Miten säästää lämpöpumpuilla?

Lämmityksen sähköistymisen myötä lämpöpumppuja käytetään entistä enemmän osana suurten kiinteistöjen lämmitysjärjestelmiä. Parhaimmillaan lämpöpumput tuovat samalla sekä merkittäviä säästöjä lämmityskustannuksiin että vähentävät ostoenergian tarvetta.
Teksti & Kuvat Auris Energiaratkaisut
Lämpöpumpun asentamisen jälkeen kiinteistön lämmitysjärjestelmä sisältää useimmiten useita itsenäisiksi suunniteltuja lämmönlähteitä. Niiden yhteensovittaminen vaatii asiantuntemusta ja muun muassa LVIS- sekä automaatio-osaamista. Parhaimman lopputuloksen saavuttamiseksi onkin hyvä hyödyntää avaimet käteen -palvelua, jonka avulla varmistutaan siitä, että lämmitysratkaisu on sekä riittävä että kustannustehokas.
– Lämmityskustannukset voivat nousta, jos kiinteistön erilliset lämmönlähteet asennetaan toimimaan pelkästään omien ohjaustensa kautta sekä toisistaan riippumatta. Tällaisessa tilanteessa ei lämpöpumppu yksin pysty pelastamaan tilannetta tai pudottamaan lämmityskustannuksia, vaikka se tekee parhaansa annetuissa olosuhteissa ja niillä asetusarvoilla, jotka sille on määritetty, kertoo myyntipäällikkö Jarkko Kuningas Suomen Kaasuenergialta.
Ohjaus kannattaa keskittää
Lämpöpumpun tekninen kestävyys sekä tuoton hyötysuhde kärsivät, jos lämmitysjärjestelmän suunnittelu ja ympäristöolosuhteet eivät ole loppuun asti mietittyjä. Lämmitysjärjestelmän vaihtoa tai päivitystä harkitessa kannattaakin ottaa yhteyttä asiantuntijaan jo suunnitteluvaiheessa.
– Helpoin tapa päästä eroon useiden lämpölähteiden ristiriidoista on keskittää kaikki lämmitystä ohjaava automatiikka yksien aivojen taakse. Tällöin eri lämmönlähteitä pystytään ohjaamaan niiden mukavuusalueilla, ilman taisteluja tai kustannusten karkaamista, Kuningas avaa.
Kun lämmitysjärjestelmä ja sitä ohjaava automatiikka asennetaan ja pannuhuoneen ovi laitetaan kiinni, on vasta laitteiston käyttöönoton ensimmäinen vaihe valmis. Vaikka lämmitysjärjestelmä suunniteltaisiin laadukkaasti, siihen valittaisiin oikeat sekä toimivat komponentit ja ohjauskin suunniteltaisiin kunnolla, heikkenee laitteiston toiminnallisuus ennen pitkää ilman seurantaa.
– Lämmitysjärjestelmää suunniteltaessa joudutaan usein tekemään oletuksia sen toiminnasta. On kuitenkin hyvä muistaa, että lämmönkulutus voi vaihdella vuodesta toiseen, ja jopa kiinteistön sisäiset käyttötavat ja tarpeet voivat muuttua. Näitä muutoksia on seurattava ja ne on saatettava myös lämmitysjärjestelmän tietoon, jos investoinnin yhteydessä kaavailtuja säästöjä halutaan saavuttaa. Mitä enemmän komponentteja lämmitysjärjestelmässä on, sitä enemmän seurantaa tarvitaan. Suuri osa seurannasta voidaan hoitaa automaation avulla, mutta ihmistäkin tarvitaan.
Ennakoi huoltotarvetta
Automaatioratkaisut tulevat koko ajan älykkäämmiksi, ja niitä voidaan ohjata esimerkiksi hyötysuhteen, energian hinnan tai lämpötilan perusteella.
– Automaatioratkaisuilla pystytään muodostamaan jatkuvaa kuvaa lämmitysjärjestelmän toiminnasta sekä hälyttämään poikkeamista. Poikkeamien ja hälytysten korjaaminen on silti syytä jättää asiantuntijan huolehdittavaksi. Hyvällä automaatiolla huoltotarpeita voidaan ennakoida ja välttyä lämpökatkoilta, Kuningas valaisee.
Nykyaikaisissa, monia lämmönlähteitä sisältävissä, lämmitysjärjestelmissä kiinteistönhuollon rooli ja osaaminen korostuvat. Tarvitaan lämpöpumppujen ja automaation erikoisosaamista.
– Jos lämmitysratkaisu on ostettu avaimet käteen -palveluna, voi kiinteistön omistaja olla turvallisin mielin siitä, että kiinteistön lämmitysjärjestelmä pysyy kustannustehokkaana ja toimivana aina.
Suunnittelusta seurantaan
AER eli Auris Energiaratkaisut Oy toimittaa lämpöä, höyryä ja jäähdytystä avaimet käteen -palveluna. Yritys vastaa lämmitysjärjestelmien kokonaistoimituksesta, suunnittelusta aina toteutukseen asti. Palveluun kuuluvat myös ympärivuorokautinen järjestelmäseuranta ja optimointi sekä huolto. AER rahoittaa myös tarvittavat laiteinvestoinnit, jolloin asiakas saa kokonaisuuden yhdellä laskulla jopa edullisemmin kuin nykyiset lämmityskustannukset. AER vastaa järjestelmän toimivuudesta ja hyötysuhteesta sekä huolehtii, että asiakkaalle luvatut kustannus- ja päästösäästöt toteutuvat.
Aurisenergiaratkaisut.fi