Hyppää sisältöön

Ohjelmisto, joka pelastaa yritykset paperipinoilta

Ohjelmisto, joka pelastaa yritykset paperipinoilta

10.05.2021

Ecomin toimitusjohtaja Anna Johansén kertoo, että yrityksen kehittämän toiminnanohjausjärjestelmän avulla mitään ei jää laskuttamatta ja laskutusprosessit nopeutuvat.

Rakennusalan ammattilaiset näkevät taloushallinnon rutiinit usein läpipääsemättömänä viidakkona, jota on haastavaa hallita. Oikean työkalun avulla talousasiat pysyvät ojennuksessa. 

Teksti Pekka Säilä  Kuva Suvi Elo

Seuraavanlainen näky on varmasti tuttu monelle rakennusalan ammattilaiselle: tiukan työviikon aikana tilausvahvistukset, työlistat ja tuntikortit ovat pinoutuneet hujan hajan keikka-auton kojelaudalle. Pitkän päivän päätteeksi tekisi mieli ottaa lehtipuhallin käteen ja lähettää koko pumaska tuulen mukaan. 

Rakennusalalla laskutetaan ja tehdään lukemattomia eri hankintoja, jotta projektit saadaan etenemään. Juuri tätä varten Ecom on kehittänyt talotekniikka- ja rakennusalalle ohjelmiston, jonka ominaisuudet soveltuvat monen kokoisille yrityksille kunkin käyttötarpeen mukaan.

Työn ohessa hoituva taloushallinto takaa, että mitään ei jää laskuttamatta ja samalla laskutusprosessit myös nopeutuvat. Ohjelmiston avulla voidaan esimerkiksi työpäivän päätteeksi kirjata työtunnit sekä käytetyt tarvikkeet suoraan kännykkään, jolloin kuittien kuskaamisen erikseen toimistolle voi unohtaa.

– Asiakkainamme on kaikenkokoisia yrityksiä, sillä Ecomin ohjelmisto taipuu moniin tarpeisiin. Samaan ekosysteemiin liittyvät myös Suomen suosituimmat kirjanpito-ohjelmistot, jotta yrityksen taloushallinto olisi mahdollisimman helppoa. Ecomissa hallitaan työmaat sekälähetetään ja vastaanotetaan laskut. Tämän jälkeen tositteet siirtyvät rajapintojen yli kirjanpitoon, kertoo toimitusjohtaja Anna Johansén.

Koulutusta hyviin toimintatapoihin

Ecomin etuja ovat helppo käyttöönotto ja ilmainen asiakaspalvelu, joka on tavoitettavissa vaikka suoraan ohjelmistosta käsin. Käytön toimivuutta voi kokeilla Ecom Jet -ohjelmiston ilmaisversion avulla. Lisäksi Ecom kouluttaa alan asiakkaita ilmaisissa ja kaikille avoimissa koulutuksissa hyviin toimintatapoihin usean tuhannen yrityksen taloushallinnon kokemuksella.

– Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme menestymään tukemalla ja sujuvoittamalla heidän liiketoimintaansa. Olemme Ecomissa rakennusalan erikoisosaajia, minkä ansiosta asiakkaamme saavat parhaan mahdollisen hyödyn irti taloushallinnon palveluistamme, Johansén toteaa.

Monikanavaista asiakaspalvelua

Ohjelmiston vahva tuotekehitys ja sen taustalla oleva tekninen osaaminen takaavat sen, että vaikeimmatkin asiat ratkaistaan Ecomin asiantuntijoiden avulla. Järjestelmässä on uudistettu työkaluja sekä toimintatapoja, ja siihen lisätään myös uusia hyötyominaisuuksia viikoittain.

– Ecomin ohjelmiston käyttäjäpalaute on ollut viime aikoina todella hyvää. Erityisesti asiakastiedustelujen vasteaikoihin olemme saaneet selkeää parannusta. Asiakaslupauksemme on, että kaikki ongelmat ratkaistaan työpäivän aikana. Tämä on edellyttänyt meiltä toimintatapojen tehostamista, ja tulokset puhuvat puolestaan: tekemässämme kyselyssä tyytyväisyys asiakaspalvelusta saatavaan apuun oli moninkertaistunut, Johansén kertoo.

Asiakaspalvelussa myös monikanavaisuus on tärkeää. Henkilökohtaisen palvelun lisäksi käytössä ovat myös sähköposti- ja chat-kanavat. Tuotekehityksessä hyödynnetään myös automatiikkaa. Asiakkaille tarjottavan avun laajuus erottaakin Ecomin selkeästi muista alan kilpailijoista.  

– Tiivis yhteydenpito asiakkaaseen on kehittymisen edellytys. Asiakaspalautteen avulla meillä on mahdollisuus kehittää palveluja, joita asiakas ei edes tiedä vielä tarvitsevansa, Johansén uskoo.

Haku