Hyppää sisältöön

Kurssi maailmalta Hangon satamaan

Kurssi maailmalta Hangon satamaan

22.02.2022

Hangon sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik ja markkinointipäällikkö Nina Häggroth kertovat sataman kehitystoimintaa ohjaavan turvallisuuden ja tehokkuuden lisäksi myös ympäristöpoliittinen näkökulma.

Kansainvälisten merikuljetusten keskipisteenä tunnettu Hangon satama vahvistaa asemaansa Suomen satamaverkossa. Tämän vuoden aikana lisätään kulkuyhteyksiä ja tehostetaan toimintoja.


TEKSTI | MARI KORHONEN   KUVA | LINDA BAARMAN

Ympäri vuorokauden operoiva Hangon satama on viime vuosien aikana panostanut infrastruktuurin kehittämiseen ja satamatoimintojen tehostamiseen, jonka seurauksena tavara liikkuu Eurooppaan nopeammin ja joustavammin. 

– Vuoden 2021 aikana Hangosta kuljetettiin tavaraa 5,6 miljoonan tonnin edestä, mikä on sataman 150 vuotisen historian toiseksi paras tulos. Pandemia ei siis viime vuonna näyttäytynyt toiminnassamme ainakaan negatiivisena kehityksenä. Huoltokriittisenä toimijana volyymit jopa vahvistuivat, toimitusjohtaja Anders Ahlvik kiittelee.

Nopean liikenteen kärkitoimijana tunnetun sataman vilkastumisen taustalla on kotimaisen kaupan ja teollisuuden kysynnän kasvu.

– Viime vuosina ihmiset ovat pysyneet kotona ja käyttäneet rahaa kulutukseen ja rakentamiseen, mikä näkyy tavaraliikenteen kuljetuksissa ja siten liiketoiminnassamme. Suomen talouskasvu heijastuu suoraan meidän tulokseemme.  

Liikennöinti vilkastuu

Tällä hetkellä Hangon satama on Suomen neljänneksi suurin kaupallinen satama. Asema kansainvälisten logistiikkakuljetusten solmukohtana vahvistuu tänä vuonna entisestään uusien liikenneyhteyksien seurauksena. Hangon sataman kumppani Finnlines tuplasi tammikuussa lähtönsä Hangosta Itä-Eurooppaan ja Puolaan, yhteydet Ruotsiin puolestaan paranivat helmikuun alussa, kun ruotsalainen varustamo Stena Line käynnisti uutena toimijana liikenteen Hangosta.

– Finnlinesin laivakäyntimäärä Puolaan lisääntyi kolmesta kuuteen viikossa, joten sataman rooli Itämeren liikenteessä on nyt vieläkin merkittävämpi. Kuljetuksiin tulee lisää tehokuutta ja joustoa, mikä antaa asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa.

Stena Line kulkee Hangosta Suur-Tukholman alueelle Nynäshamniin kahdella Ropax-laivalla, jotka mahdollistavat tavaraliikenteen ohella matkustajakuljetukset Hangon ja Tukholman välillä. 

– Alkuun Stena Line liikennöi yhdellä aluksella, mutta toukokuussa kulkuyhteyksiä vahvistetaan toisella laivalla ja liikennöinnistä tulee päivittäistä, Ahlvik iloitsee uudesta mahdollisuudesta kulkea Suomesta Suur-Tukholman eteläpuolelle.

Kestäviä investointeja 

Hangon satama kehittää aktiivisesti infrastruktuuriaan liikenteen sujuvoittamiseksi myös jatkossa.

– Olemme tehneet mittavia investointeja tietojärjestelmiin. Teknologian avulla olemme jo onnistuneet tehostamaan toimintoja, lisäämään turvallisuutta ja vähentämään turhaa odottelua satama-alueella.

Turvallisuuden ja tehokkuuden rinnalla kehitystoimintaa ohjaa ympäristöpoliittinen näkökulma.

– Tavoitteenamme on olla kokonaan hiilineutraali satama kahden vuoden sisällä, mikä edellyttää isoja panostuksia ja uusien ratkaisujen etsimistä energianhallintaan. Aurinkovoiman lisäksi tutkimme mahdollisuutta korvata fossiilisia polttoaineita merilämmöllä.

Tavoitteena on olla hiilineutraali satama kahden vuoden sisällä.

Hangon sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik

Haku