Lastenhoidon keikkatyö antaa iloa ja energiaa hoitajan päivään

Kun kotiin kaivataan luotettavaa hoitajaa lapselle, Pilke lastenhoito rientää avuksi. Mirka Utukka pitää keikkatyötään lasten parissa joustavana ja usein jopa riemastuttavana.
TEKSTI liisa joensuu | kuva atte makkonen
Lastenhoidon keikkatyöt ovat olleet oikeustieteiden opiskelija Mirka Utukalle, jo kahden vuoden ajan tulojen tuoja ja virkistävän vaihtelun varmistaja. Vaikka oikeustieteellisen tiedekunnan opinnot ovat vaativia, Mirka löytää mielellään aikaa eri-ikäiselle lapsille. Hän kertoo saavansa lapsista energiaa, sillä he ovat pääsääntöisesti iloisia, positiivisia ja vilpittömiä. He saavat herkästi hoitajan nauramaan ja keksivät luovasti tekemistä päivään silloinkin, kun ovat sairaita tai toipilaita.
– Puolikuntoinenkin lapsi piirtelee ja askartelee mielellään. Usein otamme esiin legot tai puupalikat, ja majojen rakentelu on heistä aina hauskaa. Olen viihtynyt Pilkkeen keikkatöissä todella hyvin. Voin vapaasti valita minulle sopivat keikat. Pääasiassa olen toiminut Helsingin ja Espoon alueilla. Päivä voi olla 4–5 tunnin mittainen tai kestää kokonaisen työpäivän vanhempien tarpeen mukaan. Toisinaan isä tai äiti on samaan aikaan etätöissä kotona.
Työ vaatii Mirkan mukaan hoitajalta rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Tärkeintä on luoda lapselle turvallinen päivä. Pienten vauvojen hoitamista tulee vastaan harvoin; suurin osa hoidettavista lapsista on 3–5 -vuotiaita. He osaavat hyvin esitellä kotia ja kertoa mistä mitäkin löytyy.
– Kodinhoitotaitoja ei tarvita, sillä Pilkkeen hoitajat eivät tee ruokaa, siivoa tai käy kaupassa. Jääkaapissa on yleensä valmiina lämmitettävä ruoka, ja hoitajan rooliksi jää olla turvallinen aikuinen, joka myös heittäytyy lämminhenkisesti mukaan leikkeihin. Täysi-ikäisyyttä ja suomen kielen taitoa toki edellytetään, ja rikostaustaotekin tarkistetaan.
Keikalle meno virkistää
Pilke lastenhoidon työtekijät tulevat eri ammattitaustoista, ja mukana on myös eläkeläisiä. Työtä on pääsääntöisesti arkisin kello 7–18 välillä, mutta myös ilta- ja viikonloppuvuoroja on tarjolla. Niissä tuntipalkka on tavallista korkeampi. Mirka pitää palkkausta hyvänä ja katsoo tienaavansa paremmin kuin tienaisi vaikkapa kaupan töissä.
Mirkalla on taustallaan työskentelyä vanhainkodissa, henkilökohtaisen avustajan töitä sekä sijaisuuksia päiväkodeissa. Lasten kotihoito ei ole tullut mitenkään opintojen tielle, päinvastoin. Opinnot etenevät, ja menossa on jo kolmas opintovuosi.
– Minusta on ihanaa, että löysin Pilkkeen. Harva nuori tietää tästä mahdollisuudesta. Kyseessä on hyvä työnantaja, jolta saa aina tukea. Uudet hoitajat saavat perehdytyksen, ja päivystykseen voi aina soittaa. Ainakin minulla on työpäivän jälkeen vielä energiaa opiskella, sillä työ ei ole fyysisesti raskasta. Minua pikemminkin virkistää päästä töihin, ja lapset antavat energiaa.
Pilke on Suomen suurin lapsiperheitä palveleva yritys. Se tarjoaa päiväkotiensa, iltapäiväkerhojensa ja lastenhoidon tiimiensä avulla palveluja lapsiperheille ympäri Suomen. Monet yritykset tarjoavat henkilöstöetuna lastenhoitoa työntekijöilleen Pilkkeen kautta.