Kun rikos jää selvittämättä

Poliisin rikostutkinnan jo vuosia jatkunut vakava resurssipula on väistämättä johtanut priorisointiin. Toisin sanoen osa rikostutkinnasta päätetään jo ennen kuin rikosilmoitus ehtii tutkijan pöydälle. Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinteen mielestä tämä on hyvin valitettava tilanne.

– Olen sitä mieltä, että viranomaisen tehtävä ei ole päättää siitä, mitä virkatoimia se tekee ja mitä jättää tekemättä. Viranomaisen ja virkamiehen on toimittava säädettyjen lakien mukaisesti. Kun tämä ’näin pitäisi olla’ -maailma kohtaa arjen todellisuuden, tilanne on ihan toinen, Rinne sanoo.

SPJL:n jäsentutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia tutkinnassa työskentelevistä poliiseista kokee, ettei ehdi hoitaa työtään riittävällä tarkkuudella. Tämä on rikostutkijoille kova paikka, ja 61 prosenttia tutkijoista sanoikin kokevansa säännöllisesti turhautumisen tunteita. 

– Erityisesti perusmuotoinen tutkinta, joka tutkii muun muassa varkauksia ja vahingontekoja, on pahasti ylikuormittunut. Saamme SPJL:ään jatkuvasti viestejä kasvaneesta kuormituksesta ja juttupinojen alle hautautumisesta. Jaksaminen on koetuksella ja mikä pahinta: tilanne ei näytä helpottavan tulevaisuudessakaan. Päinvastoin, Rinne toteaa.

Pakon sanelemaa toimintaa

Rinne muistuttaa, että vaikka juttuja ”tappavat” esikäsittely-yksiköt voivatkin kuulostaa pahalta, niiden olemassaololle on nykytilanteessa hyvä peruste. Esikäsittely-yksiköissä seulotaan poliisille tulleet ilmoitukset ja osa niistä joudutaan karsimaan joko keskeytettäviksi tai syyttäjän rajoitettaviksi. Näissä tapauksissa rikosilmoitusta ei siis jaeta tutkijoille esitutkinnan suorittamiseksi.

– Jos näin ei toimittaisi, jutturöykkiöt tutkijoiden pöydillä kasvaisivat entisestään. Rikostutkija on velvollinen huolehtimaan siitä, että esitutkinta suoritetaan riittävän laadukkaasti ennen kuin rikoksen syyteoikeus vanhenee. Jos yksittäinen poliisi ei ehdi tutkia rikosta ja syyteoikeus vanhenee, hän saattaa syyllistyä virkavirheeseen, josta hänelle voidaan langettaa rangaistus, vaikka työmäärä olisi ollut kohtuuton tai suorastaan mahdoton hoitaa säädetyllä tavalla, Rinne selvittää. 

Tämä ei kuitenkaan ilahduta rikostutkijoita. SPJL:n jäsentutkimuksessa eräs rikostutkija tiivisti monen muunkin tunnot murehtimalla sitä, että i pystytä tutkimaan yhtä juttua sen vaatimalla tavalla, kun tulee aina uusia juttuja. Ihmisiä varten tehdään tätä työtä, muttei pystytä vastaamaan heidän hätäänsä niin kuin pitäisi.

Rinne korostaa, että poliisipalveluita pitää olla saatavilla myös silloin, kun tavallinen kansalainen joutuu rikoksen kohteeksi. 

Oikeustaju koetuksella

Rikosilmoituksen tarkoitus ei ole toimia todisteena, kun vakuutusyhtiölle laaditaan vahinkoilmoitus. Rikosilmoitus on kansalaisen tai poliisin tekemä ilmoitus tapahtuneeksi epäillystä rikoksesta, joka pääsääntöisesti tulisi tutkia.

Rinne muistaa, että hänen toimiessaan rikostutkijana oli vielä aikaa sarjoittaa esimerkiksi mökkimurtoja ja tehdä kotietsintöjä, joilla varastettua tavaraa löydettiin tai varastetun tavaran kätkijöitä saatiin kiinni. Kun tutkintaa ei resurssipulan takia voida tehdä, niin sekä rikoksentekijät että anastettu omaisuus jäävät usein kateisiin. Tämä koettelee kansalaisten oikeustajua aivan oikeutetusti. 

– En halua herättää pelkoa tai närkästystä, mutta tehtävänäni on tuoda esiin tilanne, jossa virkamiehet toimivat, sillä vain harvoin he voivat julkisesti puhua todellisesta tilanteesta virkavastuunsa perusteella. Sekä kansalaisten että poliisin kannalta olisikin tärkeintä, että poliisin resurssit asetettaisiin 2020-luvun vaatimalle tasolle, sillä rikokset eivät ratkea ilman tekeviä käsiä ja näkeviä silmiä, Rinne painottaa.