Hyppää sisältöön

Mittatilaukset valmistuvat konepajalla

Mittatilaukset valmistuvat konepajalla

22.04.2021

Laajan yhteistyöverkoston avulla yritys pystyy palvelemaan asiakkaitaan joustavasti ja löytämään ratkaisut vaativiinkin kohteisiin.

Rautarakenne E. Kauppinen on perheyritys, joka on toiminut koko historiansa ajan mittatilauskonepajana jo vuodesta 1979 lähtien. Kaikki yrityksen tuotteet valmistetaan asiakkaiden yksilöllisten toiveiden mukaisesti mittatilaustyönä. 

Teksti Pekka Säilä  Kuva Joona Raevuori

Rautarakenne E. Kauppisen valmistamiin komponentteihin kuuluu kattava valikoima teräsrunkorakenteita, hallien teräsrunkoja, ovia, ikkunoita ja muita ruostumattomia komponentteja sekä alumiinirakenteita. 

– Tilaustöistä noin 60 prosenttia tulee teollisuudesta ja loput 40 prosenttia pääkaupunkiseudun rakennusliikkeistä sekä tuotantolaitoksista, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Jani Kauppinen.

E. Kauppinen on perinteinen perheyritys. Yrityksen omistajat isä Erkki sekä hänen lapsensa Niina ja
Jani kuvailevat olevansa paras mahdollinen tiimi, joilla on selkeä roolijako ja täydellinen luottamus toisiinsa. Yrityksen perustaja, 71-vuotias Erkki Kauppinen, on edelleen täysillä mukana yrityksen pyörittämisessä. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana, on mukana tekemässä tarjouslaskentoja ja vetää aktiivisesti myös käynnissä olevia asiakasprojekteja. 

– Yrityksessä on käynnissä hallittu sukupolvenvaihdos, mutta olen mielelläni käytettävissä, niin kauan kuin minulle vain tarvetta löytyy, Erkki Kauppinen naurahtaa.

Erkin Tytär Niina Kauppinen vastaa yrityksen talous- ja henkilöstöhallinnosta ja poika Jani työskentelee toimitusjohtajana sekä tekee kaikkea mitä tarvitsee aina asiakassuhteiden hoitamisesta työmaa-asennusten valvontaan.

Haasteet selätetään

Erkki Kauppinen kiteyttää menestyneen yrityksen resepteiksi rautaisen ammattitaidoin ja aikataulujen pitävyyden asiakkaalle. 

– Päivittäinen tekeminen ratkaisee. Yrittäjän on ansaittava joka päivä kannuksensa. Teemme asiakkaidemme kanssa tiivistä yhteistyötä: käymme paikan päällä kartoittamassa tarpeet, suunnittelemme yhdessä toteutuksen ja annamme tarkat hinta-arviot.

Yrityksen toimintaperiaatteisiin on aina kuulunut, että sekä isommista että pienemmistä asiakkaista huolehditaan aina kokonaisvaltaisesti, oli tilaajana sitten iso teollisuuslaitos tai pieni rakennusliike. Tämän toimintatavan on omaksunut myös yrityksen uusi sukupolvi.

– Olen ollut mukana verstaalla jo pikkupojasta saakka. Kesätöiden suhteen minulla oli jo nuorena paikka tiedossa. Alan perustiedot sain aikanaan ammattikoulusta sekä teknillisestä opistosta, kertoo Jani Kauppinen. 

Tytär Niina on puolestaan opiskellut talousalaa kotimaassa ja työskennellyt ulkomaisessa perheyrityksessä, josta hän palasi mukanaan kaivattua talouspuolen ja henkilöstöhallinnon osaamista.

– Olen ylpeä, että voin työskennellä menestyvässä perheyrityksessä, joka on selvinnyt niin 1990-luvun lamasta kuin reilun kymmenen vuoden takaisen taantumastakin. Vallitseva korona-aikakin on tuonut toimintaan omat haasteensa. Siitäkin olemme kunnialla selvinneet, vaikka yksi suurimmista asiakkaistamme siirsi projektit tulevaisuuteen. Yrityksen vankan taseen ja monipuolisen toimintarakenteen ansiosta selvisimme minimaalisilla lomautuksilla Niina kertoo. 

Hän uskoo, että talouden ulkopuolelta tullut taantuma on pian selätetty ja hyvässä iskussa oleva yritys on valmiina vastaamaan patoutuneeseen kysyntään.

Osaava henkilöstö takana

Rautarakenne E. Kauppisen toiminta on saanut näkyvyyttä myös tunnustusten muodossa. Yritys on valittu muun muassa vuoden vantaalaiseksi yritykseksi. Palkintoperusteina ovat Erkki Kauppisen pitkä ura yrittäjänä, selviytyminen kahdesta lamasta sekä mallikas työantajapolitiikka. Tuoreimpana tunnustuksena Rautarakenne E. Kauppisen valittiin myös vuoden 2021 uusmaalaiseksi tuotannolliseksi huippuyritykseksi.

