Merellisiä kohtaamisia Merimuseossa

Kotkassa sijaitsevassa Suomen merimuseossa menneet vuosikymmenet heräävät eloon ja mielikuvitus pääsee laukkaamaan.
Teksti Pi Mäkilä Kuva Katia Himanen
Kotkansaaren laitamilla merenrannassa kohoava Merikeskus Vellamo on jylhä näky rannalta katsottuna, mutta vasta museon sisällä rakennuksen mittasuhteet pääsevät oikeuksiinsa. Merikeskuksessa sijaitsevaan Suomen merimuseoon mahtuu niin monta meriaiheista näyttelyä, että museokävijän voi olla aluksi vaikea päättää, mistä tutustumiskierroksen aloittaa.
Runsauden ei kannata kuitenkaan antaa hämätä. Vaikka tekemistä ja nähtävää riittäisi pidemmäksikin aikaa, päiväretkeilijän kannattaa suunnata vähintäänkin museon pohjakerroksessa sijaitsevaan Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyyn. Näyttely kertoo nykyisen Kotkan edustalla käydyn Itämeren suurimman meritaistelun ja sen jälkeen rakennetun linnoituskaupungin tarinan uudenlaisella tavalla.
– Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyssä on käytetty paljon uutta digitaalitekniikkaa, ja näyttelyn tunnelma on täysin omanlaisensa. Näyttelyn tarinoissa nostetaan esiin yksittäisiä ihmiskohtaloita sekä sitä, miten 1790-luvun Ruotsinsalmen tapahtumat vaikuttivat paikalla olleiden elämään, Suomen merimuseon intendentti Timo-TapaniKunttu kertoo.
Myös muissa Merimuseon näyttelyissä korostuu interaktiivisuus, jonka avulla merelliset tarinat heräävät uudella tavalla eloon. Merikeskus Vellamon kehittämispäällikkö Annika Utriaisen mukaan museo panostaa jatkossakin osallistavaan tyyliin.
– Itse kokeilemalla ja tekemällä oppii monesti paremmin. Lisäksi uskon, että eri sukupolvet löytävät interaktiivisuuden avulla museosta enemmän itselleen sopivaa, merkityksellistä nähtävää, hän sanoo.
NÄYTTELYSSÄ ON käytetty paljon digitekniikkaa, ja sen tunnelma on omanlaisensa.
Muinaisia merihirviöitä
Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelystä on hyvä edetä tutkimaan Merimuseon Pohjantähti, Etelänristi -nimeä kantavaa päänäyttelyä, joka kertoo merenkulun historiasta ja nykypäivästä teemoittain. Merenkulkua käsitellään niin merenkulkijan, merikaupan, laivojen, laivamatkustamisen kuin navigoinninkin näkökulmasta.
– Päänäyttelyn tarkoituksena on esitellä merenkulun historiaa monesta näkökulmasta. Siksi päänäyttelyssä riittää ihmeteltävää sekä lapsiperheille että esimerkiksi sotahistoriaa ja merenkulun historiaa jo aiemmin tutkineille, Kunttu kertoo.
Ja totta tosiaan: museokävijä voi ihastella samalla niin viime vuosisadan alun risteilyaluksen sisustusta, vuosikymmenten takaisia navigointilaitteita kuin aitoa Finnjetin B-luokan hyttiäkin. Perheen pienimmille riittää puuhaa ja ihmeteltävää näyttelyn lukuisissa toiminnallisissa leikkinurkkauksissa.
Vieläkin jännittävämpiä elämyksiä lapsille ja lapsenmielisille löytyy Merimonsterit-näyttelystä, joka on nähtävillä Merimuseossa tammikuun 2022 puoliväliin saakka. Kirjailija Laura Ruohosen ja kuvittaja Erika Kallasmaan luomassa näyttelyssä faktat ja fantasia kohtaavat. Siellä pääsee tutkimaan muinaisia merireittejä ja tutustumaan menneiden aikojen merihirviöiden tarinoihin – ja sukeltamaan verimerimakkaran vatsaan.
– Näyttely on koko perheen elämys, jota kannattaa lyhyelläkin päiväreissulla tulla katsomaan, Utriainen vinkkaa.
Aikamatka jäänmurtajaan
Toisenlaiselle aikamatkalle pääsee Merikeskus Vellamon taakse ankkuroituun, vuonna 1907 valmistuneeseen jäänmurtaja Tarmoon.
– Tarmo on maailman toiseksi vanhin höyryvoimalla toiminut jäänmurtaja, ja se on edelleen samassa asussa, johon miehistö on sen 1970-luvulla jättänyt. Keittiön kattilat ja paistinpannutkin ovat jääneet paikoilleen, ja laivan henkilökunnan voisi kuvitella olevan vain lyhyellä lomalla, Kunttu kertoo.
Vain kesäaikana avoinna oleva ja 31.8. sulkeutuva Tarmo saa ensi kesänä viereensä majakkalaiva Kemin, jota on kunnostettu Suomenlinnan telakalla.
– Majakkalaiva Kemi on hauska ja erikoinen laiva. Sen sisällä voi kurkistaa entisajan kelluvan majakkayhteisön elämään, Kunttu avaa.
Merikeskus Vellamossa ja Kotkassa olisi vielä rutkasti lisää merellistä tekemistä. Kymenlaakson museossa voi tutustua alueen historiaan, ja sen läheiset merelliset puistot tarjoavat nähtävää päiviksi. Mutta myös Merimuseossa riittää tarinoita kerrottavaksi jatkossakin.
– Päänäyttely on tarkoitus uudistaa hiljalleen. Mereen liittyy paljon erilaisia tarinoita, merkityksiä ja kosketuspintoja, joten nähtävää ja koettavaa löytyy varmasti myös tulevaisuudessa, Kunttu päättää.