Lemmikki on osa perhettä

Karvaisen perheenjäsenen hyvinvoinnin kulmakivinä toimivat laadukas ravinto, rodun vaatima aktiivisuustaso sekä omistajan kanssa vietetty yhteinen aika.
TEKSTI JA KUVA | ANNE YRJÄNÄ
Kärkkäinen Oy:ssä huomioidaan lemmikkien yksilölliset tarpeet. Sektorin tuotepäällikkönä toimiikin koiraharrastaja Seija Sipola, joka on harrastuksensa kautta on perehtynyt eläinten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Hyvinvointi koostuu ravinnosta, virikkeistä ja ajasta omistajansa kanssa, Sipola luettelee.
Sipola ajatui sattuman kautta shetlanninlammaskoirien pariin 26 vuotta sitten.
– Niitä on helppo kouluttaa, ne ovat aktiivisia ja älykkäitä. Jos on sheltti, ei tarvitse olla yksin. Jonkin ajan kuluttua ne lukevat ajatuksesi. Ne oppivat rutiinit pienestä ja niitä on turha yrittää harhauttaa, Sipola nauraa ja kertoo tarinoita koiristaan.
Lemmikit ovat perheenjäseniä, joita pitää kohdella yksilöinä.
– Meillä on kolmea eri narttulinjaa jo neljännessä polvessa, ja tietyt ominaisuudet näyttävät periytyvän. Yhdelle on tyypillistä huomiohakuisuus ja toisessa “eletään syödäkseen”. Yksi pentukoulutukseen viemäni tyttö tykkäsi agilityosuudessa onnistuneensa todella hyvin jo ensimmäisessä suorituksessa ja enempää oli siltä turha vaatia.
Laadukasta ravintoa
Kotieläimen fyysinen hyvinvointi liittyy keskeisesti ruokintaan.
– Sen on oltava mahdollisimman puhtaasti ja turvallisesti tuotettua, korostaa Sipola.
Painopiste on kotimaisessa ja eurooppalaisessa sisällössä. Ruokaa ei tuoda Euroopan ulkopuolelta. Luonnollinen ruokinta on ajassa päätään nostava trendi.
– Se on mahdollisimman käsittelemätöntä, pääsääntöisesti annoksiin pakattua, ruokaa. Koiramme saavat aamuisin nappuloita ja illalla raakaruokaa. Reissussa pakasteruuan säilyminen on hankalaa, joten on hyvä että molempiin on totuttu. Raakaruoan myötä ei tule hammaskiveä, hampaat pysyvät kunnossa ja turvotuskin vähenee. Pakaste- tai ilmakuivattu ruoka on hyvä vaihtoehto raakaruoalle, Sipola muistuttaa.
Lemmikkien on päästävä purkamaan energiaansa oman tyypillisen tekemisensä kautta. Aivotyöskentelyn avuksi Kärkkäiseltä löytyy hauskoja älypelejä ja aktivointileluja.
LEMMIKIN TÄYTYY päästä purkamaan energiaansa.
– Agilitykeppiä ja esteitä voi käyttää kotona ajanvietemielessä eikä siihen tarvita kursseja. Herkkupaloja sisältävät lelut ovat lemmikeille kiinnostavia pyöriteltäviä ja nappuloitten etsiminen erilaisten materiaalien kätköistä on nenätyöskentelyn lisäksi energia- ja aivojumppaa, Sipola hymyilee.
Ylipaino uhkaa erityisesti koiria, jos liikunta jää vähälle ja omistaja antaan niille välipaloja ihmisystävän tahtiin.
– Ahmimisenestokuppien avulla syömisestä tulee eläimelle mielenkiintoista työtä ja samalla ehkäistään ahmimisongelmia.

Luonteelle sopiva koti
Sipolan kodissa touhuaa kymmenisen energistä shelttiä, joihin liittyen liikutaan, harrastetaan ja ollaan aktiivisia rotujärjestössä. Kasvattajan roolissa Sipoloille on tärkeää, että pentu sijoitetaan sen luonteelle sopivaan kotiin.
– Muutamassa viikossa pentujen luonne selviää, potentiaaliset uudet omistajat käyvät niitä katsomassa ja näin luodaan parhaita mahdollisia yhdistelmiä.
Koirat osaavat emäntänsä rutiinit ja suorastaan jonottavat turkin ja kynsien huoltopäivinä päästäkseen vielä toisellekin kierrokselle. Huomionkipeimmälle on annettava pientä hierontaa, jos näyttää siltä että mieli on ehtinyt pahoittua. Sipola on kouluttautunut myös koirahierojaksi.
– Agility ja lampaitten paimennus on kuulunut aktiviteetteihimme niihin sopivien koirien kanssa. Ihmeellisellä tavalla rodulle ominaisia vaistoja niistä löytyy tuohon paimentamiseen. Harrastuspuuhastelut laskevat stressiä ja työasiat unohtuvat. Saman asian kanssa tässä kuitenkin pyöritään symbioosissa, Sipola toteaa ja kertoo kotona miehensä kanssa miettivänsä, mitä ihmettä he tekisivät ilman rakkaita koiria.
Kärkkäisen viiden myymälän ja nettikaupan valikoimista löytyy laatua kilpailukykyisellä hinnalla. Joustavana perheyrityksenä on mahdollista tarjota vaihtoehtoja ja reagoida asiakkailta tulevaan palautteeseen nopeasti.