– Meillä ei tehdä töitä titteleillä vaan jokainen hoitaa oman tonttinsa parhaansa mukaan. Työantajana haluamme pitää hyvistä työntekijöistä kiinni ja olla tarvittaessa myös joustavia. Vietämme henkilöstön kesken myös säännöllisesti vapaa-aikaa yhdessä virkistyspäivien merkeissä. Uskon, että näistä elementeistä syntyy yrityksessä molemminpuolinen kunnioitus ja hyvä työilmapiiri, Niina Kauppinen kertoo.

Myös Jani Kauppinen uskoo, että yrityksen menestyminen on perustunut osaavaan ja sitoutuneeseen henkilökuntaan.

– Yrityksemme työntekijöiden ikähaitari liikkuu 18–71 ikävuoden välissä. Vanhin työntekijämme on ollut toiminnassa mukana jo yrityksen alkuajoista lähtien. Tällä alalla koulu voi tarjota valmiudet, mutta ammattilaiseksi oppii vain tekemällä. Monitoimisia metallimiehiä ei ole helppo löytää, mutta olemme voineet kouluttaa monista ammattikoulusta valmistuneista metallipuolen tekijöistä erityisosaajia kokeneiden ammattilaistemme opastuksella. Lopulta kuitenkin asenne ratkaisee kenestä tulee hyvä tekijä, Erkki Kauppinen kiteyttää. 

HYVÄLLE tekijälle tulee aina olemaan kysyntää, vaikka maailma ympärillä muuttuukin. 

Teräsurakointia Korsossa

  • Tuotevalikoimiin kuuluu muun muassa huolto- ja kunnossapitoa, portaita ja kaiteita sekä hoitotasoja. 
  • Hitsaustyön laaja tietämys takaa työlle hyvän laadun ja kestävyyden. 
  • Urakointikohteet vaihtelevat pienistä kohteista isompiin. Kohteet voivat olla julkisia tai yksityisiä.
  • Mahdollisiin muutoksiin suunnitelmissa voidaan reagoida nopeasti. 

Yrityksen omistajat Niina Kauppinen, Jani Kauppinen ja Erkki Kauppinen kuvailevat olevansa hyvä tiimi, jossa jokaisella on selkeä roolinsa.

Yhden miehen yrityksestä menestykseen kovalla työllä

Työskentely on ollut Erkki Kauppiselle aina vahvasti osa elämäntapaa. Yrittäjän uralle mies päätyi aikanaan teräsrakenneyrityksestä. 

  Vartiokylästä yhden miehen yrityksenä vuonna 1979 perustettu Rautarakenne E. Kauppinen aloitti toimintansa ensin vuokratiloissa. Tämän jälkeen yritys siirsi toimitilansa Vantaan Korsoon, missä toiminta jatkuu edelleen. Ensimmäisen teräsrakenteita valmistavan hallin viereen on ostettu neljä uutta hallia vuosien mittaan.  – Yhden ison hallin ympärille olemme ostaneet aina uusia toiminnan kasvaessa. Olemme olleet alueella mukana rakentamassa asiakkaidemme uusia toimitiloja ja ostaneet heiltä vapautunutta hallitilaa omaan käyttöömme, Erkki Kauppinen kertoo.   Työnteko on ollut pitkän linjan metallimiehelle aina elämäntapa. Yrittäjän uralle Kauppinen lähti teräsrakenneyrityksen työnjohtajan töistä. Erkki Kauppinen päätti perustaa oman yrityksen, vaikka perheessä olikin jo huollettavia lapsia.  – Riskillä lähdin liikkeelle, mutta luotto omaan osaamiseen oli niin kova, että päätin pärjätä kovalla työnteolla. Ensimmäisinä tilaustöinä rakensin mainosfirman tilaamia kaarevia pysäkkikatoksia. Yksi niistä oli ainakin vielä jokin aika sitten Helsingin Hernesaaressa käytössä. Pikkuhiljaa yrityksen maine kasvoi ja terästöitä alkoi tulla ympäri Etelä-Suomea. Reilut viisi vuotta Rautarakenne E. Kauppisen perustamisen jälkeen toiminta alkoi vakiintua ja lisää käsipareja pystyttiin palkkaamaan tasaisen tahtiin.  – Lapsetkin pyörivät välillä mukana verstaalla, kun teimme vaimon kanssa pitkää työpäivää. Hän meni jo aamuvarhain leipomoon töihin, hoiti sen jälkeen kotia ja oli myös yrityksen toiminnassa aktiivisesti mukana.  Kahdesta lamasta kuivin jaloin selvinnyt yrittäjä näkee, että hyvällä tekijällä tulee aina olemaan kysyntää, vaikka maailma ympärillä muuttuukin. – Alalla kilpailu on kiristynyt, mikä on johtanut taas siihen, että hintataso on pysynyt alhaisena. Tarjontaa on paljon ja paikoin töitä tehdään millä hinnalla hyvänsä. Vuosien varrella on tullut myös roppakaupalla lisää uusia lakeja ja velvoitteita. Meillä on kuitenkin varman tekijän maine ja siitä on osaavaa henkilökuntaamme kiittäminen, Erkki Kauppinen sanoo. 

Haku