Hyppää sisältöön

Päästötön liikenne vaatii lisää latauspisteitä

Päästötön liikenne vaatii lisää latauspisteitä

3.06.2021

Älykkäät latausjärjestelmät mahdollistavat kaikille osapuolille toimivan latauspalvelun. Myös kustannukset on helppo kohdistaa oikeisiin osoitteisiin. 

lmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää nopeaa siirtymää päästöttömään liikenteeseen. Myös kiinteistöjen on varauduttava sähkö-autoilun kasvuun. 

Teksti Mari Laaksonen  Kuva Joona Raevuori

Siirtymä kohti päästötöntä liikennettä on ilmastotavoitteiden saavuttamisen edellytys. Suomen valtion tavoitteena onkin kasvattaa ladattavien autojen määrää nykyisestä reilusta 65 000 kappaleesta jopa 700 000 autoon vuoteen 2030 mennessä. Tämän toteutuminen edellyttää mittavia kehitysaskelia kiinteistöjen latausinfrastruktuurissa. Tällä hetkellä latausinfra laahaa jäljessä, nykyinen 40 prosentin vuotuinen kasvu ei riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Niihin vastaaminen edellyttää latauskapasiteetin kasvun kaksinkertaistamista. 

Parkkisähkö Oy on suurten kiinteistöjen latauskumppani, joka mahdollistaa siirtymän vastuulliseen tulevaisuuteen asteittain kysynnän mukaan. 

– Olemme tehneet siirtymän kiinteistöille mahdollisimman helpoksi niin, että kapasiteettia voi kasvattaa vähitellen kysynnän mukaan. Rakennamme latausvalmiuden kiinteistölle kaapeloinnilla kerralla valmiiksi, jonka jälkeen latauslaitteita voi hankkia optimaalisesti tarpeen mukaan, eikä koskaan yli tai ali, Parkkisähkön toimitusjohtaja Kari Laine kertoo. 

– Tarjoamme mahdollisuuden myös latauslaitteiden vuokraukseen. Vuokravaihtoehto on helppo ja turvallinen – lataustarpeet tai tekniikka voivat muuttua uuden auton tai asuinpaikan vaihdon myötä, yhtiön operatiivinen johtaja Markku Peräniitty täydentää joustavan konseptin kuvailua. 

TULEVAISUUDEN visiossa kapasiteetti on turvattu jokaiselle kävijälle.

Latausinfra on saatava kasvuun 
  •  Latausinfra laahaa jäljessä sähköautoilun kasvuun verrattuna. 
  • Valtion tavoitteisiin pääsy edellyttää lataus-kapasiteetin kasvun kaksinkertaistamista. 
  • Asunto-osakeyhtiö voi saada jopa 50 prosentin rahoituksen latauspisteiden päivittämiseen. 
  • Kiinteistön on myös mahdollista vuokrata latauslaitteita. 

 Jokaiselle riittää tehoa 

Asunto-osakeyhtiöiden kannalta sähköautojen yleistyminen tarkoittaa lakisääteistä velvollisuutta asukkaiden yhdenvertaisen latausmahdollisuuden turvaamiseksi. Perinteisten lämpötolppien kapasiteetti ei tähän riitä, sillä riskinä on sähkönjakelun ylikuormittuminen ja pistorasian kuumeneminen. 

– Ratkaisumme mahdollistaa sen, että taloyhtiössä jokaiselle riittää sähköä riittävällä teholla auton lataukseen. Valtio tukee taloyhtiöitä investoinnissa myös taloudellisesti. Parhaimmillaan asunto-osakeyhtiö voi saada jopa 50 prosentin rahoituksen latauskapasiteetin päivittämiseen, mikä tekee hankinnasta hyvin houkuttelevan, Laine toteaa. 

Maaliskuussa voimaan astunut EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edistää osaltaan matkaa kohti päästötöntä liikennettä. 

– Uuden asetuksen mukaan jokaisessa uudisrakennuskohteessa tulee olla sähköautojen latausvalmius. Kuljemme päämäärätietoisesti kohti vähäpäästöisempää aikakautta, jossa sähköauton hankinta ei jää kiinni ainakaan siitä, ettei parkkihallissa ole sähköä, yh-tiön kansainvälisistä projekteista sekä viestinnästä vastaava Mikko Summala iloitsee. 

Viesti vastuullisuudesta 

Riittävästä latauskapasiteetista huo-lehtiminen on liikekiinteistöille ja kunnille paitsi viesti vastuullisuudesta myös kilpailuvaltti. 

– Nykyisin sähköauton latausta työpaikalla ei lasketa enää veroeduksi. Tämä tarkoittaa, että parhaimmillaan ladattava auto voi mahdollistaa työntekijälle ilmaiset työmatkat. Auton lataaminen yrityksen omistamassa kiinteistössä on siinäkin mielessä järkevää, että yritysten sähkösopimukset ovat yleensä yksityishenkilöiden sopimuksia edullisempia. Näin latauskustannuksissa voi säästää pitkän pennin, Peräniitty sanoo. 

Asiantuntijoiden mukaan pikalatausasemista ollaan siirtymässä kohti kustannustehokasta kiinteistölatausta. 

– Kilpailukenttä on tällä hetkellä murroksessa. Olemme vaiheittain siirtymässä tilanteeseen, jossa julkisissa tiloissa lataaminen on mahdollista riippumatta siitä, kenen asiakas olet. EU:n tavoitteet sähköisen liikenteen edistämisestä luovat paineita myös tekniselle kehitykselle. Vielä toistaiseksi latausmarkkinoilla ei ole puhelinoperaattorien kaltaista roamingia, mutta paine sellaisen luomiseen on jo olemassa, Laine sanoo. 

Kaupungistuminen kiihtyy 

Yhteiskunnan rakenteelliset muutokset lisäävät osaltaan painetta latauskapasiteetin nostamiseen. 

– Urbanisoituminen kiihtyy ja kerrostaloasuminen yleistyy. Yhä harvempi asuu omakotitaloissa, joissa voi asentaa oman kotilatauslaitteen. Omat parkkipaikat vähenevät ja julkiset parkkihallit lisääntyvät. Parkkihalleista rakennetaan monitoiminnollisia palveluoperaattoreita, joissa auton latauksen lisäksi tarjotaan muun muassa renkaanvaihtoa, Summala kuvailee tulevaisuuden näkymiä. 

Tulevaisuuden visiossa latauskapasiteetti on turvattu jokaiselle kävijälle kaikilla parkkialueilla. 

Haku