Hyppää sisältöön

Luonto yhden katon alla

Luonto yhden katon alla

29.01.2021

Kauniilla paikalla Espoossa sijaitsevassa luonto- ja retkeilykeskus Haltiassa pääsee tutustumaan muun muassa liito-oravien elämään.

Haltiassa maamme maisemat ja eläimet tulevat lähelle, ja vierailija saa kokea kaikki upeat vuodenajat saman katon alla.

Teksti Liisa Joensuu  Kuva Luontokeskus Haltia

Minkälaisia ovat liito-oravan papanat? Kuinka suuri on siipensä levittänyt merikotka? Miltä näyttää pesässään nukkuva karhu? Nämä ja monet muut luontoaiheiset kysymykset saavat vastauksensa Suomen luontokeskus Haltiassa. Koko perheen retkikohde sijaitsee kauniilla paikalla Nuuksion järviylängöllä Espoossa.

Haltian näyttelyt avautuvat kolmas maaliskuuta, jos alueelliset koronarajoitukset sen mahdollistavat. Keskiviikosta sunnuntaihin auki oleva luontokeskus on mitä mainioin päiväretkikohde esimerkiksi talvilomalaisille ja soveltuu myös perheen pienimmille. Lapset on itse asiassa huomioitu näyttelyissä erityisen hyvin. Rakenteisiin tehdyissä pyöreissä ”pesäpaikoissa” on helppo antautua seikkailuun ja leikkiä olevansa yksi metsän asukkaista. Yhdessä pesistä voi ”hautoa linnunmunia” istumalla niiden muotoisilla tyynyillä, ja lattianrajassa olevaa tunnelin pätkää pitkin on mahdollista ryömiä karhun pesään. Täytettyä karhua voi vaikka silittää. 

Kalevalaisesta tarustosta innoituksensa saanut moderni puurakennus pitää sisällään elämyksellistä tekemistä sekä rauhoittavaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Aikuiset viihtyvät yleensä pitkään suuren panoramanäytön edessä ihastelemassa maisemia, jotka vievät etelän saaristoista Lapin tuntureille. 

– Luontopanoramoja on nyt lähes 60 erilaista. Niissä tulevat esiin kaikki vuodenajat, joita meidän laskujemme mukaan on viisi. Olemme erottaneet pimeän ja valoisamman talven. Näin ollen vuodenajat ovat kaamos, alkukevät, kevät, kesä ja syksy, kertoo luontokasvatuspäällikkö Elina Pilke.

Pääosassa liito-orava

Tänä keväänä Haltia nostaa maamme luonnosta esiin liito-oravan ja tutustuttaa meidät sen reviiriin ja tapoihin. Erikoisnäyttely nimeltä Yöni liito-oravana ottaa sekin lapset huomioon. Pienimmät voivat heittää ylleen viitan, joka tekee heistä liito-oravia tai niiden kavereita. Erikoisnäyttely on esimerkki luontokasvatuksesta, joka on tärkeä osa Haltian toimintaa. Elina Pilke naurahtaa kertoessaan, että hänen ja muiden oppaiden toimenkuvaan kuuluu toimia ulosheittäjinä.

– Innostamme tutustumaan luontoon ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Koululaisryhmät oppivat, kuinka elintärkeä luonto meille on ja miten hyvää siellä liikkuminen tekee. Monet opastuksista innostavat kokeilemaan ja keskustelemaan.

Yläkerran ravintolassa kävijät voivat nauttia kahvit tai lounaan ja katsella samalla järvimaisemaa. Aivan vierestä alkavat Nuuksion kansallispuiston luontopolut, jotka kutsuvat kesäisin pyöräilemään ja patikoimaan sekä talvisin hiihtämään ja lumikenkäilemään.

Talvilomaviikolla, eli viikolla kahdeksan, on luvassa omatoimista luontopuuhaa ulkoilmassa koko perheelle. Yöni liito-oravana -näyttelyn viimeinen aukiolopäivä on 11. huhtikuuta.

Haku