Miljardibisnes työkoneiden ja autojen akuista

Valmet Automotive tähtää vauhdilla sähköistyville, globaaleille auto- ja työkonemarkkinoille. Yrityksen tavoitteena on kasvattaa akkuliiketoiminnasta miljardiluokan bisnes.
TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN KUVA | VALMET AUTOMOTIVE
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä laatii Suomelle parhaillaan akkustrategiaa. Suomesta halutaan luoda kestävän akkutuotannon ja akkujen kierrättämisen globaali suunnannäyttäjä. Akkustrategialla tuetaan kotimaisen akkuklusterin rakentumista ja edistetään Suomen kestävää sekä vähähiilistä talouskasvua.
Valmet Automotivella on keskeinen rooli Suomen akkubisneksessä ja myös TEMin työryhmässä. Yritys on panostanut akkuliiketoimintaan sekä akkumoduulien ja -pakettien kehittämiseen vuodesta 2008 lähtien. Valmet Automotiven EV Systems -liiketoimintayksikön johtajan Jyrki Nurmen mukaan akkuliiketoiminnan käynnistymistä vauhditti Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla vuonna 2009 startannut sähkö- ja hybridiautojen, esimerkiksi Fisker Karman, valmistus.
– Ennustimme tuolloin autojen sähköistyvän, ja päätimme lähteä kehittämään osaamistamme akkujärjestelmien suunnittelussa ja valmistuksessa. Akkuliiketoiminta tukee osaltaan vahvaa autonvalmistustoimintaamme. Kun akkujen kysyntä vuonna 2018 alkoi kasvaa, eriytimme akkujärjestelmiin keskittyneen EV Systems -liiketoimintalinjan omaksi liiketoimintayksikökseen, Nurmi kertoo.
Vahva järjestelmätoimittaja
Valmet Automotive kehittää ja valmistaa akkujärjestelmiä autojen lisäksi Off Highway -tuotteisiin. Tähän tuoteryhmään kuuluvat esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa sekä kaivoksissa käytettävät työkoneet ja -laitteet.
Valmet Automotive valmistaa automotive-akkuja suursarjatuotantoonsa Saloon. Uudenkaupungin yksikkö on erikoistunut prototyyppien kehittämiseen ja pienten sarjojen valmistamiseen. Saksassa Valmet Automotivella on testauskeskus, jossa akkujen kennot, moduulit ja järjestelmät voidaan testata monipuolisesti. Omien testausten ohella testauskapasiteettia myydään keskieurooppalaisille autotehtaille.
Vahvuuksiamme ovat etenkin reagointinopeus ja joustavuus.
Valmet Automotiven EV Systems -liiketoimintayksikön johtaja Jyrki Nurmi
Nurmi painottaa, että Valmet Automotive ei halua olla vain akkujen sopimusvalmistaja vaan myös vahva järjestelmätoimittaja, joka pystyy suunnittelemaan ja valmistamaan akkukokonaisuudet asiakkaan toimittamien vaatimusten mukaisesti.
– Nopeasti kehittyvässä markkinassa vahvuuksiamme ovat reagointinopeus ja joustavuus. Pystymme myös tuottamaan nopeasti ja laadukkaasti suuriakin tuotantoeriä.
Nurmi lisää, että tavoitteena on toimittaa akkupaketteja globaalisti, kasvaa akkuvalmistajana Euroopan suurimpien joukkoon ja nostaa akkuliiketoiminta samaan kokoluokkaan autonvalmistusliiketoiminnan kanssa. Liikevaihdossa tämä tarkoittaa satoja miljoonia euroja.
– Tavoitteidemme mukainen kasvu toisi Suomeen satoja työpaikkoja ja kymmenien miljoonien eurojen investoinnit tuotantoon.
Tulevaisuus on työkoneissa
Nurmi näkee, että erityisesti työkonemarkkinassa piilee mainio kasvumahdollisuus, sillä sähköiset työkoneet ovat vasta tekemässä tuloaan. Kun ne lyövät itsensä läpi, nousee akkujen kysyntä voimakkaasti. Suomessa toimii useita vahvoja työkonevalmistajia, joiden kanssa Valmet Automotivella on jo vahvat yhteistyösuhteet. Näille toimijoille Valmet Automotive voi tarjota kehittämiään innovatiivisia moduuleihin pohjautuvia akkuratkaisujaan.
Nurmi uskoo vahvasti Suomen mahdollisuuksiin kivuta maailman johtavien maiden joukkoon akkuteknologian kehittäjänä ja tuottajana. Suomen maaperästä löytyy runsaasti litium-ioniakuissa tarvittavaa kobolttia, nikkeliä, litiumia ja grafiittia. Tämän lisäksi Suomessa on vahvaa osaamista korkean teknologian suunnittelusta ja sarjavalmistuksesta sekä automaatiosta, digitalisaatiosta ja kiertotaloudesta. Tällaisen osaamisen ympärille on hyvä lähteä rakentamaan menestyvää akkuklusteria.
– Kaipaamme arvoketjuumme kotimaisia komponenttitoimittajia ja asiakkaiksemme tuoterepertuaariaan sähköistäviä työkone- ja -laitevalmistajia. Tiiviillä yhteistyöllä saavutamme merkittäviä etuja, jotka synnyttävät vahvaa kansainvälistä kasvua myös monille muille kotimaisille yrityksille.