Mikä tekee asunnosta kodin?

POF luo uudiskohteista asukasta puhuttelevia koteja. Palvelukonsepti näkyy rakennusyhtiöille tasaisempana laatuna ja sujuvampina myyntiprosesseina.
Teksti Mari Korhonen Kuva POF Interior
POF-brändi syntyi kahden visionäärin halusta tehdä helpompaa sekä tuloksellisempaa asuntomarkkinointia. POF Visualsin toimitusjohtaja Atte Miikkulaisella on tausta kiinteistövälittäjänä, jolloin hän alun perin tutustui asuntokauppaa vauhdittavia myyntisisustuksia tekevään, POF Interiorin toiminnasta vastaavaan Juhani Grönbergiin. Asiakassuhde muuttui yhtiökumppanuudeksi vuonna 2016, kun idearikkaat kaverit päättivät yhdistää voimansa ja perustivat uudiskohteiden ennakkomarkkinointiin keskittyvän yhtiön.
– Tuolloin myyntisisustuksiin keskittyvä POF Interior sai rinnalleen 3D-visualisointeihin erikoistuneen POF Visualsin, ja pian toteutui myös Juhanin unelma sisustusverkkokaupasta. Nyt toukokuussa nämä kolme erillistä yritystä siirtyivät palvelemaan rakennusyhtiöiden asuntomarkkinointia yhden brändin alle. Syntyi POF Visuals, POF Interior ja POF Design Shop, Miikkulainen kertoo konseptin kehitysaskelista.
Kolmen palvelun synergia helpottaa markkinointia
POF syntyi, koska ihmiset ostavat koteja, eivät asuntoneliöitä. Brändin vahvuus onkin kolmen palvelukokonaisuuden synergia.
– Edistämme kohteiden ennakkomarkkinointia havainnollistamalla tulevien asuntojen pohjakuvia ja mittasuhteita 3D-visualisointikuvilla ja virtuaalimalleilla. Kun asunto on rakennettu, luomme siihen kodin tunnelman myyntisisustuksella. Samalla toteutamme valokuvauksen asunnossa mainoksia varten. Lopuksi autamme rakennusyhtiötä jälkimarkkinoinnissa sisutusverkkokauppamme kattavalla palveluvalikoimalla, josta myös tuleva asukas voi halutessaan valita mieleisensä sisustuksen uuteen kotiinsa, Grönberg kuvaa kattavan konseptin palvelua.
POFin yli 20:stä ammattilaisesta koostuva tiimi palvelee rakennusyhtiöitä koko asuntomarkkinointiprosessin ajan.
– Olemme ulkoistettu palvelu, mutta yrityksemme tahtotilana on palvella kuin rakennusyhtiön oma asuntomarkkinointiosasto. Tarjoamme jokaiselle asiakkaallemme tiimin niin ennakko-, kuin myös asunto- sekä jälkimarkkinoinnin tueksi, joten rakennusyhtiö selviää koko markkinointiprosessista ainoastaan yhdellä, selkeällä briiffillä, POFin markkinointipäällikkö Sofia Ylihärsilä summaa.
Pitkäaikaisia kumppanuuksia
Yli 15 vuoden kokemus asuntomarkkinoilta on auttanut luomaan toimivan konseptin, joka palvelee optimaalisesti niin rakennusyhtiötä kuin myös loppukäyttäjää.
– Tunnemme alan prosessit, aikataulut ja tahtotilan, joten pystymme tekemään jatkuvaa tuote- ja palvelukehitystä asiakastarpeen mukaan, POFin perustajat kertovat.
POF luo rakennusyhtiöiden kanssa pitkäaikaisia kumppanuuksia, joiden kulmakivenä on tasalaatuisuus, toimintavarmuus ja henkilökohtainen palvelu.
– Huolehdimme rakennusyhtiön puolesta yksittäisen rakennuskohteen asuntomarkkinoinnin yhdenmukaisuudesta. POFin visualisoinnit, myyntisisustukset sekä muutto- ja kauppalahjat noudattavat kaikki yhtenäistä linjaa ja jättävät rakennusyhtiön brändistä yhtenäisen kuvan ennakkomarkkinoinnista aina asunnon luovutukseen saakka, Miikkulainen toteaa.
Yritys on ammattilainen luomaan asuntomarkkinointia yksilöllisesti aina asiakkaan ja kohteen tarpeisiin niin, että neliömetrien sijaan myydään kullekin kohderyhmälle sopivia koteja.
– Näin pääsemme tehokkaasti käsiksi siihen tunnelmaan, jota loppukäyttäjä tulevalta kodiltaan hakee. Koteja ostetaan ensisijaisesti tunteella, joten tunnelmalla on ratkaiseva rooli ostopäätöksissä, Grönberg kiteyttää.