Oma koti ansaitsee ammattitaitoisen välittäjän

UpHouse on kahden sukupolven perheyritys, jossa yhdistyvät monipuolinen kokemus ja nykytrendien tuntemus kiinteistönvälityksestä.
Teksti Pekka Säilä Kuva Juho Länsiharju
UpHousen päätoimipisteeseen Espoossa on helppo löytää – toimisto sijaitsee katutasossa Iso Omena -kauppakeskuksessa. Kasvavan toiminnan myötä yritys avasi hiljattain toimiston myös Helsingin kantakaupunkiin Kruununhakaan.
– Kun aloitimme toimintamme noin kolme vuotta sitten, saimme toiminnallemme lentävän lähdön. Välitimme ensimmäisten kuukausien aikana useiden miljoonien arvosta asuntoja. Tämän jälkeen tahti on pysynyt rivakkana, joten tarve uuden toimipisteen avaamiselle Helsinkiin oli ilmeinen. Meillä on käynnissä myös jatkuva rekrytointi uusille, innokkaille välittäjille, huomauttaa UpHousen myynti- ja markkinointijohtaja Kati Helanto.
UpHousessa uskotaan, että kahden sukupolven perheyrityksessä on voimaa. Katin tytär Fanny toimii yrityksen toimitusjohtajana, toinen tytär Janni laillistettuna kiinteistönvälittäjänä ja poika Aleksi on mukana yrityksen hallituksessa. Tämän lisäksi UpHousen tiimiin kuuluu useita lahjakkaita asuntovälittäjiä.
– Kun harkitsin oman yrityksen perustamista, omat lapseni sanoivat, että ilman muuta perustetaan oma yritys. Tämä siitäkin huolimatta, että he ovat nähneet pienestä pitäen, että kiinteistönvälittäminen on elämäntapa, jossa työtunteja ei lasketa. Monipuolisten kokemusten hyödyntäminen, pitkä urani kiinteistönvälittäjänä ja luotettavat verkostomme antoivat lopulta varmuuden uudenlaisen toimiston perustamiselle, lähes 30 vuotta alalla ollut Helanto hehkuttaa.
Kaupat syntyvät maltilla
– Koti on rakas, me välitämme on ollut UpHousen tunnuslause alusta alkaen. Helanto vakuuttaa sen tulevan suoraan sydämestä.
– Asuntokauppa on aina mitä suurimmissa määrin tunnekauppaa, joka perustuu välittäjän ja asiakkaan väliseen luottamukseen. On tärkeää kuunnella asiakasta tarkasti ja keskustella hänen tarpeistaan. Tavoitteemme on, että ostaja löytää mieleisensä kodin ja myyjä on tyytyväinen yhteydenotosta sekä hyvistä kaupoista. Onnistuneessa asuntokaupassa on aina kolme tyytyväistä: myyjä, ostaja ja välittäjä, Helanto kiteyttää.
Hän myös muistuttaa, että asiakas ei hyödy eniten alhaisesta välityspalkkiosta, vaan asunnon parhaasta myyntihinnasta. Hyvä välittäjä on aina hintansa väärti. On tärkeää, että kaikki tehdään rauhallisesti ja huolella, eikä lähdetä hötkyilemään nopeiden rahojen toivossa.
Etenkin ensiasuntoaan ostavat asiakkaat haluavat välittäjältä paljon faktatietoa. Kyseessä on tavallisesti ihmisen elämän suurin kauppa, eikä siinä ymmärrettävästi haluta ottaa liikoja riskejä.
– Olen myynyt usealle asiakkaalleni ensiasunnon ja sen jälkeen viisikin eri asuntoa elämäntilanteen muuttuessa. Erityisen iloinen hetki on, kun saan välitettyä ensiasunnon. Siitä lähtee nuoren ihmisen elämä eteenpäin, Helanto toteaa.
Hän arvioi, että asunnon etsijälle ostotoimeksianto on tällä hetkellä kätevin ja vaivattomin tapa hankkia asunto. Yleisesti asuntokauppa käy tällä hetkellä erittäin vilkkaana.
– Etätöiden yleistyminen on lisännyt selvästi myös pääkaupunkiseudun ympäryskuntien vetovoimaa. Monilla siintää haaveissa jopa maalle muutto. Useimmilla asiakkailla on mietittynä hyvinkin tarkasti jokin tietty alue, mutta usein kannattaa katsoa myös hieman kyseisen alueen ympäriltä. Siinä välittäjän kokemus ja näkemys on usein valttia, Helanto vakuuttaa.