Hyppää sisältöön

Logistiikan kouluttaja tukee alaa mullistusten keskellä

Logistiikan kouluttaja tukee alaa mullistusten keskellä

17.02.2022

Koulutuspäälliköt Niko Virtanen ja Toni Jokinen kertovat Työtehoseuran olevan kokenut ja joustava toimija, joka suunnittelee koulutusratkaisujaan yhdessä asiakasyritysten kanssa. 

Kuljetukset täytyy hoitaa poikkeusoloista huolimatta. Monipuolinen kouluttaja on arvokas kumppani kuljetusalalle, joka on joutunut sopeuttamaan toimintaansa valtavaksi äityneen koronaepidemian vuoksi. 


TEKSTI | OUTI RANTALA   KUVA | JUHO LÄNSIHARJU

Koronakevät on hiljentänyt yleistä liikkumista, mutta lisännyt monien ammattikuljettajien ajokilometrejä. Erityisesti pakettiautonkuljettajilla ja jakeluliikenteellä on pitänyt kiirettä verkkokaupan vilkastumisen myötä. Sen sijaan joukkoliikenteessä on vähennetty vuoroja. 

– Liikkuminen on vähentynyt muun muassa etätyöskentelyyn siirtymisen takia. Joka tapauksessa henkilöliikenne kehittyy niin, että vastuullisen ja kestävän kehityksen joukkoliikennettä lisätään, henkilölogistiikan koulutuspäällikkö Niko Virtanen toteaa. 

Etätyöskentely saattaa jäädä vallitsevaksi toimintatavaksi poikkeusolojen jälkeen, mutta se nähdään sitten, kun elämänmeno normalisoituu. 

TTS Työtehoseura on vuosikymmenten varrella vastannut moniin työelämään liittyviin haasteisiin erilaisissa yhteiskuntaan vaikuttaneissa muutostilanteissa, jollaisessa nytkin elämme. 

Kokemuksesta turvaa 

Työtehoseuralla on pitkä kokemus raskaan liikenteen kuljettajien kouluttamisesta. Kuljetusalan koulutuksia järjestetään Vantaan, Nurmijärven ja Turun toimipisteissä. 

– Työnantaja voi olla meihin yhteydessä, jos työntekijälle tarvitaan kortti ja ammattipätevyys sekä alalla vaadittavat perustiedot ja -taidot. Koulutuksen kesto on neljästä kuuteen kuukautta opiskelijan aikaisemmasta osaamisesta riip-puen. Koulutuksella opiskelija voi saada elinikäisen uran itsellensä. 

Tiivis, vuosien mittainen yhteistyö yritysten kanssa pitää Työtehoseuran tietoisena alan tarpeista ja muutoksista. Se on etu myös nyt, kun yritykset ovat haastavissa tilanteissa. 

Työtehoseuran monipuolinen koulutustarjonta jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta. 

– Yritykset voivat olla hyvin monenlaisissa tilanteissa. Suunnittelemme yritysten kanssa heidän tarpeisiinsa parhaiten sopivat koulutusratkaisut hyödyntäen erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. 

Sopeutettavaa koulutusta 

Aiempina vuosina erilaiset rekrytointikoulutukset ovat palvelleet yrityksiä. Nyt tarvitaan koulutusratkaisuja jotka soveltuvat yritysten muutostilanteisiin. 

Kun muutama viikko sitten vielä suunniteltiin yritysten kanssa rekrytointia, nyt tarjontaa sopeutetaan lomautuksiin ja irtisanomisiin. 

On myös yrityksiä, jotka tarvitsevat tällä hetkellä uusia kuljettajia. 

– Osalle kuljetusyrityksistä tilanne on tuonut muutospaineita liiketoimintaan, jolloin erilaiset ajokorttiluokkien korotukset saattavat tulla ajankohtaisiksi, sanoo koulutuspäällikkö Toni Jokinen, joka vastaa tavarankuljettajien koulutuksista. 

– Vaihtoehtoja on paljon. Tärkeää on, ettei yritysten tarvitse pohtia näitä asioita yksin, vaan haemme ratkaisuja yhdessä heidän kanssaan. 

Kuljettajaksi verkossa 

Kuljettajien koulutus koki ison muutoksen muutamassa viikossa. Kaikki mahdollinen opetus on siirretty verkkoon. Verkko-opetus on saanut alun haparoinnin jälkeen positiivista palautetta sekä kouluttajilta että opiskelijoilta. 

– Kuljetusalalla on toki osa-alueita, kuten ajo-opetus, ajoneuvotekniikan koulutus ja simulaattoriopiskelu, jotka tässäkin tilanteessa opiskellaan perinteisesti, mutta ryhmäkoulutuksen sijasta yksilöidysti. Näissä tilanteissa huolehdimme turvavälistä, käytämme kertakäyttöhanskoja ja desinfioimme opetustilan. Teemme kaiken mahdollisen viruksen leviämisen ehkäisemiseksi, Jokinen kuvailee huhtikuun puolivälin tilannetta. 

Ala tarvitsee tekijöitä 

Kuljetusala on perinteisesti hyvin työvoimavaltainen ala. 

– Kuljettajien tarve ei ole poistunut mihinkään. Kun yhteiskunta jälleen pyörähtää käyntiin, se luo mahdollisuuden kuljettajan työstä kiinnostuneille. Lomautusaikana voi hyvin kouluttautua tälle kehittyvälle alalle, Jokinen ehdottaa. 

Kuljettajana jo työskenteleväkin voi lisätä osaamistaan ja parantaa työllistymismahdollisuuksiaan. Yritykset tarvitsevat nykyään moniosaajia, jotka hallitsevat erilaiset logistiikkatehtävät. 

– Ennen riitti, että osaa tietyn homman hyvin, mutta nykyään vaaditaan monipuolista osaamista. Koulutamme nytkin eräälle yritykselle kuljettajia, jotka hallitsevat elintarvikekuljetukset, nosturiauton ajamisen ja vaihtolavalaitteiston. Sesongit vaihtelevat, ja tietyille kuljetuksille on tiettyyn vuodenaikaan enemmän kysyntää. 

Haku