Hyppää sisältöön

Moniaistillisia elämyksiä interaktiivisessa taideluolassa

Moniaistillisia elämyksiä interaktiivisessa taideluolassa

20.04.2021

Saimaan Taideluola Retretti on tehnyt huiman digiloikan. Siitä on kiittäminen Ostosikkuna Oy:n tarjoamia teknologiaratkaisuja. Tuunaansaaren Luola Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sinikka Mäkelä ja Ostosikkunan Joni Purola tuumaavat, että luolasto on herännyt uuteen loistoonsa ja ensi kesänä siellä on paljon uutta koettavaa.

Saimaan Taideluola Retretti Punkaharjulla on uudessa nosteessa. Maankuuluun luolastoon projisoidaan elämyskierros Kalevalan maailmoissa. Luolaston uusista digiratkaisuista vastasi Ostosikkuna Oy.

Teksti Maria Paldanius  Kuva Saara Lavi

Mitä, jos Apocalyptican konsertin voisi kokea hologrammina? Entä jos klassiset Kalevala-teokset muuttuisivat interaktiivisiksi? Saattaa kuulostaa scifiltä, mutta se on täysin mahdollista. Sen osoittaa uudistunut, vuodesta 2018 alkaen uutta loistoaan kohti ponnistanut Saimaan Taideluola Retretti, joka on ottanut koppia AV-tekniikkaan erikoistuneen Ostosikkuna Oy:n tarjoamista esitysteknologioista.

– Valtava, noin 5500 neliömetrin laajuinen luolastomme on kiinnostava paikka itsessään, mutta digitaaliset, interaktiiviset installaatiot luovat sinne entistäkin elämyksellisempiä mielenmaailmoja. Yhteistyö Ostosikkunan kanssa on sujunut hienosti, iloitsee Tuunaansaaren Luola Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sinikka Mäkelä.

Yhteistyö alkoi keväällä 2020, kun Ostosikkuna sai vastuulleen Retretin uuden AV-hankkeen esitystekniikan toteutuksen. Maankuulun luolaston konserttisaliin toteutettiin hologrammiverkko, jonka ansiosta esitykset – kuten taannoinen Apocalyptican konsertti ja kalevalainen sirkusesitys – voitiin toteuttaa hologrammina. 

– Ilman meitä tällaisia teknologioita ei olisi Suomessa laajalti käytössä. Harvoilta löytyy tätä osaamista, ja järkevä hinnoittelu voi olla haastavaa. Olemme poistaneet nämä ongelmat. Lupaamme asiakkaalle vähintään kolme täysin uutta markkinointi-ideaa yhteistyön aikana, sanoo Ostosikkuna Oy:n toinen perustaja Joni Purola.

Nykyteknologian taitajat

Retretin osalta ponnistus kohti digiloikkaa alkoi jo vuonna 2019. Silloin luolastossa järjestettiin tapahtuma, jonka tiimoilta testattiin, miten luolan rosoisille kiviseinille voitaisiin heijastaa kuva- ja videomateriaalia. Luolaan kuuluvaa konserttisalia, näyttely- ja ravintola-aluetta ja luolastoa alettiin päivittää 2020-luvulle.

– Luolastossa on sen verran kosteutta, että perinteisen ripustustaiteen esittäminen on haastavaa. Siellä voi kuitenkin esittää muun muassa veistoksia ja digitaalista taidetta, kuten taidemaalausten projisoituja digiversioita tai kuva-, valo- ja ääni-installaatioita, kohteen toiminnanjohtaja Jussi Silvennoinen havainnollistaa.

Yksi Ostosikkunan suurimmista vahvuuksista on pitkäaikaisena Canonin ProAV-partnerina kertynyt projisointiosaaminen. Suuritehoisten projektorien avulla on mahdollista saada vaikka ikkunakosketuksella ohjattava Mikael Gabriel -hologrammi myymälän näyteikkunaan, kuten Elisa Kulmassa tehtiin vuonna 2016, tai klassisia Kalevala-teoksia luolaston seinään Retretin tapaan.

– Projisointiteknologia on Suomessa erittäin alihyödynnetty, ja me osaamme sen erittäin hyvin. Se on tehokas keino brändien esille nostamiseen ja huomion herättämiseen, Purola mainitsee.

Digillä uuteen nousuun

Ostosikkuna Oy on kasvua tavoitteleva yritys, jonka missiona on tuoda maailmalta uusia markkinointiteknologioita Suomeen ja jalkauttaa niitä myymälöihin sekä julkisiin tiloihin. Interaktiiviset näyteikkunat, hologrammit, 3D-mappaus ja sensorien kautta ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa olevat laitteet auttavat erottumaan massasta. Vuonna 2014 syntyneen yrityksen taustalla on yksi erityinen oivallus.

– Nykyään kauppaa halutaan käydä ja elämyksiä kokea yhä monikanavaisemmin. Tämä asettaa haasteita niin kivijalkamyymälöille, tapahtumanjärjestäjille kuin muillekin kiinteistöille. Meidän tavoitteemme on auttaa asiakkaita pysymään megatrendien tasalla ja kehittämään konseptejaan, Purola ynnää.

Mikä parasta, teknologioihin voi tutustua yrityksen showroomilla osoitteessa Mannerheimintie 36. Kyseessä on asiakkaan, AV-teknikon ja sisällöntuottajan kohtaamispaikka. Myös Retretin tiimi kävi paikan päällä pilotoimassa digitaalisia sisältöjä ja testaamassa erilaisia ratkaisuja. 

Yritysten välisen yhteistyön tulokset näkyvät myös ensi kesän tarjonnassa vahvasti.

– Ensi kesänä on aiheena jo paljon kiitosta saanut Kalevala. Punkaharjulla päästään esimerkiksi kokemaan elämyksellinen, luolaympäristöön digitalisoitu Sammon Ryöstö -tarina. Sen on käsikirjoittanut Rauhantekijä TV-sarjan käsikirjoituksellaan katsojat ja kriitikot hurmannut Eriikka Etholén-Paju.

Haku