Luonnonläheinen kunta toimii yrityslähtöisesti

Sijainti Ylöjärven ja Tampereen naapurissa houkuttelee yrityksiä sijoittumaan Hämeenkyröön. Asukaslukuun suhteutettuna kunnassa on enemmän yrityksiä kuin koko Suomen kunnissa keskimäärin.
TEKSTI TUOMAS I. LEHTONEN | kuva HÄMEENKYRÖN KUNTA
Hämeenkyrön Yrityspalvelun toimitusjohtaja Markus Pikka lyö pöytään järeitä lukuja kunnan yritystoiminnasta. 10 500 asukkaan kunnassa on noin 750 yritystä.
Erityisen iloinen Pikka on siitä, että Hämeenkyrön yritysrakenne on monipuolinen niin yritysten koon kuin toimialojenkin osalta. Toimijoista reilu puolet on palvelualan yrityksiä, kolmannes teollisuusyrityksiä ja kymmenesosa maa- ja metsätalouteen keskittyneitä yrityksiä.
Asukasmäärään suhteutettuna yrityksiä on enemmän kuin Suomen kunnissa keskimäärin. Huomion-arvoista on se, että Hämeenkyrön yrityskanta suhteessa väestöpohjaan on Pälkäneen lisäksi korkeampi kuin yhdessäkään Tampereen ydinkaupunkiseudun kunnassa.
Kulkuyhteyksien varrella
Pikan mukaan sijainti ja työvoiman saatavuus ovat keskeisessä roolissa, kun yritykset tekevät päätöksiä toimipisteidensä sijainnista. Tässä Hämeenkyrö on hänen mielestään vahvoilla. Pikka näkee kunnan erityisen kiinnostavana paikkana Pohjanmaalla ja Satakunnassa toimiville yrityksille, jotka tekevät esimerkiksi alihankintaa Pirkanmaalla toimiville asiakasyrityksille tai näkevät alueen muutoin toimintansa kannalta merkittävänä. Hämeenkyrössä on myös laadukas ammattioppilaitos, joka osaltaan parantaa työvoiman saatavuutta ja yritysten koulutusmahdollisuuksia.
– Hämeenkyrön sijainti on logistisesti erittäin hyvä. Kolmostietä pitkin pääsee Tampereelle puolessa tunnissa sekä samassa ajassa myös Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ja Tampere-Helsinki-moottoritielle. Jatkossa kulkuyhteyksien odotetaan paranevan entisestään, kun Hämeenkyrön kohdalle saadaan rakennettua 10 kilometriä uutta tietä. ELYllä on suunnitelmat valmiina ja uuden tielinjan toteutuminen on nyt lähempänä kuin koskaan, Pikka kertoo.
Hyvät julkiset palvelut
Pikka painottaa, ettei Hämeenkyrö ole pelkästään hyvän sijainnin varassa. Hän laskee kunnan valteiksi myös luonnonläheisen ja turvallisen asuinympäristön sekä laadukkaat julkiset palvelut yrityksille ja asukkaille. Esimerkiksi kaikki kunnan koulut ja päiväkodit ovat uusia tai viimevuosina peruskorjattuja.
Hämeenkyrön Yrityspalveluiden eduiksi Pikka nimeää nopeuden, joustavuuden, yrityslähtöisyyden ja henkilökohtaisuuden. Pienessä organisaatiossa byrokratia loistaa poissaolollaan. Neuvojilla on myös hyvä yrityskentän tuntemus paikallisen yritysjärjestön kanssa tehtävän tiiviin yhteistyön ja oman työkokemuksensa kautta. Esimerkiksi Pikka itse on työskennellyt pitkään henkilöstöpalvelualan yrityksissä.
– Tarjoamme yritysneuvontaa aloitteleville ja eri elinkaaren vaiheissa oleville yrityksille sekä autamme yrityksiä löytämään toimintaansa sopivat toimitilat ja yritystontit. Tehtäväalueeseemme kuuluu myös yritystoiminnan olosuhteiden edistäminen Hämeenkyrössä ja kunnan markkinointi muualla toimiville yrityksille, Pikka kertoo .