Moderni perheyritys kasvaa ihmislähtöisesti johtaen

Siivousalan perheyritys N-Clean uskoo ohueen organisaatioon, vastuun antamiseen ja asiakkaiden tuntemiseen. Laajentuneen omistuspohjan myötä yritys panostaa hoiva- ja terveysalan siivoukseen.
TEKSTI | KALLE KIRSTILÄ KUVA | SUVI ELO
N-Clean Oy:n 30-vuotiseen historiaan mahtuu monta kasvuloikkaa turkulaisesta hotelli-ikkunoiden pesijästä 1700 ihmisen työnantajaksi.
Viimeisin loikka tapahtui, kun Ruotsin markkinoille laajentaneen yrityksen pääomistajaksi löytyi Ruotsin suurin perheomisteinen siivousyritys MIAB Ab. N-Cleanin perustajat Rauno Nurmi ja Helena Nurmi jäivät yritykseen osakkaiksi.
– Meneillään oli useita kehityshankkeita, eikä meillä ollut vielä halua alalta pois, Rauno Nurmi kertoo.
Yhtenäinen johtamistapa
Yrityskaupan myötä N-Clean laajentaa Suomessa uudelle toiminta-alueelle terveys- ja hoiva-alan siivoukseen. Niissä MIABilla on entuudestaan Ruotsissa vahva asema ja pitkä kokemus. Suomessa N-Cleanin ydinliiketoimintaa olevaa hotellisiivousta puolestaan tullaan vahvistamaan Ruotsissa.
Kahden yrityksen yhdistäessä osaamisensa niiden johtamiskulttuurit kohtaavat. N-Cleanin myyntijohtaja Katarina Katajaisen mukaan yrityksillä on kuitenkin hyvinkin samanlainen toiminta- ja johtamistapa.
– Pyrimme olemaan organisaation jokaisella tasolla käytännönläheisiä. Meillä on rakennettu konsepti, joka ohjaa toimintaa ja takaa tasaisen laadun. Se alkaa johtamisesta ylätasolla ja ulottuu aina työnohjaukseen suorittavalla tasolla. Erottaudumme kilpailijoista siinä miten kohtaamme asiakkaat, Katajainen vakuuttaa.
MIABin toimitusjohtaja Richard Topparin mukaan siivous on toimintaa ihmisiltä ihmisille.
– Olemme olemassa ihmisiä varten. Yrityksen johtamistapa tiivistyy toimitusjohtajan mukaan kolmeen tärkeään asiaan: moderni, valmentava ja kehittymiseen kannustava. Mottomme on: Minulla on merkitystä. Jokaisen panoksella on merkitys. Tämä läpäisee koko toimintamme.
Työntekijöitä kannustetaan
Toppar kertoo yrityksen aloittaneen ikkunapesusta Tukholman pohjoispuolen Nackassa 41 vuotta sitten. Tänä päivänä toiminta on maanlaajuista. Asiakkaista valtaosa toimii julkisella sektorilla. Merkittävin toimiala on sairaalasektori, joka muodostaa kolmanneksen kokonaisliikevaihdosta.
Tavoitteemme on etsiä yhteisten voimavarojen pohjalta uusia markkinoita.
MIAB Ab:n toimialajohtaja Ulf Sjöberg
– Esimerkiksi neljä Tukholman suurinta sairaalaa ovat asiakkainamme. Lisäksi meillä on terveyskeskuksia ja hoitolaitoksia eri puolilla maata, sairaalasegmentin toimialavastaava Ulf Sjöberg kertoo.
Topparin mukaan molempien maiden markkinoilla on tällä hetkellä mielenkiintoisia kasvun mahdollisuuksia.
– Tavoitteenamme on etsiä yhteisten voimavarojen pohjalta uusia markkinoita sekä Ruotsissa että Suomessa. Suomessa tämä tarkoittaa N-Cleanin liiketoiminnan laajentamista terveydenhuollon ja hoivakiinteistöjen siivoukseen.
Topparin mukaan tärkeä tekijä yrityksen kasvussa on ollut sen sisäistäminen, että kyse on ihmisten välisestä toiminnasta ja kommunikaatiosta.
– Kilpailijamme tuntuvat usein keskittyvän tekniikkaan ja varustukseen. Ne kuitenkin ovat kaikilla käytössä. Ero syntyy siinä, miten suhtaudumme asiakkaihimme, työntekijöihimme ja potilaisiin.
Johdon tunnettava kenttä
Rauno Nurmen mukaan N-Clean eroaa muista alan yrityksistä ohuella organisaatiolla ja suoralla yhteydenpidolla.
– Meillä ei johdeta sähköpostilla. Meillä toimitusjohtaja ajelee kentällä niin kuin muutkin. Tarvittaessa ajetaan aamuyöllä Turusta Saimaalle, että ollaan siellä, kun muut tulevat töihin. Se on meidän tapa.
Johtamistapa näkyy myös suhtautumisessa henkilöstöön. Nurmen mukaan kiinteistöpalvelualalla työnantajan luotettavuus ja maine korostuu. Hyvään kasvujohtamiseen kuuluu, että motivoituneille työntekijöille annetaan mahdollisuus lisävastuun ottamiseen.
– Olemme rakentaneet sisäisiä koulutusohjelmia ja koulutamme henkilöstöämme N-Clean Akatemiassa. Lisäksi teemme alueellista yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Innokkaan on mahdollista edetä esimerkiksi esimiestehtäviin varsin nopeasti, Nurmi täsmentää.