Hyppää sisältöön

Osaava leasing-yhtiö on myös pienpanimon kasvukumppani

Osaava leasing-yhtiö on myös pienpanimon kasvukumppani

8.02.2022

ETKO Brewing -pienpanimon toimitusjohtaja Jan Grehn ja GRENKEn myyntipäällikkö Juha Toivonen tietävät, että leasingin etuihin kuuluvat etenkin helppous ja kulujen ennustettavuus.

Leasing liitetään usein tavaksi päivittää yrityksen auto- tai IT-laitekantaa, mutta se soveltuu myös tuotannollisten investointien toteuttamiseen, joiden avulla pk-yritykset voivat turvata kasvunsa.

TEKSTI | TIMO SORMUNEN KUVA | SANNI HIRVONEN

Huutava tarve uusille laiteinvestoinneille, mutta mistä rahat, kun yrityksen kassa on jo tiukoilla eivätkä lisävelka ja siihen liittyvät takaukset houkuta? 

Tämän pulman kanssa painiskellaan tänäkin päivänä monessa kasvuhakuisessa pk-yrityksessä. Sitä pyöritteli viime syksynä mielessään myös helsinkiläisen ETKO Brewing -pienpanimon toimitusjohtaja Jan Grehn.

Alan piireissä mainetta niittänyt ja Suomen TOP 3 -panimoksi kehuttu ETKO Brewing aloitti toimintansa vuonna 2017. Yritys oli tuolloin valintojen edessä. Kasvua oli tarjolla kotimaassa, mutta halua oli suunnata myös ulkomaille. Tarvittavan askeleen ottaminen edellytti noin puolen miljoonan liikevaihtoa tekevältä ja liki kymmenen henkilöä työllistävältä pienyritykseltä rohkeita investointeja uusiin tuotantolaitteisiin ja myöhemmin myös tiloihin.

Listan kärjessä oli uusi ja moderni tölkityskone. Sen myötä panimon tuotantoon saataisiin aivan uusi vaihde, jolla voitaisiin vastata myös kasvavaan kysyntään.

– Kartoitimme ennen investointipäätöstä erilaisia rahoitus- ja toteutusvaihtoehtoja. Pankin kautta saimme vinkin GRENKEn tarjoamista leasing-palveluista ja otimme saman tien yhteyttä, Grehn kertoo.

Käsitys muuttui täysin

Neuvottelut GRENKEn asiantuntijoiden kanssa sujuivat ketterästi. Pian sen jälkeen panimon tiloissa oli käytössä uusi tölkityskone, josta ETKO Brewing maksaa GRENKElle kiinteää, helposti ennakoitavaa ja budjetoitavaa kuukausimaksua.

Grehn tunnustaakin, että hänen omat käsityksensä leasingista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista muuttuivat matkan varrella lähes täydellisesti. Hänellä oli etukäteen se mielikuva, että leasing sopii vain isoille yrityksille ja lähinnä auto- ja it-hankintoihin. Myös leasingia tarjoavat yritykset tuntuivat etäisiltä ja niiden palvelut vaikeaselkoisilta.

Tänä päivänä leasing on meille yksi rahoituksen tärkeimmistä tukijaloista.

ETKO Brewing -pienpanimon toimitusjohtaja Jan Grehn

– GRENKEn kanssa keskustelut olivat alusta lähtien avoimia ja niissä keskityttiin yrityksen kasvunäkymiin, investointi- ja kehitystarpeisiin sekä siihen, miten ne olisivat yrityksen kannalta järkevimmin toteuttavissa. Tänä päivänä leasing on meille yksi rahoituksen tärkeä tukijalka pankkien ja omien investointien rinnalla, Grehn toteaa.

Kassavarat leasingin myötä parempaan käyttöön

ETKO Brewingin tarina on yksi lukuisista esimerkeistä, joissa GRENKE on tullut turvaamaan yritysten kasvua. Yli 30 eri maassa toimiva leasing-rahoituksen asiantuntijayritys perustettiin Saksassa vuonna 1978 ja Suomessa se aloitti toimintansa vuonna 2008.

Yhtiö tarjoaa leasing-rahoitusta sekä suoraan että partnereiden kautta, joita on verkostossa noin tuhat. Joukkoon mahtuu niin laite- ja teknologiatoimittajia kuin vähittäiskauppiaita.

GRENKEn myyntipäällikkönä työskentelevän Juha Toivosen mukaan leasingin helppous ja kulujen ennustettavuus on oivallettu parhaiten ripeästi kasvavissa start up -yrityksissä sekä taloudestaan tarkoissa suuryrityksissä. Eniten heräteltävää on perinteisissä pk-yrityksissä, joista monet tekevät investointinsa edelleen pelkästään kassavaroin – tai jättävät ne tekemättä, jos euroja ei ole riittävästi.

– Samalla voidaan kuitenkin hukata myös kasvumahdollisuudet, Toivonen muistuttaa.

Tasavertaista palvelua kokoon katsomatta

GRENKE haluaakin olla varsinkin pk-yritysten investointirahoituksen asiantuntija- ja sparrauskumppani, jonka kanssa yrittäjät voivat suunnata kasvu-uralle järkevin sekä kestävin askelin.

GRENKE palvelee niin yhden hengen yrityksiä kuin nopeasti liiketoimintaansa ja henkilöstöään kasvattavia pk-yrityksiä.

– Liikkeelle pääsee vaikka pelkästään yhdellä liisatulla tietokoneella. Toisessa päässä puhutaan sitten jo laajasti koneista ja kalusteista, joille lasketaan yrityksen kannalta sopiva vuosilimiitti. Vakuudeksi riittää leasingin kohde ja useimmissa tapauksissa rahoituspäätös räätälöidään vielä saman päivän aikana, GRENKEN myyntijohtaja Peter Sandell tiivistää.

Haku