Mieli lepää erämaan koskimaisemien keskellä

Mökkiloma koski- ja järviluonnon helmassa houkuttelee matkailijoita Kaaville.
TEKSTI liisa joensuu | kuva teppo komulainen
Mikä saa sveitsiläiset, saksalaiset ja jopa Kalifornian ja Brasilian auringossa asuvat matkailijat lähtemään Kaavin Kärenkoskelle ja asettumaan erämaamökkiin? Rikkumaton rauha, monipuolinen linnusto ja eläimistö sekä esimerkiksi melonta koskessa merkitsevät maailman metropoleissa asuville eksotiikkaa ja luksusta. Toki myös suomalaiset arvostavat harmonista lomapaikkaa, joka tarjoaa oman rannan soutuveneineen ja hyvin varustellun mökin tulisijoineen ja saunoineen.
Vaikon Loma ja Lohi on tarjonnut ekologista lomailua ja Kärenkosken piilopirttien rauhaa matkailijoille jo useamman vuosikymmenen. Vaikka kyse on lähes erämaasta, paikka on helposti saavutettavissa, sillä se sijaitsee Kolin ja Tahkon välissä. Kilometrejä Kolille kertyy noin 90 ja Tahkolle 60. Suurimmat kaupungit alueella ovat Joensuu ja Kuopio.
– Monet tulevat yhä uudestaan ja saattavat varata kohteen jopa kuukaudeksi. Mökit pihapiireineen tarjoavat vahvan luontoyhteyden kaikkina vuodenaikoina. Kiehtovuutta paikassa on suomalaisittainkin, sillä harva törmää kotioloissaan näin monipuoliseen koski- ja järvilinnustoon tai näkee lähimetsässä teeriä ja metsoja. Luonnon tarkkailijat ja sitä valokuvaavat ovat innoissaan myös pihan vierailijoista: jäniksistä, ketuista ja hirvistä. Aivan vieressä virtava koski pysyy auki myös talvella, kertoo yrittäjä Taina Tukiainen.
Kärenjärven ja Vihtajärven väliin sijoittuva koski houkuttelee melomaan kanooteilla tai kumiveneillä sekä kokeilemaan koskikelluntaa ja kalaonnea. Jos kalaonni ei ole myötä, yritys järjestää paikallisista raaka-aineista valmistetun aterian kodassa elävän tulen ympärillä.
Kestävää luontomatkailua
Yhä useampi matkailija painottaa lomapaikan valinnassa ympäristöarvoja ja valitsee kohteen vastuullisuuden perusteella. Vaikon Lomalla ja Lohella on ekologisuudestaan näyttöä.
– Meille on myönnetty Green Key -sertifikaatti ja Sustainable Travel Finland -merkit ja teemme jatkuvaa työtä luonnon ja luonnonvarojen säilyttämiseksi. Kuulumme Responsible Travel -matkanjärjestäjien kansainväliseen verkostoon. Säästämme vettä ja energiaa, kierrätämme ja lajittelemme. Mökkejä ympäröivä metsä on FSC-sertifioitu, mikä tarkoittaa, että noudatamme kestävän metsänhoidon vaatimuksia, sanoo Tukiainen.
Mökit on hiljattain remontoitu oman metsän puita hyödyntäen. Kaikki terassit ovat saaneet lasituksen, sisustaa on modernisoitu, ikkunoita lisätty ja saunat uudistettu.
Kahta viimeistä mökkiä remontoidaan parhaillaan. Mökit tarjoavat aidosti rentouttavaa lomarauhaa ja hiljaista yksityisyyttä – toisin kuin tiheästi rakennetut lomakylät. Mökkejä on kymmenkunta, mutta ne sijaitsevat hyvän matkan päässä toisistaan.
Vaikon Loma ja Lohi kiinnostaa myös yrityksiä, sillä se sopii niin virkistys- kuin suunnittelupäivien innoittajaksi. Ajatukset ja mieli pääsevät rentoutumaan erätulilla tai vaikkapa metsäinnovaatioleirillä.