Kustomoidut lemmikkituotteet itselle tai lahjaksi

Nuoren opiskelijan perustama Käpäläshop ikuistaa lemmikit arjen hellyttäviin käyttötuotteisiin.
Teksti Mari Korhonen Kuva Joona Raevuori
Yrittäjyydestä ja verkkokaupan liiketoimintamahdollisuuksista kiinnostunut yliopisto-opiskelija Leevi Laajala, 20, havaitsi pari vuotta sitten inspiroivan liiketoiminta-ajatuksen, jollaista Suomesta ei vielä löytynyt. Yhdysvalloissa oli vastattu kasvaneeseen lemmikkibuumiin räätälöimällä eläinten omistajille tuotteita oman lemmikin kuvalla tuunattuna, kotimaassa ei vastaavaan kohderyhmään erikoistunutta toimijaa ollut. Eläinrakas mies näki tilaisuutensa tulleen, syntyi Käpäläshop.fi.
Juuri ennen pandemiaa perustettu yritys kohtasi kuitenkin toiminnan alkumetreillä odottamattoman ongelman. Kansainväliset rajat sulkeutuivat, ja nuoren yrittäjän Kiinasta asiakkailleen tilaamat tuotteet jäivät maailmalle moneksi viikoksi jumiin. Ratkaisukeskeinen Laajala selätti haasteen siirtämällä tuotannon omaan kotiinsa. Nyt Käpäläshop.fi:n valloittavat mukit, sukat, taulut, palapelit ja puhelinten suojakuoret asiakkaan oman lemmikin kuvalla varustettuna ihastuttavat suomalaisia eläintenomistajia ympäri maan.
– Ei mitään niin pahaa ilman jotain niin hyvää. Käpäläshopin alkukuukausien toimitukselliset haasteet kääntyivät lopulta voitoksi. Pandemian seurauksena hankin itselleni laitteiston ja painatan kuvat nykyään itse. Nyt pystyn varmistamaan asiakkailleni katkeamattoman laadun koko palveluketjun ajan. Tämä on osoittautunut erittäin toteuttamiskelpoiseksi ideaksi, prosessi on suoraviivaisempi, nopeampi ja kaiken lisäksi ekologisempikin, Laajala kertoo hymyillen.
Pettämätön lahjaidea
Lemmikkikansa on ottanut Käpäläshopin avosylin vastaan ja tuotteita ostetaan sekä itselle että lahjaksi. Etenkin joulusesonkina sukat ja mukit ovat kysyttyä tavaraa, eikä se ole mikään ihme. Oman lemmikin kuvalla personoitu lahja ilahduttaa saajaansa takuuvarmasti.
– Jokainen lemmikinomistaja tietää, että oma eläinystävä on se kaikista söpöin, joten mikä olisi parempaa kuin saada rakas karvainen perheenjäsen ikuistettuna laadukkaisiin sukkiin tai vaikkapa omaan kahvimukiin, Laajala juttelee.
Tuotteiden suosio ylitti odotukset, ja erityisesti sesonkiaikaan opintojen ohella yritystä pyörittävältä Laajalalta kysytään tarkkaa aikatauluttamista ja kovaa itsekuria.
– Lokakuusta joulukuuhun on kiireisin aika, mutta suunnitelmallisella toiminnalla olen onnistunut pitämään toimitusajat lyhyinä. Kiireisimpinä aikoina olen pakannut tuotteita asiakkaille yömyöhään, ja aamulla matkalla yliopistoon käynyt postittamassa tuotteet. Jos asiakas lähettää tilauksen maanantaina, on valmis tuote parhaimmillaan postilaatikossa jo saman viikon perjantaina, Laajala kertoo.
Joululahjapakettiin tarkoitetut tuotteet kannattaa kuitenkin tilata viimeistään joulukuun ensimmäisen viikon aikana.
– Lemmikin kuvan ei tarvitse olla ammattilaisen ottama, ja vanhemmallakin kännykkäkameralla otetuista kuvista saa laadukkaan tuotteen aikaiseksi. Kuvaa ottaessa kannattaa panostaa erityisesti hyvään valaistukseen. Sen lisäksi on hyvä tarkastaa, ettei esimerkiksi pala korvasta, tassusta tai hännästä jää kuvan ulkopuolelle, Laajala vinkkaa ja rohkaisee ikuistamaan lemmikin arjen käyttötuotteisiin valitsemalla suosikkituotteen Käpäläshopin verkkokaupasta.