Maailmalle ei ole pitkä matka

Hyvä sijainti houkuttaa muuttamaan Keravalle. Kasvun haasteita taklataan tiiviillä yhdyskuntarakentamisella ja luovilla asumisen ratkaisuilla, joihin voi tutustua esimerkiksi vuoden 2024 asuntomessuilla.
TEKSTI RITVA-LIISA SANNEMANN | kuva ALEKSI PALMQVIST
Kerava on ollut jo pitkään muuttovoittoinen kaupunki, eikä ihme, sillä sinne on lyhyt matka maailmalta. Esimerkiksi Helsinkiin pääsee 20 minuutissa junalla. Lähistöllä on myös Helsinki-Vantaan kansainvälinen lentokenttä. Kerava kurkottaakin kohti pääkaupunkiseutua, mutta yhteistyötä tehdään myös muiden lähikuntien kanssa.
Rakentamisessa kaupunki suosii uusiutuvia energiamuotoja ja elinkaariajattelua. Kerava on mukana EU:n rahoittamassa Smart City -hankkeessa. Monipuolista asuinrakentamista ohjaa asuntopoliittinen ohjelma ja tavoite 500 asunnon valmistumisesta vuosittain.
Urbaani viherkaupunki
Keravan va. kaupunkikehitysjohtaja Tiina Hartman tähyää jo vuoteen 2024, jolloin kaupunki täyttää 100 vuotta ja isännöi asuntomessuja Keravan kartanon ympäristöön nousevalla alueella. Matkaa rautatieasemalle on vain kilometrin verran.
Messuilla nähdään innovatiivisia toteutuksia energiankäyttöä seuraavien valotaulujen, kiertotalouskeskusten ja perinteistä poikkeavien asumisratkaisujen muodossa. Korttelit voivat muodostua pien- ja kerrostalojen yhdistelmistä sekä osuuskuntamuotoisesta asumisesta.
– Erotumme maaseutumaisista kunnista urbaanilla ilmeellä. Meillä on kaupunkiasumisen muotoja lähellä luontoa, Hartman mainitsee.
Kerava on julistautunut monimuotoiseksi viherkaupungiksi, jossa on huolehdittu siitä, että jokaisella kaupunkilaisella on enintään 300 metriä viheralueelle. Asuntomessujen myötä arvokas Keravanjokilaakson kulttuurimaisema saadaan paremmin virkistyskäyttöön.
Kerava on logistisen sijaintinsa takia myös elinkeinoelämän suosima kaupunki, jossa toimii reilut 2000 yritystä. Tilaa uusille yrityksille on yhä, ja tonttimaata raivataan joustavalla kaavoituksella. Kunnalla on yritysten menestymistä tukeva elinkeino-ohjelma.
– Tarjoamme sijoittumispalvelut yhden luukun periaatteella, ja saatamme yrittäjät byrokratiaviidakon läpi, toteaa Keravan elinvoimajohtaja Mira Keitaanranta.
Kaupunki ennakoi elinkeinoelämän tarpeita keskustelemalla aktiivisesti yrittäjien kanssa ja välittämällä oppilaitoksille tietoa yritysten osaamistarpeista.
Yritysten menestymistä vauhditetaan Crazy Day -tapahtumalla, jossa paikalliset yritykset pääsevät esittelemään toimintaansa. Onnistuneeksi on osoittautunut myös Yritysmylly-toiminta, jossa yrittäjät kohtaavat työnhakijoita. Toiminta on edistänyt sekä yritysten rekrytointia että työttömien työllistymistä. Samalla on kyetty nostamaan työpaikkaomavaraisuutta.
Sydänasiana kaupunkilaiset
Keravan lähivuosien kaupunkistrategia pitää kaupungin asukkaita sydämessään. Palveluverkkotyöhön kuuluu muun muassa kouluhankkeita ja ennaltaehkäiseviä toimia hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi.
Suunnitteilla on esimerkiksi moderni monitoimitalo, jossa yhdistyvät koulu ja kaikenikäisten liikunta- ja harrastustilat. Talon on määrä valmistua 2022.
Kerava haluaa lisäksi profiloitua uusien ajatusten kärkipaikaksi ja sivistyksen edelläkävijäksi. Isona tavoitteena on olla tulevaisuudessakin hyvän elämän kaupunki.