Hyppää sisältöön

Niin vähän ajoa kuin mahdollista

Niin vähän ajoa kuin mahdollista

22.10.2021

”Vanhempi kuljettaja”, Ahola Groupin konsernijohtaja Hans Aholan mielestä logistiikka-alalla on varaa vieläkin parempaan. Siksi hän peräänkuuluttaa entistä kovempia päästötavoitteita.

Ahola Groupin konsernijohtaja Hans Aholan mielestä Raskaan liikenteen EU-päästörajat ovat täysin saavutettavissa, ja vieläpä ennen määräaikaa. Mutta edes nollapäästöiset kuljetukset ei ole riittävä tavoite. 

Teksti ja kuva Ahola Group

Hans Aholan on helppo puhua vuoden 2030 EU-päästörajojen saavuttamisesta: konsernin tytäryhtiö Ahola Transport on alittanut ne jo vuonna 2019. 

– Päästörajojen alittaminen avasi silmät. Ennätykseen ei tarvittu fossiilittomia polttoaineita eikä sähkörekkoja. Onnistumisen avain on yksinkertaisempi: me ajamme vähemmän, Ahola kertoo.

Konsernilla on puolellaan harvinainen etu. Sen nimi on Ahola Digital, kuljetusyrityksen viereen kasvanut täysiverinen ohjelmistoyritys, jonka kehittämällä toiminnanohjausjärjestelmällä voi ohjata logistiikkavirtoja kuljetusmuodosta riippumatta.  

– Avainsana on digitalisaatio. Neljästä poistetusta CO2-tonnista kolme on meillä poistettu datan avulla, Ahola selventää. 

Hän kertoo, kuinka data mahdollistaa tehokkaan ennakkosuunnittelun ja reaaliaikaisen reagoinnin. Kaikkia ratkaisuja voidaan simuloida etukäteen, tehokkaimmat reitit ja ratkaisut valitaan digitaalisten kaksosten avulla, ja jokaisen kuljetuksen reittiä muutetaan aina lennosta, jos tilanteet muuttuvat. 

Digitalisaatio ei tietenkään yksin riitä, vaan tarvitaan useita toisiaan tukevia keinoja. 

– Toimintatapojen kehittäminen on jatkuvaa – henkilöstön osaaminen, prosessit ja koko toimitusketjun digitalisointi. Ja näiden rinnalla kalusto- ja energiaratkaisut. Mutta tärkeimmässä tavoitteessamme – emme halua ajaa yhtään turhaa kilometriä, emmekä kuljettaa tyhjää tilaa –  siinä digitalisaatio on ylivoimainen väline, kiteyttää Ahola.

DATA ON KUIN RAHAA tilillä, jolla voimme maksaa hiilineutraalin logistiikan kustannukset.

Ajamaton kilometri on aina ympäristöystävällisin

– Kaikki ovat innoissaan uusista energiamuodoista, sähkö, kaasu, vety. Ihan syystäkin. Mutta jos jäämme odottelemaan uusia energiamuotoja ratkaisuksi raskaan liikenteen päästöihin, kurki kuolee ennen kuin suo sulaa. On olemassa paljon nopeampi ja tehokkaampi polku päästöjen leikkaamiseen. Siitä meillä on lyödä luvut pöytään, Ahola viittaa Oulun yliopiston tekemiin laskelmiin, jotka sertifiointiyritys DNV-GL on vahvistanut.

– Tästä seuraa todella hyvä uutinen: datan antama etu ei rajoitu vain hiilijalanjäljen minimointiin – se voi tehostaa kaikkien energiamuotojen käyttöä. 

Siksi edes hiilineutraalius ei ole hänen mukaansa riittävä tavoite. 

– Vaikka kuljetus ei kuluttaisi lainkaan fossiilisia polttoaineitta, se kuitenkin kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja. Oli auton käyttövoima mikä tahansa, yksi sääntö pätee: ajamaton kilometri on ympäristöystävällisin kilometri, tiivistää Ahola.

Ahola Digitalin Service Tower -suunnittelukeskus tukee ja ohjaa Aholan ajoneuvoja reaaliajassa kaikkialla Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Datan tehokäytöstä olisi hyötyä koko toimialalle

Ahola näkee riskinä, että julkinen säätely etenee keinot edellä, ei tavoitteet edellä. 

– Vaarana on, että julkinen ohjaus keskittyy esimerkiksi kaluston käyttövoiman verotukseen. 

Aholan mukaan se nostaisi kuljetuskustannuksia ja heikentäisi koko toimialan kannattavuutta sekä sen kykyä investoida uusin energiamuotoihin. 

– Sen sijaan datan tehokäytöllä voidaan samaan aikaan leikata päästöjä ja parantaa koko toimialan kannattavuutta. Data on rahaa tämän toimialan pankkitilillä. Voimme sillä maksaa hiilineutraalista logistiikasta aiheutuvat kustannukset, Ahola päättää. 

Haku