Hyppää sisältöön

Laadukas työvaate palvelee

Laadukas työvaate palvelee

29.10.2021

Standa Oy:llä tiedetään, että työvaatteiden suunnittelu ravintola-alalle vaatii ymmärrystä alan erityispiirteistä ja -tarpeista.

Standa Oy valmistaa työvaatteet jo 30 vuoden kokemuksella. Vaatteita voi hankkia nyt myös kätevästi verkosta.

Teksti Maria Paldanius  Kuva Eino Ansio

Harvassa ovat ne työvaatteiden valmistajat, joiden toiminta perustuu henkilökohtaiseen asiakaspalveluun aina suunnittelusta vaatteiden sovitukseen saakka. Yksi harvoista on Standa Oy, kotimainen työvaatteiden valmistaja, jonka myyntiedustajat Satu Junkkila, Seija Haapala ja Tuula Tuhkanen palvelevat asiakkaita ympäri Suomen. Yrityksen toiminta perustuu  30 vuoden kokemukseen alalta. 

– Asiakkaamme pääsevät sovittamaan eri malleja ja kokoja, ja esittämään työvaatteisiin liittyvät toiveensa yrityksemme asiantuntijoiden läsnä ollessa. Myyjät saavat ymmärryksen siitä, mitä asiakas tarvitsee, jolloin työasut voidaan valita tarpeiden mukaan, sanoo Standa Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Alanen.

Yksi Standan pääkohderyhmistä on ravintola-ala. Muita toimialoja, joille työvaatteita valmistetaan, ovat siivous, hoito- ja toimistotyö sekä erikoisuutena ESD- ja puhdastilavaatteet teollisuuteen. Mallit suunnitellaan Standan omien asiantuntijoiden voimin. Suunnittelua ohjaavat asiakkaan mieltymykset, pukeutumisen trendit sekä kyseessä olevan yrityksen brändi, ilme ja imago.

– Vastaamme itse koko tuotantoprosessista. Malliompelu tapahtuu Suomessa ja tuotantoerät tehdään Virossa pitkäaikaisten ompelimokumppaniemme toimesta. Koska olemme lähitoimittaja, asiakkaiden toivomia muutoksia voidaan tehdä joustavasti ja tuotteiden toimitus on erittäin nopeaa. 

Jousto lisää mukavuutta

Nykyään työunivormuilta kaivataan erityisesti toimivuutta ja mukavuutta – siis sitä, että työvaatteet ovat ne luottovaatteet, joihin on mukava pukeutua aamulla ja joiden olemassaoloa ei tarvitse miettiä koko loppupäivänä. 

– Urheilupuolella on totuttu vaatteiden joustavuuteen ja hengittävyyteen. Näitä ominaisuuksia toivotaan nykyään myös työvaatteilta. Enää ei ajatella, että työvaate saa olla epämukava, koska se kuuluu työnkuvaan. Sen sijaan ollaan menossa kohti reippaita ja rentoja, urheiluvaatemaailmasta tuttuja malleja. 

Standan työvaatteissa käytetään joustavia ja hengittäviä materiaaleja, minkä lisäksi ne ovat sopivan väljiä, kaikenkokoisille kehoille sopivia, edustavia sekä laitospesun ja kulutuksen kestäviä. Vaatteissa on riittävästi taskuja, joista löytyy sopiva myös puhelimelle tai tabletille. Vanha kunnon kokin takki on hyvä esimerkki työunivormusta, jolle Standalla annetaan erityistä painoarvoa.

– Kokin takki on virka-asu, joka edustaa kokin ammattiylpeyttä. Meillä kokin takit suunnitellaan perinteitä kunnioittaen. Sen verran malli on kuitenkin ajan saatossa muuttunut, että nykyiset materiaalit ovat aiempaa joustavampia ja mukavampia päällä, Alanen sanoo. 

Standalla materiaalit valitaan paitsi tekstuuri ja värit, myös ympäristö huomioiden.

– Vastuullisuus on tärkeä ja keskeinen osa toimintaamme ja huomioimme tuotantoprosessissa ympäristönäkökulman. Vältämme materiaalien hukkaamista ja kehitämme jatkuvasti vanhojen materiaalien jatkojalostusta.

Yksilöityä palvelua jokaiselle
  • Standa Oy valmistaa työvaatteita muun muassa ravintola-alalle, siivous-, hoito- ja toimistotyöhön sekä ESD- ja puhdastilavaatteita teollisuuteen. 
  • Myyntiedustajaverkosto kattaa koko Suomen ja asiakkaat pääsevät sovittamaan vaatteita asiantuntijoiden läsnä ollessa.
  • Ne ovat kaikenkokoisille kehoille sopivia, edustavia sekä kulutuksen kestäviä.
  • Hengittävät ja joustavat materiaalit valitaan tekstuuri, värit ja ympäristö huomioiden.

Kotimaista designia syvällä vaatealan tuntemuksella

Kymmeniä ylä- ja alaosia, essuja, hattuja ja paljon muuta. Standa Oy:n perusmallistoon kuuluu yli 200 tuotemallia, jotka on ryhmitelty toimialojen mukaan valinnan helpottamiseksi. Helppoutta on tuonut myös lokakuussa avattu verkkokauppa, josta löytyvät pian kaikki tuotemallit. Osan tuotteista voi ostaa suoraan ja osa on tilaustuotteita, joiden osalta tulee olla yhteydessä Standan ammattilaisiin.

– Meihin kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä kaikenlaisten tarpeiden ja myös lisätarpeiden, kuten painatusten, brodeerausten, pesun ja korjauksen tiimoilta. Työvaatteiden myynnin ja vuokrauksen lisäksi palvelukonseptimme kattaa ostettujen tai vuokrattujen työvaatteiden pesu- sekä korjauspalvelun.

Standa Oy on hakenut Design From Finland -merkin käyttöoikeutta Suomalaisen Työn Liitolta. 

– Olemme suomalainen yritys, joka tekee vaatteita suomalaisen ruumiinrakenteen mukaisesti vahvalla tekstiili- ja vaatealan tuntemuksella. Haluamme omalta osaltamme auttaa vahvistamaan asiakkaidemme yritysten brändejä ja valmistaa vaatteita, joita työntekijät voivat käyttää ylpeänä, Alanen summaa.

Laadukkaat työvaatteet kuvattuna Hotel Kaupissa Tampereella.

Haku