Hyppää sisältöön

Muuttuvat tekijät kannattaa jättää muiden harteille

Muuttuvat tekijät kannattaa jättää muiden harteille

30.08.2022

Kun muutossa on ammattilainen mukana, jatkuu arki keskeytyksettä normaalisti. Asiakkaan ei tarvitse välttämättä olla mukana lainkaan.

Ammattilaisen käsissä muutto sujuu ilman muutosta omassa arjessa. Hermojen lisäksi säästyy aikaa, vaivaa ja monesti myös selvää rahaa.

TEKSTI | MARI KORHONEN   KUVA | JOONA RAEVUORI

Yli 60 vuoden ajan koti- ja yritysmuuttoja ammattimaisin ottein toteuttanut suomalainen perheyritys, Muuttokarhut Oy, tuntee muuttajan sudenkuopat syväjuuria myöten ja auttaa väistämään ne ennakoivasti. Ammattilaisen avulla arki jatkuu normaalisti, vaikka sijainti muuttuu. 

Muuttopäällikkö Tuomo Karhu tietää kokemuksesta, että hyvin suunniteltu, asiantuntevasti organisoitu ja ammattilaisen rutiinilla toteutettu muutto vähentää stressiä eikä häiritse työntekoa. 

– Muuttoon liittyy paljon liikkuvia osia, joiden hallinnan puute aiheuttaa kaaosta ja saa hikikarpalot otsalle. Pahimmillaan heikosti organisoidun muuton taakka painaa harteilla vielä pitkään sijainnin vaihduttuakin, jos esimerkiksi pakkaamalla on saatu asiat sekaisin.

Resurssien oikea mitoitus ja onnistunut aikataulutus tekee siirtymästä uuteen kotiin tai toimitilaan kivutonta ja ketterää. Muuttokarhujen avaimet käteen -palvelut mahdollistavat arjen jatkumisen häiriöttömänä koko muuton ajan. 

– Peruspalveluihin kuuluvien muuttohenkilöstön, muuttoauton ja irtaimiston siirtämisen lisäksi helpotamme asiakkaidemme muuttoja huolellisella kartoituskäynnillä ja suunnittelutyöllä, asianmukaisten pakkausmateriaalien ja muuttolaatikoiden toimittamisella, pakkauspalvelulla, asennustöillä, siivouksella, kierrätyspalvelulla sekä tavaroiden varastointipalveluilla. Käytännössä asiakas voi halutessaan kävellä suoraan uusiin tiloihin olematta itse muuton aikana paikalla laisinkaan, Karhu lupaa.

Aika on rahaa

Muuttopalveluiden ulkoistaminen on viime vuosina yleistynyt, mutta ajatus hoitaa muutto tai sen osia omin voimin voi tuntua houkuttelevalta säästömielessä. Kokemuksen puute ja tietämättömyys tekevät projektista usein kuitenkin takkuisen, mikä syö hermoja ja rahaa. 

– Ammattilaisen toteutus on tehokkaampi ja laadukkaampi, sillä muuttaminen on muuttofirman ydinosaamista. Kustannuksia puntaroidessa kannattaa pohtia, kuinka paljon itse tehty muutto vie aikaa arjesta ja mikä on sen hintalappu. 

Myös tinkiminen muuttofirman miehistön määrästä tyypillisesti lisää eikä vähennä kustannuksia. 

– Muuton sujuvuuden kannalta aikataulutus, työtehtävät ja työnjako ovat ratkaisevia tekijöitä. Alimiehitys pidentää muuton kestoa ja lisää työtunteja, mikä nostaa kustannusten lisäksi myös virheiden riskiä.

Karhu käy kylässä

Ammattilaisen arviokäynti ennen muuttoa varmistaa työn relevantin organisoinnin ja sujuvan toteutuksen. Kokemuksen harjaannuttama silmä havaitsee sen, mitä asiakas ei itse näe ja osaa ennakoida. 

– Kun käymme etukäteen paikan päällä, saamme selkeän käsityksen tilojen ja kulkuväylien asettamista reunaehdoista ja irtaimistosta, jotta osaamme mitoittaa resurssimme oikein. Samalla voidaan kartoittaa, onko esimerkiksi fiksua jättää pakkaaminen meidän harteillemme, ja kuinka paljon muuttolaatikoita ja pakkausmateriaaleja tarvitaan.

Haku