Osaaminen on Suomen tärkeintä pääomaa

Pienenä maana Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi rakentuvat osaamiselle. Näin toteaa Mervi Vidgrén, Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori ja Arenen puheenjohtaja. Samaa mieltä on Jukka Kola, Turun yliopiston rehtori ja Unifin puheenjohtaja.

– Tehtävämme on rakentaa yhteiskunnallista ymmärrystä siitä, että korkeakoulukenttä on avainasemassa Suomen tulevaisuuden kannalta. Se ei ole klisee vaan fakta.

Kola viittaa Unifin ja Arenen yhteiseen tavoitteeseen lisätä tietoisuutta korkeakoulutuksen, tutkimuksen, ja korkeakouluyhteisöjen merkityksestä Suomen sekä suomalaisten hyvinvoinnille. Arene eli ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ja Unifi, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto, toimivat kaikkien Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen äänitorvina.

Vaikuttamistyötä tarvitaan erityisesti nyt, kun työmarkkinoilla on huutava pula korkeakoulutetuista osaajista. Korkeakoulutettujen 25–34-vuotiaiden suomalaisten osuus ikäluokassa on jäänyt polkemaan paikoilleen pitkäksi aikaa, kun samalla suurin osa Suomen tärkeimmistä verrokkimaista on lisännyt korkeakoulutusta nopeasti. Suomalaisten nuorten koulutustaso on näin laskenut OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Suunta on Vidgrénin ja Kolan mielestä hälyttävä.

– Olemme Suomessa jääneet jälkeen kehityksestä. Niin Arenessa kuin Unifissa meillä on yhteisellä agendalla korkeakoulutettujen osaajien määrän kasvattaminen nuorisoikäluokassa, Vidgrén sanoo.

Tilanne vaatii rahoitusta

Kansallinen tavoite nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan 2,5–3 miljardin euron lisärahoitusta korkeakouluille vuosille 2023–2030.

– Tällä hallituskaudella on kasvatettu korkeakoulujen tutkintotavoitteita, mutta uusiin opiskelupaikkoihin Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on saatu rahoitusta vain yksittäisille vuosille. Samaan aikaan olisi panostettava jatkuvaan oppimiseen, eli työssä olevan väestön osaamisen kehittämiseen. Se on haaste, sillä emme voi ajatella, että samalla rahalla koetetaan saada enemmän nuoria suorittamaan tutkinto ja työelämässä jo oleville lisää osaamista, Vidgrén toteaa.

Jatkuva oppiminen vaatiikin oman rahoituksensa.

– Maailma muuttuu kovaa tahtia, ja jatkuvaan oppimiseen on tehtävä merkittävät panostukset. On myös pystyttävä ennakoimaan paremmin se, millä aloilla syntyy suurimmat jatkuvan oppimisen tarpeet. Se ei ole pelkästään korkeakoulujen tehtävä vaan hallituksella on oltava selvä näkemys, mihin suuntaan Suomea poliittisilla päätöksillä kehitetään, Kola korostaa.

Kola on Vidgrénin kanssa samaa mieltä siitä, etteivät ongelmat korjaannu väliaikaisilla ja alimitoitetuilla rahoituksilla, vaan koulutuksen haasteet vaativat pitkäjänteisempää ja strategisempaa panostusta. Määrän lisäksi on huolehdittava koulutuksen laadusta.

– Suomen kriisinkestävyys on korostunut, ja huoltovarmuuden kannalta laaja sivistys on keskeinen asia. Mutta osaamisen ja tiedon huoltovarmuutta ei pystytä takaamaan ilman pitkäaikaisia ratkaisuja. Yhtenä osana sitä on pitkäjänteinen rahoitus yli hallituskausien.

Vaikka tilanne on haasteellinen, on se Kolan mielestä myös mahdollisuus. Ratkaisukeinot vaativat Pohjoismaihin ja muihin Euroopan valtioihin nähden kilpailukykyistä resurssointia.

– Tärkeämpää kuin muihin vertailu, on kuitenkin oma tahtotila – se, että haluamme Suomessa erottautua osaamisella, joka on meillä melkeinpä ainut pääoma.

Kovaa kilpailua osaajista

Tavoite nostaa Suomen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta on Vidgrénin ja Kolan mukaan erinomainen.

– Samanlainen sitoumus tarvitaan myös koulutuksen pitkäjänteisen rahoituksen turvaamiseen. Korkeakouluissa on muun työelämän tapaan pulaa osaajista. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laajentaminen edellyttää suurta joukkoa uusia tutkijoita ja asiantuntijoita niin kotimaasta kuin ulkomailta, Vidgrén sanoo.

– Tällä hetkellä kaikki maat kilpailevat osaajista. Suomen näkyvyys ja tunnettuus ulkomailla ei ole vielä sitä, mitä se voisi olla. Tavoitteet ovat hyvät, mutta ne pitäisi myös saada toteutettua. Se on meille elinehto Suomessa, Kola jatkaa.

