Latauslaitteet kannattaa hankkia hyvissä ajoin

Liikenne sähköistyy, autokanta uudistuu ja latauskapasiteetin tarve kasvaa. Tulevaisuudessa latausmahdollisuus on taloyhtiöiden ja kauppakeskusten kilpailuvaltti, joka ohjaa ostokäyttäytymistä.
TEKSTI | MARI KORHONEN KUVA | VIA RAMSTÉN
Sähköautojen latauslaitteita valmistava Harju Elekter Oy on hypännyt latausmarkkinoille jo ennen kysyntäpiikkiä. Yhtiö aloitti latauslaitteiden kehitystyön yli kymmenen vuotta sitten. Johdolla oli näkemys, joka toi etumatkan nyt, kun latauslaitteiden kysyntä käy kuumana.
– Latauslaitteidemme tuotekehitys on alkanut jo paljon ennen kuin sähköautot alkoivat yleistyä. Yhtiön johto oli kaukaa viisas, ilman tätä strategista päätöstä emme olisi nyt näin valmiiden tuotteiden kanssa markkinoilla, myyntipäällikkö Rami Kivistö Harju Elekteriltä kiittelee.
Suomalaisen suunnittelun ja työn tuloksena Ulvilassa valmistetut latauslaitteet ovat löytäneet tiensä jo lukuisiin taloyhtiöihin ja parkkihalleihin. Suomen suurimpiin sähkö- ja automaatiotaloihin listautuvalla yrityksellä on kapasiteettia toteuttaa myös mittavia kokonaisuuksia.
– Laaja toiminta alalla mahdollistaa omassa talossamme tehtävän suunnittelutyön lisäksi muun muassa kokonaistoimitukset, jotka sisältävät myös sähkökeskukset, kuormanhallinnan ja jopa muuntamot.
Laitevalmistajan yhteistyö teknologiayhtiö IGL-Technologiesin kanssa mahdollistaa suurten kokonaisuuksien täysimittaisen toteutuksen.
– Toteutimme ohjelmistokumppanimme IGL:n kanssa esimerkiksi Helsingissä kauppakeskus Rediin ja Triplaan pysäköintihallien latausjärjestelmät, jotka ovat jo Euroopankin mittakaavassa merkittäviä kokonaisuuksia. IGL-Technologiesin kattava e-Parking-järjestelmä on saatavissa kaikkiin tuotteisiimme.
Auton lataus ja lämmitys hoituvat samasta tolpasta
Harju Elekter toi markkinoille hiljattain uuden tuoteperheen palvellakseen asiakkaitaan vielä entistäkin paremmin. ElektrA-nimisen tuoteperheen etuja ovat muun muassa etähallittava lataus- ja lämmitysmahdollisuus samasta laitteesta.
– Yhdessä tolpassa on monta etua. Skaalautuva laite on kustannustehokas, helppo asentaa ja huoltaa sekä selkeä käyttää havainnollisen led-indikoinnin avulla. ElektrA-latausasemien tyylikäs suunnittelu on kerännyt kiitosta, ja asemia on saatavilla aina 22 kilowatin teholuokkaan asti.
Jossain vaiheessa latauslaitteiden hankinta tulee eteen joka tapauksessa.
Uudessa tuoteperheessä on kiinnitetty erityistä huomiota kuormanhallinnallisiin tekijöihin.
– Latauskenttien laajentuessa kuormanhallinnan tarve kasvaa. ElektrA mahdollistaa aikaisempaa paremman optimoinnin.
Nykyinen sähköinfra riittää
Latauslaitteiden hankinnassa tulisi huomioida käyttäjäprofiilin lisäksi kapasiteetin tarve tulevaisuudessa.
– Latauskapasiteettia voi lisätä vähitellen tarpeen kasvaessa, mutta kaapeloinnin yhteydessä kokonaistarve on hyvä ennakoida turhien kulujen välttämiseksi.
Kivistö kehottaa olemaan tarkkana myös latausvirran tarpeen arvioinnissa. Taloyhtiöitä hän puolestaan kannustaa ennakoimaan: sähköautojen lataus kannattaa mahdollistaa hyvissä ajoin, sillä sähköautot tulevat yleistymään vääjäämättä.
– Iso osa lataustarpeista voidaan toteuttaa jo nykyisellään olemassa olevalla sähköinfralla, ilman isompaa remonttitarvetta. Latausteho tulisi valita käyttötarpeen mukaan, sillä ylimitoitettu latausvirta lisää kustannuksia. Jos sijainnissa esimerkiksi viihdytään pitkiä aikoja kerrallaan, paljon tehoja vaativaa pikalatausta ei välttämättä tarvita. Tätä on hyvä pohtia asuntojen ja työpaikkojen kohdalla. Pienillä virroilla selvitään pienemmillä kuluilla.
Autoilun muutosvauhti kiihtyy, ja tulevaisuudessa latausmahdollisuudet tulevat ohjaamaan yhä useamman kuluttajan käyttäytymistä. Oikea aika varautua kasvavaan lataustarpeeseen on nyt.
– Sähköautobuumi kasvaa eikä loppua näy ihan heti, joten latauslaitteiden hankinta tulee eteen joka tapauksessa. Sähköautoa ajava ihminen tulee valitsemaan asiointikohteekseen paikkoja, joissa lataus onnistuu. Siksi laite kannattaakin hankkia jo nyt ilman viivyttelyä. Kulutkaan eivät ole suuria, kun hanke on järkevästi suunniteltu.