Liikkuvia SOTE-palveluita hyvinvointialueille

Koronapandemia opetti meitä hyväksymään etätyön, ja siten myös etävastaanoton mallit ovat tulleet tutummaksi. Osa kansalaisista suosii lääkärin tapaamista mutta yhä useampi on valinnut palvelukanavakseen puhelinvastaanoton ja siten välttynyt terveysasemalla jonottamiselta. Lisäksi korona nosti esiin kotona hoitamisen edut tartuntariskin pienentäjänä, ja siksi etenkin ikäihmisten palvelemisessa on herännyt uusia ajatuksia myös kotiin vietävien palvelujen kehittämisessä.

Nämä esimerkit herättävät kysymään, mitä kaikkia palvelukanavia sotepalveluissa pitäisi olla, miten asiakas hyötyy monikanavaisesta palvelusta, ja miten se vaikuttaa kustannuksiin.

Kylälle vietävä palvelu

Tampereen Ammattikorkeakoulun Liikkuvat Sote-palvelut  -hankkeessa pohdittiin, missä tilanteessa riittää, että vain tieto liikkuu, milloin potilaaseen tarvitsee koskea, ja milloin on järkevämpää liikuttaa palvelua eikä potilasta. Maailmalla erilaisia liikkuvia terveydenhuollon malleja on käytetty pitkään, ja Suomessakin kokemusta on karttunut muun muassa Päijät-Hämeen, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan alueelta.

Hankkeessa kehitettiin idea uudesta “kylälle vietävän palvelun” kanavasta, jolla voitaisiin vastata haja-asutusalueen asukkaiden tarpeisiin. Ajatuksena on, että vaikka joka kylällä ei voi olla kattavia sosiaali- ja terveyspalveluja, voisi jokaisella kylällä olla määräajoin saatavilla matalan kynnyksen palvelu, jossa olisi helppo kartoittaa palvelutarvetta ja ohjata oikealle palvelupolulle. Tällainen palvelukanava kokoaisi ennakoivasti tietoa terveyspalveluiden tarpeesta, ja siten voisi olla keskeinen pala ennalta ehkäisevän toiminnan palapelissä. Palvelu voisi toimia luonnollisena osana esimerkiksi kyläyhdistysten järjestämien tapahtumien kyljessä.

Monialainen osaaminen ja yhteistyö keskiössä

Monikanavainen palveluntarjonta vaatii palvelupolkujen sujuvuuden varmistamista, muuten vaarana on, että asiakasta pallotellaan kanavasta toiseen. Sujuva palvelupolku on mahdollinen vain, jos asiakkaan tarpeet tunnetaan kokonaisuutena. Tämä nostaa keskiöön monialaisen osaamisen ja yhteistyön.

Jos sosiaalityöntekijät sekä terveydenhuollon ammattilaiset toimivat yhdessä tiiminä, voidaan ennakolta estää tilanteet, joissa esimerkiksi  yksinäisyydestä johtuvia asioita hoidetaan ensiavussa. Samalla voidaan säästää myös resursseja toimintoja yhdistelemällä. Lisäksi tiedonkulku paranee, joskin sosiaalipalveluiden ja terveyspalveluiden välisessä tiedonvaihdossa on lainsäädännöllisiä esteitä, eli myös kansanedustajien panosta tarvitaan kehitystyössä.

Kattava tiedonhankinta asiakkaiden tarpeista antaa mahdollisuuden hahmottaa eri alueiden palvelujen tarvetta. Viedäänkö sote-palvelua kotiin, kylätalolle vai terveysasemalle, ja liikutaanko pakettiautolla vai rekan kontilla riippuu siitä, mitkä ovat alueen tarpeet ja vuodenaika. Monikanavaisuudella voidaan välttää myös sellaisten katvealueiden syntyminen, joissa sote-palvelutarjontaa ei olisi.