Hyppää sisältöön

Laadukas työ ja hyvä asenne näkyvät kauas

Laadukas työ ja hyvä asenne näkyvät kauas

7.06.2022

Riihimäellä, liikenteen solmukohdassa Eteläisen Asemakadun ja Kulmalan puistokadun risteyksessä on alkanut keväällä 2022 mittava parannusprojekti, joka näkyy katukuvassa ja tuntuu kaupunkilaisten arjessa. Työstettävillä kaduilla kulkee noin 14 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Hyvinkääläinen maanrakennusyritys tunnetaan alalla luotettavana urakoitsijana ja loistavana työnantajana. Nyt yhtiö rakentaa Riihimäellä uutta kiertoliittymää haastavassa, runsaan liikenteen ympäristössä.

TEKSTI | AINO POKELA   KUVA | JOONA RAEVUORI

Riihimäen kohde on kaikille urakan osapuolille haastava, sillä se sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä paikalla ja virtaavan veden äärellä. Meidän täytyy lisäksi toteuttaa työt tuetussa kaivannossa, kertoo työnjohtaja Tero Pohjonen RTA-YHTIÖT Oy:stä

Töiden tilapäisesti aiheuttamasta haitasta huolimatta hanke on tärkeä toteuttaa. Rakenteilla olevan kiertoliittymäratkaisun tavoitteena on risteyksen välityskyvyn ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Lisäksi putkisiltatyö on osa laajempaa tulvariskien hallintahanketta. Riihimäen keskusta on valtakunnallisesti merkittävä tulvariskialue. 

– Tästä syystä Riihimäen kaupunki on yhdessä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa laatinut Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman, Pohjonen jatkaa.

Puolen vuosisadan kokemus

Hyvinkääläinen RTA-YHTIÖT Oy on toteuttanut monipuolisia ja monialaisia infra- ja teollisuusrakentamisen hankkeita yli 50 vuotta ympäri Suomen. Riihimäen hanke on yksi monista yrityksen pääurakoitsijana toteuttamista kohteista. 

– Mitä vaativampi rakennushanke tai -työmaa, sitä vahvempia ja kilpailukykyisempiä kokonaisurakoinnissa olemme, kertoo työpäällikkö ja kohteen vastaava työnjohtaja Heikki Räsänen

– Meillä on omaa maanrakennus- ja kunnossapitokalustoa noin 60 yksikköä, ja teemme myös kone- ja kuljetuspalvelua sekä kunnossapitoa.

Yrityksen menestyksen salaisuus on tarkka keskittyminen asiakkaiden tarpeisiin, tehokkaaseen projektinhallintaan sekä erityisesti henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.

Mitä vaativampi rakennushanke, sitä vahvempia urakoinnissa olemme.

RTA-YHTIÖT Oy:n työpäällikkö ja vastaava työnjohtaja Heikki Räsänen

– Alakin jo vaatii tietyt pätevyys-, turvallisuus- ja korttikoulutukset. Lisäksi meillä on jatkuvasti henkilöstön koulutuksia sekä esimerkiksi projektinjohto-, esimies- ja oppisopimuskoulutuksia. Opimme myös paljon mentorointimenetelmällä, jossa kokeneempi on tuoreemman tekijän työparina, Räsänen jatkaa. 

Räsäsen mukaan RTA:lla on hyvä oppilaitosyhteistyö ja koulun penkiltä opiskelijat saavat hyvän teoriapohjan ja tuntuman työhön. Kuitenkin vasta työmaalla saadaan se varsinainen käytännön oppi. Tämä tuo hänen mukaansa kaikille alan toimijoille myös ison vastuun. 

– Tätä yritysten ja koulumaailman yhteistyötä kannattaisi kehittää enemmän, jotta olemassa oleva tieto siirtyisi paremmin vanhoilta tekijöiltä uusille ja kouluista valmistuisi markkinoiden tarpeiden mukaisia osaajia, alalla 30 vuotta työskennellyt Räsänen huolehtii. 

Alalla on kiinnostavia töitä, mutta myös osaajapula

RTA:lla on alalla pitkän historian lisäksi ja hyvä maine työntekijöiden keskuudessa. Yrityksen arvot ripeys, täsmällisyys ja idearikkaus näkyvät arjessa ja kuuluvat puheessa.

– Jotain on todella tehty oikein. Työssä huumori kukkii, arvot näkyvät ja tekeminen on reipasta. Työntekijöidemme joukossa on sellaisiakin, joilla on talossa takana yli kolmekymmentä vuotta. Uusia osaajia löydämme erityisesti puskaradion kautta, tieto kulkee ja hyvä kello kantaa, Räsänen toteaa. 

Räsänen kuitenkin tunnustaa, että hyvien osaajien rekrytoiminen on heillekin koko ajan vaikeampaa aivan kautta linjan niin työntekijä- kuin työnjohtotasolla. 

– Alalla on samaan aikaan kova buumi ja valtakunnallisesti osaajapula. Kärjistetysti voisi sanoa, että kaikki hyvät ovat jo töissä. 

Pohjonen puolestaan kertoo, että rakennusalalla vaadittava osaaminen on myös muuttunut koko ajan teknisemmäksi. 

– Esimerkiksi kaivinkoneiden operoiminen vaatii jo aivan uudenlaista osaamista, kun koneohjauslaitteet ovat nostaneen koneenkuljettajien ammattiosaamisen uusille urille. Myös mittaaminen on digitalisoitunut todella paljon.

Monenlaisia tekijöitä kohdanneet Pohjonen ja Räsänen kertovat, että heidän työmaillaan pärjää reipas ja töihin tarttuva ammattilainen. 

– Koulutuksen tietenkin pitää olla kunnossa, mutta myös yleistä pelisilmää asioiden hoitamiseen tarvitaan. Kaikki lähtee asenteesta ja muu tekemisen meininki kyllä näytetään, Pohjonen lupaa. 

Hyvällä tekemisen asenteella etenee myös rakennushanke Riihimäellä. Työt valmistuvat pääosin vuoden 2022 aikana, kevät- ja alkukesään 2023 jää mahdollisesti vielä toteutettavaksi viimeistelytöitä.

Haku