkinen tanssikoulu. Iloisuus, välittäminen ja sydämellisyys ovat aina läsnä – niistä meidät tunnetaan, Mia Koponen kertoo.
Tanssivassa Porvoossa voi opiskella tanssia klassisesta baletista katutanssiin, ja koulun opettajat ovat Suomen parhaimmistoa. Ryhmiä on kaikenikäisille taaperoikäisistä lähtien. Uutuuslajeina mainittakoon popping, lasten hip hop -tunnit sekä pojille suunnattu vauhdikas Pikkumiehet 4–7 v. -tunti. Suosituimpia kursseja ovat aina olleet hyväntuuliset showtanssitunnit.
– Harrasteryhmissä nautitaan liikunnasta, kilparyhmissä on mukana myös tavoitteellisuus. Silloin pusketaan, venytellään vielä ahkerammin, treenataan perustekniikkaa ja temppuja ja tähdätään kilpakentillä pitkälle.
Kilparyhmien oppilaat valitaan EK- eli erikoiskoulutusryhmien kautta, joihin voi osallistua 5-vuotiaasta alkaen.
Mia Koposella on itsellään pitkä tanssiura, ja hän on esiintynyt muun muassa teattereissa ja laivoilla. Hän kertoo haluavansa tarjota hyviä esiintymiskokemuksia myös oppilailleen, ja hänen tulevaisuuden haaveisiinsa kuuluvat niin musikaaliprojektit kuin tv-tuotannotkin.
– Toivon, että pystyisin tarjoamaan koulun oppilaille isoja ja makeita keikkoja, kun olen itsekin nauttinut niistä niin paljon. Että olisi jotain näyttävää ja massiivista – se on yksi tulevaisuuden haaveeni ja toiveeni.
Maailmanlopun meininkiä ranskalaisessa ravintolassa
Saku Koposen Escape Porvoo -elämyspalvelu sai alkunsa halusta tehdä Suomen hienoin pakopeli ilman kaupallisia paineita. Yrityksen ensimmäisen pakohuoneen takana oli 10-henkinen työryhmä, johon kuului muun muassa puuseppiä, lavastajia, matematiikan ja fysiikan professori, sekä IT- ja AV-alojen ammattilaisia. Tuottaja-ohjaajana 20 vuotta työskennellyt Saku Koponen toimi projektin vetäjänä.
– Ajatuksena oli tehdä hieno huone vaivoja säästelemättä. Lähdettiin tekemään hyvää peliä, Saku Koponen kertoo.
Hankkeessa onnistuttiin. Sana levisi, ja pelaajia alkoi saapua paikalle myös Porvoon ulkopuolelta. Ensimmäisen pelin jälkeen vuoron sai nykyinen, ranskalaiseen ravintolaympäristöön sijoittuva elämyspeli.
– Halusimme tarjota uutta pelattavaa ja rakensimme Maailmanlopun ravintola -pelin, jonka avasimme vuosi ennen koronapandemiaa, Saku Koponen kertoo.
Maailmanlopun ravintola -peli muovautuu kaiken tasoisten ja ikäisten pelaajien tarpeisiin. Peli on saanut erittäin hyviä arvioita muun muassa TripAdvisor-palvelussa, jossa se on ollut ykkössijalla Uudenmaan alueen koko perheen elämyskohteiden listalla.
– Hyvä peli on varmatoiminen ja huoneen täytyy elää joukkueen mukana – siten saadaan paras mahdollinen pelikokemus. Pelaajan pitää yllättyä, saada oivaltaa, viihtyä ja kokea vahvoja tunteita. Peli antaa puitteet mukavaan yhdessä tekemiseen, Saku Koponen avaa.
Isoin haaste on, että peli soveltuu kaikille lapsista isovanhempiin ja ensikertalaisista ammattilaisiin. Lisäksi pelin on oltava turvallinen.
– Myös hyvää ja yksilöllistä asiakaspalvelua arvostetaan, ja siinä haluamme olla suunnannäyttäjä. Haluamme tarjota ihmisille positiivisen seikkailun arjen keskelle, jalat turvallisesti Porvoon kamaralla. Se on meidän juttumme, Saku Koponen jatkaa.
PELAAJAN PITÄÄ yllättyä, oivaltaa, viihtyä ja kokea vahvoja tunteita.
Vetovoimainen kaupunki
Escape Porvoossa asiakasryhmät eivät kohtaa paikan päällä toisia ryhmiä, joten pelaamaan on turvallista tulla myös pandemia-aikaan.
Tulevaisuuden tavoitteena Escape Porvoolla on rakentaa pelejä, joita tullaan pelaamaan ulkomaita myöten sekä nostaa Porvoo Suomen pakopelien kärkikaupunkien joukkoon.
– Porvoo tarjoaa upeat puitteet elämyspelaamiseen ja on upea kaupunki muutenkin. Se on sopivan kokoinen, ja nähtävää ja koettavaa on jokaisena vuodenaikana. Täällä on loistavia ravintoloita ja laaja valikoima majoitusmahdollisuuksia, Saku Koponen toteaa.
– Olemme Mian kanssa paljasjalkaisia porvoolaisia ja tunnemme tämän kaupungin hyvin. Uskomme Porvoon mahdollisuuksiin ja haluamme olla vahvistamassa sen asemaa yhtenä Suomen vetovoimaisimmista matkakohteista.