Makujen ja musiikin majatalo viehättää

Kuopiossa sijaitseva Sawohouse on monen toiminnan majatalo. Hyvän ruoan, livemusiikin sekä tapahtumien ja juhlien tyyssija ihastuttaa kesäelämyksillään.
Teksti Liisa Joensuu Kuva Sawohouse
Vanha matkailu- ja viihdekeskuskiinteistö seitsemän kilometrin päässä Kuopion keskustasta on kokenut muutaman viime vuoden aikana täydellisen uudistuksen. SavoKartanona ja Viihdekartanona tunnettu paikka on uuden omistajapariskunnan hyppysissä muuttunut Sawohouseksi, joka tarjoaa laadukkaita majoitus-, ravintola- ja hyvinvointipalveluja sekä monenlaisia tapahtumia saman katon alla. Kirsikkana konseptin kakun päällä on runsas musiikillinen tarjonta eturivin bändeineen ja artisteineen.
Mieleenpainuva majapaikka
Vanhojen pölyjen karistamiseen ja suureen raikastukseen tarvittiin mittava remontti ja terävöitetty toimintamalli. Paikan peruskorjaus aloitettiin neljä vuotta sitten, kertoo Sawohouse Oy:n palvelujohtajana toimiva Minna Sairberg. Sen ohella perheyrityksessä tehtiin pitkää päivää pintaremonttien parissa. Kahdesta kartanomaisesta rakennuksesta saatiin ensin valmiiksi punavalkoinen boutique-hotelli viehättävine huoneineen. Sen jälkeen oli keltaisen ravintolarakennuksen vuoro.
– Lähtökohta molemmissa oli herättää henkiin vanhan kiinteistön potentiaali. Keltainen päärakennus on aikanaan ollut maalaistalo. Rakennuksen viitostien puoleisessa päädyssä on yhä näkyvissä alkuperäiset hirret. Nyt rakennuksessa on satapaikkainen ravintola ja tunnelmallinen pubi kabinetteineen. Punainen hotellirakennus on moderni, vaikka vaikutelma voi olla mökkimäinen. Asiakkaat ovat kertoneet yllättyneensä positiivisesti huoneiden kodikkuudesta. Hotellin kätevä erikoisuus on oma sisäänkäynti jokaiseen huoneeseen suoraan sisäpihalta, Sairberg mainitsee.
KIRSIKKA KAKUN päällä on paikan musiikillinen tarjonta.
Suurtilat tapahtumille
Rakennukset rajaavat sisäpihaa, joka on omiaan kesäiseen ruokailuun ja ulkoilmakonsertteihin. Garden Live -konsepti tarjoaakin kesän aikana useita klubikeikkoja, niin pääsymaksullisia kuin ilmaisia. Keikkakauden avaa kesäkuun 18. päivänä Irina. Heinäkuussa lavalla nähdään esimerkiksi Popeda ja Neljä Ruusua. Keikkailtoina asiakkaita palvelevat ravintolan lisäksi piha-alueen grillikeittiö vip-alueineen.
Sawohousen suurin yllätys piilee maan alla. Tontin uumenissa sijaitsee musiikki ja tapahtumatila Underground, johon mahtuu jopa 600 ihmisen yleisö. Tilaa laajennetaan vielä entisestään, ja muutoksen myötä tapahtumiin voi aikanaan osallistua tuhatkunta kuulijaa.
– Tila on muunneltavissa moniin käyttötarkoituksiin. Se sopii esimerkiksi messujen, kokousten ja näyttelyiden pitopaikaksi. Avasimme uusitun tilan viime syksynä, jolloin siellä esiintyivät muiden muassa Behm ja Stig. Bändit arvostavat sitä, että tilaan voi ajaa sisään pakettiautolla ja että esiintyjät pääsevät sinne suoraan hotellista. Syksyn viihdyttäjiä ovat esimerkiksi Kemopetrol ja Sonata Arctica kun taas talvemmalla marraskuussa lavalle nousee Kotiteollisuus.
Osa Garden Live -esiintymisistä ja Sawohouse Underground -keikoista kuvataan SawoLive-nimiseen nettitelevisio-ohjelmaan. Kyseessä on Ohotv:n kanssa tehtävä yhteistyö. SawoLiven avulla katsojat ympäri maailmaa pääsevät seuraamaan keikkoja livenä tai taltiointeina.