Laatuburgereita jo viiden vuoden ajan

Helsinkiläisen Bites Burgersin käsintehdyt hampurilaiset valmistuvat aina laadukkaimmista mahdollisista raaka-aineista.
Teksti Vilma Timonen Kuva Mikko Suutarinen
Vastikään viisi vuotta täyttänyt, Helsingin Vallilassa perustettu Bites Burgers luottaa hyviin raaka-aineisiin ja huolelliseen käsityöhön. Vuoden 2020 parhaaksi hampurilaisravintolaksi valittu Bites paistaa burgerinsa tilauksesta, joten asiakas saa aina takuulla tuoreen annoksen. Puolivalmisteita ei käytetä.
– Burgereidemme sämpylät tulevat omalta leipomoltamme, pihvit tehdään oman reseptin mukaan kotimaisesta tuoreesta lihasta ja majoneesi valmistetaan paikan päällä keltuaisesta lähtien. Itse tehty on parempaa – kyllähän sen maussa huomaa, kertoo keittiömestari Otto Mustamäki Bites Burgersista.
Bitesin lista koostuu pysyvästi tarjolla olevista klassikkoburgereista ja kahden viikon välein vaihtuvista kausiburgereista. Mustamäki kertoo, että kestosuosikit ovat naudanlihaa, cheddarjuustoa sekä talon omaa majoneesia ja suolakurkkua sisältävä Standard-burgeri sekä sen mausteisempi versio, Spicy Standard. Myös kasvissyöjille ja vegaaneille löytyy vaihtoehtoja.
Yllättäviä makupareja
Bitesin kausiburgereissa pyritään nimensä mukaisesti käyttämään kausittaisia tuotteita. Kausituotteiden reseptit syntyvät Mustamäen ja hänen kollegansa yhteistyönä.
Mustamäki kertoo, että on järkevää suosia sitä, mitä on kaudessa. Reseptit ovat pitkälti kiinni sesonkituotteiden saatavuudesta.
– Samalla haluamme tuoda mukaan makuja, joita ei ehkä oleteta löytyvän hampurilaisista. Toimivia makupareja, joita on usein ruoka-annoksissa, on meillä sämpylöiden välissä. Ideat syntyvät, kun mietimme annoksia, joita haluaisimme itse syödä ja tarjota – sitten sovellamme ne hampurilaiseen.
Mustamäki kertoo, että varsinkin Bitesin vakioasiakkaat ovat kiinnostuneita kausiburgereista.
– Vakiasiakaskunta arvostaa vaihtuvuutta. Heille, jotka käyvät viikoittain, kausituotteet ovat todella hyvä vaihtoehto. Tulee uusia makuja, ja varmasti moni yllättyykin.
Nyt myös Kaivopihalla
Bites Burgersilla on tällä hetkellä kolme toimipistettä, joista viimeisin avattiin Kaivopihalle viime joulukuussa. Helsingin ytimessä sijaitseva ravintola on kauempaakin tuleville helposti saavutettavissa junalla sekä autolla, jonka saa pysäköityä vaivattomasti parkkihalliin.
Burgereita paistetaan myös ruokarekassa, joka on kesällä 2021 parkkeerattuna Espoossa Olarin Panimolla. Ruokarekka tarjoilee kaikkia peruslistan tuotteita – kausiburgerit on rajattu valikoimasta pois suppeampien keittiötilojen vuoksi. Kesällä burgereita saa myös Tikkurilassa toimivalta kesäterassilta, minkä lisäksi Bites on mukana kesäkuussa Helsingin Rautatien-
torille pystytettävällä Burger Lovers -terassilla, joka on tällä kertaa tavallista pidempään pystyssä viimevuotisen peruuntumisen vuoksi.
Toukokuussa Bites Burgers sijoittui ainoana hampurilaisravintolana Viisi Tähteä -listauksessa sadan parhaan ravintolan joukkooon.
Bites Burgersin menuun ja kausiburgereihin voi tutustua yrityksen verkkosivuilla sekä Instagramissa.