Näyttely avaa paketoituja unelmia

Paketoidut unelmat -näyttely vie kävijän matkalle postimyynnin nostalgiaan, nykyhetken verkkokaupan ilmiöihin ja tulevaisuuden vastuullisuusteemoihin.
TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN KUVA | WILLE NYYSSÖNEN
Uusi Postimuseon 14. lokakuuta avautuva näyttely luo tällä kertaa kokonaiskuvaa postimyynnistä, jonka digitaalisuus on mullistanut samalla tavalla kuin kirjeviestinnän ja tuoreen lehden ilmaantumisen aamukahvipöytään. Näyttely avaa myös etäkaupan kehitystä ja kulutuskulttuurimme muutoksia.
– Tämä on kolmas digitaalista muutosta käsittelevä näyttelymme. Siihen liittyy syksyn aikana ilmestyvä julkaisu, jossa dokumentoidaan muistitietoa etäostamisesta ja tutkitaan kulutuskulttuurin kehitystä, kertoo näyttelypäällikkö Suvi Jalli.
Varttunut väki muistaa yhä 1950-luvulla ilmaantuneet Anttilan katalogit ja kirjakerhojen jäsenlehdet, mutta harva tietää, että etäkauppaa on tehty Suomessa 1800-luvun lopulta lähtien.
Näyttelyssä selviää, että ensimmäisen postimyyntikatalogin julkaisi 1897 vaasalainen kauppias Eino Louhivuori, joka ryhtyi myymään postitilauksina muun muassa polkupyöriä, ompelukoneita, kelloja ja kosmetiikkaa. Verkkokauppa tuli kuvioihin 1990-luvulla ja syrjäytti vähitellen perinteisen postimyynnin.
Toimintaa, tietoa ja nostalgiaa
Yleisö pääsee osallistumaan eri tavoin Paketoidut unelmat -näyttelyn toimintoihin. Kävijät voivat esimerkiksi kuvata itsensä postimyyntikatalogien kannessa, tutkia vuosikymmenten suosikkituotteita ja kokeilla, miten niiden tilaaminen sujui ennen.
Pakettiautomaatin lokeroita availemalla näyttelyn kävijä voi sukeltaa etäostamiseen liittyviin muistoihin. Virtuaalilasien ja sähköskootterin puikoissa pääsee käymään vaikka postin jakelukierroksella.
– Tarjoamme näyttelykävijälle nostalgiaa, mutta myös tietoa ja erilaisia näkökulmia. Kautta vuosikymmenten suosituimpia postimyynnin tuotteita ovat olleet kosmetiikka ja vaatteet, kertoo Jalli.
Vastuullisia pakettiunelmia
Näyttelyn tärkeä ulottuvuus on tulevaisuus. Nyt kun tavarataivas on kaikkien ulottuvilla ja vain parin klikkauksen päässä, kuluttaja joutuu ottamaan yhä aktiivisemmin kantaa kestävään kehitykseen.
Eettisen kaupan puolesta ry:n kanssa on mietitty, miten näyttelykävijöiden kanssa voi pohtia omaa ostokäyttäytymistä ja vastuullisuuden toteutumista.
– Posti on arvioinut, että pakettien määrä tulee tuplaantumaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä kehitys vaatii toimijoilta yhteispeliä, jossa otetaan huomioon hiilijalanjälki.
Postin kuljetukset ovat olleet hiilineutraaleja vuodesta 2011 lähtien, ja tavoitteena on saavuttaa nollapäästöisyys vuonna 2030.
Postimyynnin vallankumous
Postimuseon Paketoidut unelmat -näyttely on avoinna 14.10.2022–17.9.2023 Museokeskus Vapriikissa.
Julkaisu on osa Postiostaminen ja verkkokauppa -hanketta, jossa on mukana Turun Yliopiston Porin yksikön Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma.