Hyppää sisältöön

Moderni aika vaatii modernia maksamista

Moderni aika vaatii modernia maksamista

14.03.2023

Seitan kumppaniyhtiöt ovat tuoneet markkinoille maksulaitteen, joka mahdollistaa pysäköinnin ja sähköauton latauksen maksamisen tavallisella maksukortilla.

Sähköautojen lataamisen ja maksuliikenteen välillä on vahva yhteys niin teknisesti kuin kokemuksellisestikin. Kokonainen ladattaville autoille perustuva ekosysteemi hakee myös Suomessa muotoaan. Siinä selkeä ja vaivaton maksukokemus on kriittisessä roolissa.

TEKSTI joonas ranta | kuva modulsystem ja joona raevuori


Sähköautojen lataamiseen liittyvä maksutapahtuma on merkittävä käyttäjäkokemus. Kun Euroopassa ladattavien autojen osuus on jo yli neljänneksen, on kokemuksen mielekkyys entistä tärkeämpää. Sähköautojen asema on varsinkin Euroopassa todellinen megatrendi. Tulevaisuuden visiosta on tullut vahva osa myös suomalaisten arkea.

Sähköautot vaativat latauspisteitä kaikkialla, mihin autolla nyt voi kulkea. Pelkkä sähkön virtaaminen paikasta A paikkaan B ei riitä. Jotta autojen lataaminen sujuisi vaivatta, on myös maksamisen oltava modernia mallia.

Kaikkialla latauksesta ei tietenkään pidä maksaa. Silti esimerkiksi Norjassa, jossa sähköautojen määrä asukasta kohti on maailman korkein, keskustelevat päättäjät parasta aikaa lakialoitteesta, joka tekisi maksupäätteen lisäämisestä jokaiseen latausasemaan pakollista – sijaitsipa asema sitten kaupan pihalla tai taloyhtiössä. 120 000 Norjan sähköautoyhdistyksen jäsentä kannattaa korttimaksun lisäämistä tolppiin. Sama aihe on noussut keskusteluun myös Saksassa.

Sähköautoja varten rakentuva ekosysteemi ei ole valmis. Kehitys vaatii täysin uudenlaisen toimintatavan ja markkinan kehittymistä. Valtava muutos koskettaa niin palveluntarjoajia, kaupan alaa, rakentajia kuin loppukäyttäjiäkin.

Mikä maksaa?

Kotimainen korttimaksujen välittäjä, maksupäätetoimittaja sekä ohjelmisto- ja maksuratkaisujen tuottaja Seita Technologiesin päämaja sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä. Talviloman kunniaksi henkilökunnan kesken pidetyistä after ski -juhlista muistuttaa arkiaamuna keittiön pöydällä komeilevat vaahtokarkkikulhot.

Kun yrityksen toimitusjohtaja Sakari Parre sekä myyntijohtaja Samu Ahjolinna pääsevät latauspisteiden maksukokemuksesta ääneen, ei loppua meinaa tulla. Tai oikeastaan alkuakin saa etsiä. Parre kun aloittaa pohdinnan rahan ja arvon käsitteen historiasta.

– Olen todennäköisesti ainakin työvuosien valossa alan vanhin. Tällainen humaani teknokraatti, Parre naurahtaa.

Seita Technologies on yrityksenä erikoistunut kaikkiin maksamisen ratkaisuihin ja sähköautojen latauksessa käytettävät maksujärjestelmät ovat yksi osa monipuolista kokonaisuutta. Toimiston aulassa olevissa vitriineissä komeileekin useita eri aikakausia edustavia maksupäätteitä. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, kuinka värikkään asiakaskunnan kanssa Parren kaltaiset maksuliikenteen veteraanit ovat vuosikymmenten aikana olleet tekemisissä.

– Sähköautoistahan puhuttiin jo viime vuosisadan alussa, mutta öljy-yhtiöt vetivät silloin pidemmän korren. Eli tavallaan olemme ihmiskuntana uudelleen samassa tilanteessa. Teknologia ja maailma on vain ottanut valtavia harppauksia, Parre muistuttaa.

Seita Technologiesilla on asiakkaanaan paljon myös polttoaineasiakkaita. Heidän tarpeensa ovatkin usein yhtä sähkönlatauksen tarjoamisen kanssa.

Maksamisen tulee olla selkeää ja vaivatonta.

– Hekin ovat nyt heränneet tilanteeseen. Sieltä, mistä ihmiset saavat bensaa autoihinsa, pitäisi saada myös sähköä auton akkuun, Ahjolinna jatkaa.

Sähköautojen lataamisesta ja maksamisesta puhuttaessa keskustelu siirtyy varhaisiin omaksujiin – alalla englanninkielisellä early adaptors -nimellä tunnettuun käyttäjäryhmään.

– Kun uusia innovaatioita syntyy, tarttuu niihin usein tällainen etujoukko. Sähköautot eivät ole olleet poikkeus, Parre painottaa.

Parre mainitsee, miten aikaiset omaksujat ovat usein teknologisesti päteviä. Heille edes hieman haastavampi maksamisen kokemus ei jää ainakaan teknisestä osaamisesta kiinni.

– Ensimmäiset latausratkaisut olivat vielä hypen etureunassa. Tuolloin sähköntoimittajat eivät olleet keskittyneet maksamiseen merkittävästi. 

Viimeistään nyt, kun sähköautoja alkaa näkyä kaikkialla, on hyvä miettiä erilaisia käyttäjäryhmiä mahdollisimman laajalti. Kun käyttäjän maksukokemusta suunnitellaan, maksamisen tulee olla selkeää ja vaivatonta – ajasta, paikasta ja käyttäjän tietotasosta rippumatta. Jo nyt Suomessa noin 90 prosenttia vähittäismaksusta tehdään korttimaksuilla tai mobiilisovelluksilla, ja enenevissä määrin lähimaksuna.

Turvallisuudella ja maksuliikenteen luotettavuudella on varsinkin Suomessa hyvin korkeat kriteerit ja odotukset. Sillä tiellä kotimaisen työn symbolia, sinivalkoista avainlippua ylpeänä heilutteleva Seita Technologies aikoo jatkaa.

– Kaikki eivät välttämättä aina hahmotakaan, että Suomessa maksuliikenteen ratkaisut edustavat maailman ehdotonta huippua, Parre lisää.

Vastuullinen liikkuminen vaatii vastuulliset maksut

Jokainen sähköautoilija varmasti pohtii sitä, missä vaiheessa, missä paikassa ja miten autoa seuraavaksi ladataan. On käyttäjän kannalta oleellista, että varmuus lataamisen ja maksamisen onnistumisesta on korkea pidemmilläkin matkoilla.

– Nyt näiden maksujen tärkeys on ymmärretty myös sähköautojen latauslaitevalmistajien puolella, Parre iloitsee.

Myös suurten korttiyhtiöiden suunnalta on esitetty voimakasta kiinnostusta sähköautojen latausratkaisuiden suuntaan. 

– Globaalit korttiyhtiöt, kuten Visa ja Mastercard ovat huomanneet tarpeen olla mukana aktiivisesti.

Turvallisuus ja kestävä kehitys ovat Seita Technologiesille arvoina itsestäänselvyyksiä. Parre ja Ahjolinna painottavat, miten Suomessa kehitetään maailman laadukkaimpia maksujärjestelmiä ja -ohjelmistoja. Seita Technologiesin osaamisen tasosta kertoo se, että viime vuoden lokakuussa yrityksen ohjelmisto oli kaksi viikkoa maailman ainoa ratkaisu, joka läpäisi alan tiukat PCI-SSF-tietoturvavaatimukset.

Vuonna 2018 Euroopan unionin jäsenmaat sitoutuivat noudattamaan PSD2-nimellä tunnettua toista maksupalveludirektiiviä. Parre kertaa, miten ensimmäisen, hieman epäonnisen kokeilun jälkeen, maksuliikenteen saralle saatiin ainakin Euroopassa jonkinlainen roti.

Uudistuksen kannalta on oleellista, että maksujärjestelmä tukee vahvaa tunnistautumista. Kyseessä voi olla PIN-koodi, biometrinen tunnistautuminen, kuten sormenjälki tai toisella laitteella tehtävä vahvistus.

Seita Technologiesin myyntijohtaja Samu Ahjolinna tietää, että Suomessa maksuliikenteen ratkaisut edustavat maailman huippua.

Maksamisen tulevaisuus hakee omaa muotoaan

Kun Parre ja Ahjolinna puhuvat asiakkuuksistaan latausasemien suhteen, eivät he edes yritä tarjota yhtä vastausta. Syynä tähän on latausratkaisujen monimuotoisuus ja kaupallisen ekosysteemin kehittyminen. Sähköauton latausmahdollisuus on tarjolla niin yleisillä parkkipaikoilla kuin huoltoasemilla.

Maksupääte on kaikille tuttu laite kaupan kassoilta tai bensapumpuilta mutta sähköautojen latausinfraan se on vasta tuloillaan. Keskeistä on, että maksaminen on sujuvaa ja toimii tutuilla maksuvälineillä, jotka jokaiselta kuluttajalta löytyy lompakosta tai mobiilaitteesta.

– On ilmeistä, että latauspisteiden maksukokemukset hakevat vielä muotoaan, Parre kertoo.

Samalla kun Parren ja hänen kollegoidensa kaltaiset maksualan ammattilaiset ideoivat ja keskustelevat asiakkaidensa kanssa, painottavat he, että keskenään hyvinkin erilaisiin tilanteisiin sopivia ratkaisuita tulee osata myös vaatia.

– Markkinoilla on nyt sekä työntöä että vetoa. Samalla ilmassa leijuu pieni ylikuumenemisen riski. Siksi kaikkien osapuolten tulisi keskustella ja katsoa kokonaisuutta.

Koko maapallon kannalta kriittinen, uusi liikkumisen tapa ja sen ympärille rakentuva ekosysteemi on lopulta ihmisten yhdessä tekemä.

MUUTTUVA LATAUSTEN MAKSAMINEN

  • Sähköautojen yleistyminen ja sähköinen liikkuminen on megatrendi, joka näkyy etenkin Euroopassa.
  • Sähköautojen latausratkaisut tulevat myös olemaan kehittyvän infrastruktuurin keskiössä.
  • Tähän asti lataukset on maksettu usein erillisissä suljetuissa järjestelmissä, jonka vuoksi maksamisen helppous on kärsinyt.
  • Suomessa 90 prosenttia vähittäismaksuista tehdään nykyään maksukorteilla.
  • Hiljattain maksukokemuksen tärkeyteen on herätty, ja tulevaisuudessa kortilla maksaminen tulee olemaan yleisempää.

Haku