Kola huomauttaa, että isoja innovaatioita ei tapahdu ilman yliopistojen syvällistä tutkimusta ja siihen kytkeytyvää laadukasta tohtorikoulutusta. Tutkimukseen on investoitava, koska tieteen taso on tärkein tekijä, joka houkuttaa kansainvälisiä kovan tason osaajia ja investointeja Suomeen. Se myös lisää yritysten innovaatiopotentiaalia.

– Suomen työmarkkinoilla tarvitaan monenlaista korkeaa osaamista. Tämän vuoksi Arenessa keskustellaan nyt tohtorikoulutuksen kehittämisen tarpeista, jotta koulutus vastaisi paremmin  työelämän ja erityisesti yritysten tarpeita. Ammattikorkeakoulujen strateginen ykköstavoite on olla työelämäkorkeakoulu, ja tutkintojen tavoitteet määritellään sekä TKI-työ tapahtuu ennen kaikkea työelämän tarpeiden ehdoilla. Euroopassa useat ammattikorkeakoulut ovat saaneet tohtorikoulutusoikeuden ja myös Suomessa ammattikorkeakouluilla olisi tähän riittävät valmiudet ja verkostot, Vidgrén valaisee.  

Vidgrén jatkaa, että suomalaiset korkeakoulut ovat laajasti mukana myös alliansseissa eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa ja koulutusta sekä tutkimusta tehdään yhteistyössä. Kuitenkin Suomessa ammattikorkeakoulut ja yliopistot voisivat toimia Vidgrénin mukaan vielä entistä tiiviimmässä yhteistyössä uusia malleja rakentaen.

– Yliopistojen tutkimusryhmissä on jo useita vuosikymmeniä ollut mukana elinkeinoelämässä, julkisella sektorilla, tutkimuslaitoksissa tai ammattikorkeakouluissa työskenteleviä väitöskirjan tekijöitä, mikä on hyvä asia. Suomen on kuitenkin jatkuvasti nostettava tieteen tasoa, koska se määrittää kilpailukykymme globaalisti, Kola toteaa.

Maahanmuuttoa tarvitaan

Koulutus- ja osaamisperusteinen maahanmuutto ja osaajien houkuttelu osaksi Suomen työvoimaa on iso haaste tuleville vuosille. Kola toteaakin, että jos osaamisperusteista maahanmuuttoa jarrutetaan,  tulee Suomi olemaan  lähitulevaisuudessa ongelmissa.

– Kun katsotaan vaikka Ruotsia, maahanmuuttoon on liittynyt myös tietynlaista huolta. Toivottavasti se ei luo varjoa Suomeen, koska kasvava maahanmuutto on meille välttämätöntä. Se on osattava rakentaa hyvin, mutta ennen kaikkea osaajien saamiseen muista maista on oltava selvä tahtotila. Heidän integroimisensa yhteiskuntaan on hoidettava nykyistä paljon paremmin.

Suomalaisen koulutuksen vetovoimaisuuden lisäksi huomio tulisi suunnata pitovoimaan, eli siihen kuinka Suomessa  koulutetut jäävät tänne töihin.

– Siihen tarvitaan vieläkin tiiviimpää yhteistyötä korkeakoulujen ja työelämän kesken sekä työelämän muutosta. Eikä se ole pelkästään resurssikysymys, vaan osittain myös tahtokysymys. Kotimaisen osaamisen ja tiedon huoltovarmuuden rakentaminen edellyttää kotimaisten tekijöiden lisäksi myös kansainvälisiä osaajia, Kola sanoo.

Nyt kaivataan niin yhteistyötä eri toimijoiden kesken kuin yhteistä ymmärrystä osaajien tarpeesta.

– Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen näkökulmasta meidän pitää pystyä luottamaan siihen, että harjoittelemaan pääsee kehittyvällä suomen kielen taidolla tai englantia puhumalla. Muutoin opinnot eivät etene, Vidgrén toteaa.

Uhkakuvasta ihannekuvaan

Uhkakuva: Suomi ei onnistu asetetuissa tavoitteissa eikä myöskään kansainvälisten osaajien ja investointien houkuttelemisessa. Yritykset eivät investoi, koska heiltä puuttuu korkeakoulutettuja osaajia sekä usko siihen, että heitä olisi jatkossa.

Ihannekuva: Oppimisen, osaamisen ja tiedon huoltovarmuus on toteutunut, ja siten kansallinen kilpailukyky ja hyvinvointi laajasti vahvistuneet. Yritykset uskaltavat investoida, sillä heillä on luotto tulevaan ja usko siihen, että korkeakoulutettuja osaajia on jatkossakin.

Kumman kuvista Suomi valitsee, riippuu Kolan mukaan hyvin pitkälti investoinneista.

– Ihannekuvan toteutuminen edellyttää merkittäviä investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja TKI-toimintaan. Tutkimuksen ja koulutuksen laadusta ei voi tinkiä.