Hyppää sisältöön

Lisää motivaatiota IT-alan kokeneimmille osaajille

Lisää motivaatiota IT-alan kokeneimmille osaajille

18.02.2022

Mavericks Software Oy:n taustatiimi pitää yhteistyöllä yrityksen pyörät pyörimässä. 

Mavericks päätti rakentaa IT-konsulttiyrityksen täysin trendeistä poikkeavista lähtökohdista. Syntyi malli, jossa asiakas voi siirtää arvoa heitä palvelevalle konsultille.

TEKSTI I VALTTERI MÖRTTINEN KUVA I JUHO LÄNSIHARJU

Helsinkiläinen IT-konsultointiyritys Mavericks Software Oy kohautti ensimmäisen kerran jo ennen kuin yritystä oli edes virallisesti perustettu, kun se ilmoitti maksavansa ohjelmistokehittäjille erittäin korkeaa palkkaa. Perustajat julkaisivat nettisivuston, jossa oli auki kirjoitettuna kaikkien nähtäville Mavericksin selkein kilpailuvaltti: avokätinen palkkausmalli.

– Se aiheutti kilpailijoissamme ärsyyntymistä. Osuimme ilmiselvästi hermoon. Mutta osuimme myös tarpeeseen, sillä kun aloitin hommat, pöydälläni oli jo toistasataa työhakemusta jonossa, kertoo toimitusjohtaja Jouni Jaakkola.

Mavericksin innovaatio on siinä, että kun asiakasyritys maksaa heille IT-konsultin palveluista, käytetään kyseisen konsultin palkanmaksuun yli 70 prosenttia rahoista. Lisäksi viisi prosenttia käytetään työntekijän hyväksi epäsuorasti työvälineinä ja terveydenhuoltona. Vasta sen jälkeen loput menevät työnantajalle, joka vastaa siitä, että mielenkiintoista tekemistä riittää ja homma toimii.

Keskimäärin konsultit tienaavat Mavericksilla 7200 euroa kuukaudessa, mikä lähentelee freelance ohjelmistokehittäjän palkkatasoa. Mavericksin arvolupaus työntekijälle onkin lähes yrittäjän tulotaso ja vapaus ilman yksityisyrittämisen riskiä ja vaivaa.

Nyt, vain reilut kaksi vuotta perustamisensa jälkeen, Mavericks on kasvanut jo yli 70 työntekijän organisaatioksi, jolla on palkkalistoillaan pelkästään senior-tason osaajia.

Parhaat tekijät tarjolla

Mavericksin palkkausmalli on suunnattu toisaalta työntekijöiden eduksi, mutta ensisijaisesti tuottamaan lisäarvoa asiakkaalle.

Asiakas tietää, mihin hänen rahansa menevät, ja saa käyttöönsä Mavericksin konsultteja, jotka pystyvät tekemällään tuloksella vaikuttamaan suoraan omaan toimeentuloonsa. Näin varmistetaan, että tarjolla ovat aidosti alan parhaat ja motivoituneimmat osaajat.

 Useimmilla alan työntekijöillä on kiinteä kuukausipalkka, joka ei riipu asiakkaan tuntitaksasta. Leijonanosa laskutuksesta päätyy omistajille, monimutkaisen liiketoiminnan tuomaan raskaaseen hallintoon ja ylenpalttisiin huvitteluihin kalliissa toimitiloissa.

Jaakkola mainitsee, että tässä yleisessä lähestymistavassa on kuitenkin kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkin kokeneilla osaajilla on jo ikänsäkin puolesta muitakin vastuita kuin työ, eikä huvipuistomainen työpaikka motivoi enää samalla tavalla kuin korkeamman palkan tuoma vapaus. Lisäksi pitkittynyt pandemia on pysyvästi muuttanut työn tekemisen luonnetta jolloin työpaikan roolikin muuttuu työntekijän näkökulmasta.

– Keskittymällä olennaiseen ja leikkaamalla turhasta Mavericks voi keskittyä tuottamaan arvoa sekä asiakkailleen että työntekijöilleen juuri siellä, missä sitä nykypäivänä tarvitaan. Näin luomme vetovoimaisen työpaikan huippuosaajille, joita tarjoamme asiakkaidemme tarpeisiin siten, etteivät he maksa ylimääräisestä.

Ratkaisu tarpeeseen

IT-alalla konsultti on nykypäivänä jo kenties harhaanjohtavakin käsite. Jaakkola kertoo, että useimmat heidän asiakkaistaan ovat jo hyvin tietoisia omista tarpeistaan ja haluamistaan totetutustavoista. Mavericksille ei soitella ideoiden ja avaimet käteen -pakettien perässä, koska asiakasyritysten omilta IT-osastoilta löytyy jo niin paljon osaamista.

Kun yritykset tuntevat tarpeensa ja osaavat johtaa kehitystä itse, ulkopuolelta ei tarvita valmiita ratkaisuja tai välttämättä edes kokonaisia tiimejä. Jaakkola kertoo, että nykyhetken edelläkävijäasiakkailla on tyypillisesti monitoimittajatiimit, joissa omien työntekijöiden lisäksi saattaa työskennellä konsultteja monesta eri yrityksestä.

– Alalla on vahva inhouse-tekemisen trendi, eli yritykset haluavat tehdä enemmän itse ja ottavat valtaa sekä vastuuta ohjelmistojen toimittajilta mieluummin itselleen. Jokainen yritys haluaa olla itsenäinen IT-talo. Osaajamarkkinat ovat kuitenkin niin kilpaillut, että käsipareja täytyy ja kannattaakin hankkia myös yrityksen ulkopuolelta.

Siksi Mavericks toimittaa päätuotteenaan vanhojen avaimet käteen -ratkaisujen sijaan senior-tason osaajia, jotka työskentelevät suoraan asiakkaan johtamissa tiimeissä, ja joiden kompensaatioon asiakkaalla on itsellään mahdollisuus vaikuttaa. Kun arvoketju on lyhyt, asiakasyritys saa tiimiinsä sitoutuneen ja motivoituneen osaajan. Jaakkola on iloinen siitä, että myös asiakkaat ovat ymmärtäneet tämän arvon. 

– IT-ala muuttuu koko ajan. Mavericks on luotu nimenomaan vastaamaan sekä asiakkaiden että tekijöiden muuttuneisiin tarpeisiin. 

Uusia mahdollisuuksia 

Mavericks on osa Witted-konsernia, jonka yhtiöitä yhdistää se, että ne haluavat luoda erinomaisia työpaikkoja erilaisille ohjelmistoalan osaajille. Mavericksin arvolupaus selkeästi resonoi, sillä yritys triplasi päälukunsa vuonna 2020, ja vuonna 2021 uusia työntekijöitä palkattiin 39. Tällä hetkellä Mavericks työllistää yli 70 työntekijää, ja tänä vuonna on tarkoitus jatkaa samalla kasvun tiellä.

Witted-konserni ilmoitti tammikuussa 2022 selvittävänsä mahdollisuuksia listautua Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Mahdollinen listautuminen toisi Mavericksille projekteja, joihin yrityksellä ei välttämättä olisi muuten pääsyä, kuten uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia. Lisäksi potentiaalinen listautuminen toimisi polttoaineena kasvulle. 

– Mavericksin parhaat puolet eivät muuttuisi listautumisen vuoksi, vaan päinvastoin. Witted-yritykset saavat toisiltaan synergiaa ja voivat jokainen vahvistaa samalla omaa uniikkia työnantajalupaustaan, Jaakkola kertoo. 

Haku